VOITTAMATON MERINOVILLA

2 joulukuun, 2019

Kaupallinen yhteistyö: North Outdoor

Reilu vuosi sitten tutustuin tähän suomalaiseen brändiin I love me -messuilla ja ihastuin heti palavasti. Kyseessä on tietenkin valtavan ihana North Outdoor, jonka tuotteista tuli kertaheitolla omia ehdottomia lempivaatteitani. Kesää lukuunottamatta merkin merinovillatuotteet ovat olleet minulla ihan päivittäisessä käytössä ja se ei ole voinut oikein keneltäkään minua viimeisen vuoden ajan seuranneelta jäädä huomaamatta. Näissä tuotteissa yhdistyy kaikki se, mitä vaatevalinnoissani tällä hetkellä arvostan ja ehdoton plussa tulee kotimaisuudesta. Koko brändin ideologia on aivan mahtava ja olen todella iloinen päästessäni tekemään yhteistyö North Outdoorin kaltaisen toimijan kanssa.

North Outdoorilta löytyy laadukas valikoima erilaisiin tarpeisiin sopivia luonnonmateriaaleista vastuullisesti valmistettuja tuotteita aina aluskerrastoista, asusteisiin sekä kauniisiin villapaitoihin. North Outdoor pyrkii mallistojensa osalta aina jatkuvuuteen ja siksi uusia tuotteita lisätään mallistoihin hyvin harkitusti. Tuotteiden maltillinen värimaailma sekä ajattomat mallit säilyvät ajankohtaisina sesongista toiseen ja tämä jatkuvuus on tietenkin iso osa brändin kestävää ajattelutapaa ekologisten materiaalien rinnalla. Pääraaka-aineena tuotteissa toimii mulesing-vapaa merinovilla ja kaikki tuotteet ovat Ökö-tex-sertifioituja.

Merinovilla on materiaalina loistava etenkin pohjoisen olosuhteisiin ja omaa monia mahtavia ominaisuuksia:

– Merinovilla on 100% luonnontuote, jota saadaan merinolampaista.

– Ohutkin merinovillakerros lämmittää tehokkaammin kuin yksikään tekokuitu.

– Merinovilla on hengittävä luonnonkuitu, joka reagoi kehon lämpötilaan. Merinovillavaate tuntuu kylmällä lämpimältä, kuumalla viileältä.

– Merinovillakuitu ei kutita paksumpien villalaatujen tavoin, vaan se tuntuu iholla miellyttävän pehmeältä.

– Merinovilla on luonnostaan antibakteerinen. Se ei kerää hajuja itseensä. Vaatteen raikastamiseen riittää lähes aina pelkkä tuuletus.

– Merinovillakuitu voi imeä itseensä 30% oman painonsa verran kosteutta tuntuen edelleen kuivalta ihoa vasten.

– Merinovillan käyttö tekstiiliteollisuudessa vähentää maailman muovikuormaa. Kun villakuitu pitää hävittää, se maatuu luonnollisesti vuosien aikana ja vapauttaa ravinteet takaisin maahan.

– Merinovilla siirtää erittäin tehokkaasti kosteutta ja haihduttaa sen ilmaan.

Merinovillavaatteiden huolto

Merinovillavaatteiden tärkein huoltotoimenpide on ehdottomasti tuuletus, joka raikastaa vaatteen ja vähentää vesipesun tarpeen lähes olemattomiin. Hoito-ohjeet löytyvät aina tuotteeseen kiinnitetystä pesulapusta, mutta yleisesti ottaen suositellaan pesukoneen villapesuohjelmaa sekä 30 asteen pesulämpötilaa ja tuote kannattaa aina pestä nurinpäin pesupussissa. Mitä harvemmin peset, sitä parempi – olen itse pessyt nuo omat villapaitani koneessa tasan kerran, sillä enempää ei ole ollut tarve. Tarkemmat hoito-ohjeet voit tsekata TÄÄLTÄ!

MADEINFINLAND-mallisto

Oma suosikkimallistoni North Outdoorilta on ehdottomasti MADEINFINLAND, joka pitää sisällään hyvin monipuoliseen käyttöön soveltuvia merinovillavaatteita sekä -asusteita. Kaikki malliston tuotteet ovat tietenkin nimensä mukaisesti valmistettu Suomessa ja näitä olette varmasti nähneet päälläni lukuisat kerrat. MADEINFINLAND-malliston tuotteet soveltuvat niin jokapäiväiseen arkikäyttöön kuin vaellusretkille ja haastavampiinkin olosuhteisiin. Koko mallistoon pääsette tutustumaan tarkemmin TÄÄLLÄ!

Vink, vink: Instagram-tililtäni löytyy tällä hetkellä arvonta, jossa on palkintona vapaa-valintainen tuote MADEINFINLAND-mallistosta!

Kaski-villapaita / Kulo-pipo / Havu-lapaset

Kaski-villapaita (L-koko) / Vuolu-pipo / Havu-lapaset

Metso-villapaita / Vuolu-pipo

Icebug 

North Outdoorin takana oleva Pyka Oy tuo Suomeen myös Icebug-kenkiä. Icebugilta löytyy monipuolinen valikoima kitka- sekä nastakenkiä, jotka ovat omiaan Suomen talveen. Vuosittain kymmenet tuhannet suomalaiset loukkaavat itsensä jäisillä kaduilla, vaikka tämä riski olisi minimoitavissa melko pienelläkin vaivalla. Itse en ole ikinä omistanut kitka- tai nastakenkiä, vaikka tarvetta olisi todellakin ollut, kun välillä varsinkin talviaamuisin koiran kanssa lenkkeillessä tiet ovat peilijäässä.

Nyt sain itselleni Icebugit testiin ja erityisesti näin raskaana ollessa nämä tulevat pakkaskeleillä varmasti todella kovaan käyttöön. Kroppa tulee varmasti tässä talven aikana kokemaan suurempia muutoksia kuin ikinä ja tasapaino on ilman jäisiä teitäkin uudenlaisella koetuksella. Myös kaatuminen on tietenkin tällä hetkellä monin kerroin vaarallisempaa normaaliin verrattuna ja senkin takia osaan tällä hetkellä arvostaa pitäviä kenkiä ihan uudella tavalla. Yllätyin itse valtavasti, miten laaja valikoima eri tarpeisiin sopivia kitka- ja nastakenkiä olikaan saatavilla. Kenkiä löytyi monilla erilaisilla pohjilla ja tyyliltään kengät vaihtelivat kevyistä lenkkarimalleista vaelluskenkiin ja itselleni valitsin tuollaiset melko perinteiset nupukkinahkaiset talvikengät. En malta odottaa, että pääsen testaamaan näitä pakkaskeleillä!

North Outdoorilla ja Icebugilla on muuten tulevana viikonloppuna yhteinen osasto Helsingin Messukeskuksen Koiramessuilla. Osastolta tulee siis löytymään kaikki, mitä ulkoileva koiraihminen talvella tarvitsee. Voitte tutustua myös Icebugeihin laajemmin TÄÄLLÄ!

Ilokseni sain North Outdoorilta teille jaettavaksi myös alennuskoodin, joka ei olisi voinut tulla parempaan saumaan. North Outdoorin nettikauppa on nimittäin pullollaan mahtavia, laadukkaita ja vastuullisia joululahjaideoita pehmeisiin paketteihin!

Koodilla janni15 saatte 15% alennuksen koko North Outdoorin valikoimasta ja koodi on voimassa 15.12. asti.

www.northoutdoor.com

PS. Muistakaa myös käydä osallistumassa arvontaan Instagram-tililläni!

 

– Janni

2 Comments

  • Reply Sonja 3 joulukuun, 2019 at 6:27 pm

    Ihana kun näkyy jo vähän maha! 🥰

    • Reply Janni 7 joulukuun, 2019 at 3:32 pm

      ❤️❤️

    Vastaa käyttäjälle Janni Cancel Reply