JOULUMIELTÄ ETSIMÄÄN

marraskuu 22, 2019

Sain tänään jo melko hyvissä ajoin loppuviikon hommat taputeltua ja olin jo jossain kahden maissa kotona valmiina aloittamaan viikonlopun. Suoritin kotona pienen viikonloppusiivouksen ja äsken kävimme Joonaksen kanssa yhdessä ruokakaupassa. Tämän illan ruokalistalla on halloumitortillat, joista tulee varmasti superherkullisia – nam. Lisäksi illan suunnitelmissa on ainakin saunomista ja itse ajattelin ottaa pienen hemmotteluhetken sen yhteydessä – kasvonaamiota, vartalokuorintaa ja alkoholitonta inkivääriolutta!

Huomenna lauantaina Porvoossa on joulun avaus ja tarkoitus olisi käydä hieman fiilistelemässä siihen liittyviä häppeninkejä. Aikaisempien vuosien tapaan suosittelen todella suurella lämmöllä tekemään visiitin Porvoon vanhaan kaupunkiin tässä joulun alla, mikäli joulufiilis vaikkapa loistaa hieman poissaolollaan. Täällä on joulun aikaan aina ihanan tunnelmallista ja täällä, jos jossain saa omaa joulumieltään kohotettua!

takki Gina Tricot // neule ja pipo North Outdoor // housut Spanx (maternity) // kengät Timberland // laukku Louis Vuitton

Ihanaa viikonloppua kaikille!

 

– Janni

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Kirsi marraskuu 23, 2019 at 2:34 pm

    Oi että, nuo joulun avaus -tapahtumat on ihan parhaita! Fiilistelyn lisäksi tykkään ite tehä ehkä jo jotain jouluostoksia läheisille, jos sattuu olemaan esim. pienempien yritysten tuotteita sillon paremmin esillä 🙂

    Tuosta inkiväärioluesta, eikös inkivääri oo raskauden aikana kielletty? Tosin siitä vissiin on vähä ristiriitasta tutkimustietoa, mutta ite koitin varulta välttää inkivääriä raskauden aikana. Tässä ainakin yksi ylen tekemä lyhyt juttu aiheesta: https://yle.fi/uutiset/3-5287385

    • Reply Janni marraskuu 24, 2019 at 6:11 pm

      Joo oon kuullut, että inkivääri olisi raskauden aikana kielletty, mutta itse en sitä ole jättänyt pois. Hyvin pieninä määrinä sitä tulee muutenkin nautittua. Ja inkivääri esim mausteena taitaa tutkimuksienkin mukaan olla täysin ok! 🙂

    Leave a Reply