TAVALLINEN VIIKONLOPPU

6 syyskuun, 2019

Taas olisi edessä viikonloppu ilman sen kummempia erikoisia suunnitelmia. Välillä mulle tulee tällaisina hetkinä perjantaina somea selaillessa ihmeelliset paineet, kun muka kaikilla muilla tuntuu olevan viikonloppu täynnä toinen toistaan siistimpää ohjelmaa ja menoa. Se on ihan hullua, sillä ihan oikeasti en edes sellaista kaipaisi ja jopa ahdistun helposti siitä, jos viikonloput ovat ihan täyteen bookattuja. Silti välillä iskee se fiilis, että jäänkö nyt sitten jostain paitsi, kun viikonloppuni eivät ole suunniteltu niin täyteen kaikkea häppeninkiä ja viihdyn tosi hyvin kotona kaikkien normaalien juttujen parissa. Mielestäni on ihanaa perjantaina tehdä jotain hyvää safkaa viikonlopun kunniaksi ja katsella vaikka leffaa kotisohvalla. Lauantaina vietetään monesti rentoa vapaapäivää, jolloin käydään ehkä kaupungilla jossain kahvilassa istuskelemassa, ulkoillaan ja mahdollisesti nähdään ystäviä sekä perhettä – tosi perusjuttuja siis, mutta tällaiset viikonloput ovat todella paljon omaan mieleeni. Totta kai välillä on kiva puuhailla enemmänkin kaikkea ja viettää viikonloppua jonkin spesiaalimman tekemisen muodossa, mutta suurin osa viikonlopuistani menee yllä mainitulla kaavalla enkä tajua, että miksi siitä pitää aina välillä potea jotenkin huonoa omaa tuntoa. Tulee mietittyä, että olenkohan ainoa, joka perjantaisin tykkää hautautua omalle sohvalle television ja hyvän ruoan äärelle. Järjellä ajateltuna tiedostan, että en todellakaan ole ja etenkään siinä ei ole yhtään mitään väärää, mutta välillä nuo kuvailemani kaltaiset ajatukset valtaavat mieleni. Niinhän se vain on, että niistä perjantaisista skumppalasien skoolauksista ja muista hieman erityisemmistä aktiviteeteista yleensä jaetaan materiaalia someen, mutta harvemmin tavallisten koti-iltojen tunnelmia. Näinhän toimin valitettavasti itsekin ja se juuri luo ihan vääränlaista illuusiota!

Jakaako kukaan näitä fiiliksiä?

Tänään on siis luvassa tavallinen perjantai – äsken kävin lenkillä ja loppuillaksi luvassa hyvää ruokaa sekä ainakin Sohvaperunoiden uusimman kauden korkkaus sekä uusin jakso Love Islandia, johon olen taas jäänyt koukkuun, vaikka aluksi en oikein meinannut innostua tästä kakkoskaudesta!

Ihanaa viikonloppua teille kaikille – miten ikinä sen vietättekään! ♥

 

– Janni

4 Comments

  • Reply Marine 7 syyskuun, 2019 at 11:15 am

    Itselle ainakin parasta rentoutusta viikonlopun jälkeen on ottaa viinilasiin tällä hetkellä kivennäisvettä raskauden vuoksi. Katsoa jotain hömppäsarjaa tai kuten nyt muutamana viikonloppuna niin remontoida rauhassa tulevaa vauvanhuonetta. Tänään oli aamulla koirien valokuvaua ja loppupäivä menee remontin parissa. Toki välillä on tosi ihana kun on suunniteltua ohjelmaa kuten omat babyshowerit lokakuussa. Mutta joka viikonloppu en sellaista kaipaa enkä jaksaisikaan :).

    • Reply Janni 8 syyskuun, 2019 at 4:54 pm

      Voi ihanaa onnea tulevan perheenlisäyksen johdosta. 💕 Ja ihanalta kuulostaa!

  • Reply ida ihana 8 syyskuun, 2019 at 11:08 am

    Kiva lukea viikonlopustasi!:) Tuollaiset pienet piristävät jutut antavat myös mulle tosi paljon ja rentouttavat 🙂 Tänä viikonloppuna se on ollut ystävän ja siskon kanssa kahvittelua, äidin kanssa leffailta ja pitkä kävelylenkki ja pizzailta poikaystävän kanssa <3
    Ihanaa alkavaa viikkoa myös!:)
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lilyf.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • Reply Janni 8 syyskuun, 2019 at 4:01 pm

      Kuulostaa ihanalta! Täälläkin on viikonloppuna lenkkeilty – yhdessä sekä ystävän kanssa, syöty hyvää ruokaa, siivoiltu kotia ja katsottu sarjoja! Ihanaa alkavaa viikkoa myös sinne! <3

    Vastaa käyttäjälle Janni Cancel Reply