NELJÄN SEINÄN SISÄLLÄ

15 maaliskuun, 2020

Ihan käsittämätöntä, miten nopeasti tilanteet voivatkaan muuttua. Vielä alkuviikosta minulla, enkä usko kovin monella muullakaan olleen mitään hajua siitä, miten isojen asioiden äärellä tulisimme pian olemaan. Toki sitä ollaan oltu tietoisia koronaviruksen leviämisestä sekä sen aiheuttamista kriisitilanteista maailmalla, mutta silti tämä kaikki iski viimeistään keskiviikkona kovaa vasten kasvoja. Näin jälkeenpäin ajateltunahan tämä kaikki oli täysin odotettavissa, mutta ei sitä jotenkin sisäistänyt ennen kuin kaikki kunnolla konkretisoitui. En ainakaan itse osannut aikaisemmin ajatella, miten laajasti ja monialaisesti tämä tulisikaan meihin vaikuttamaan. Asiat ovat jo tällä hetkellä saaneet aivan uuden perspektiivin ja tuntuukin ihan uskomattomalta, miten nopeasti ajatukset ovatkaan ryhmittyneet nykyisiin uomiinsa. Toki epäselvyyttä on vielä hyvin monen asian suhteen ja itseäni jännittää monen muun tavoin, että mitä kaikkea meillä vielä onkaan edessä. Sitä ei varmasti kukaan osaa varmuudella sanoa, mutta tärkeintä on tällä hetkellä noudattaa viranomaisilta saamiamme toimintaohjeita sekä myös muilla tavoin hoitaa oma osuutensa niin hyvin kuin mahdollista.

Jos tästä tilanteesta haluaa löytää jotain hyvää, niin ainakin tämä on jo nyt lähentänyt porukkaa ihan valtavasti ja saanut aikaan hienoja tekoja sekä eleitä lähimmäisiä sekä ventovieraitakin kohtaan niin yksityishenkilöiden kuin yritystenkin toimesta. Jostain on löytynyt valtavan hienoa yhteishenkeä ja olen melkeinpä liikuttunut, kun näitä on saanut sosiaalisen median kautta seurailla viime päivinä. Ihmisten jäätyä kotiin on ollut myös ihanaa huomata, miten perheet sekä ystävät ovat viettäneet aikaa yhteisen tekemisen parissa. Ulkoilusää on ollut mitä upein koko viikonlopun ajan ja monet ovat lähteneet nautiskelemaan luonnosta. Tällaisina hetkinä ei varmasti voi liikaa korostaa yhteisöllisyyden ja läheisten tuen merkitystä.

Mekin olemme viettäneet koko viikonlopun kotona. Olemme ulkoilleet, nukkuneet pitkiä päiväunia, katselleet sarjoja, tehty hyvää safkaa ja jonkin verran työhommiakin. Viikonloppu on tuntunut jotenkin todella pitkältä ja itselleni näin raskauden ihan viimeisillä viikoilla kotona pesiminen sopii paremmin kuin hyvin. Sama meininki tulee omalta osaltani jatkumaan nyt varmasti seuraavatkin viikot ennen vauvan syntymää sekä toki sen jälkeenkin. Laskettuun aikaan on enää alle kolme viikkoa ja nyt elellään jo sellaisia aikoja, että synnytys voi käynnistyä ihan milloin tahansa.  Voisin ensi viikolla kirjoitella raskauden loppupuolen kuulumisia tänne blogiinkin, kun koneen äärellä tulee varmasti vietettyä rutkasti aikaa. Kuvasin tänään aamulla myös sairaalakassini sisällön yleisön suuren kannatuksen vuoksi ja siitä juttua myös luvassa ensi viikolla.

Kuvituksena viikonlopun tunnelmia kotoa

Yritetään pysyä parhaamme mukaan terveinä sekä positiivisina tämän valloillaan olevan uuden tilanteen kourissa. Pysytään kotona mahdollisuuksiemme mukaan ja noudatetaan viranomaisten ohjeita minimoidaksemme riskejä! ♥

 

– Janni

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply jaakobbi 15 maaliskuun, 2020 at 9:31 pm

    ”tärkeintä on tällä hetkellä noudattaa viranomaisilta saamiamme toimintaohjeita sekä myös muilla tavoin hoitaa oma osuutensa niin hyvin kuin mahdollista.”

    Valitettavasti tuntuu siltä että viranomaiset ovat yhtä hämmästyneitä tilanteesta kuin sinä.
    Taisi iskeä lintukotoon puskista.

  • Reply Minna 15 maaliskuun, 2020 at 10:40 pm

    saako udella, että mistä nuo vihreät legginsit on? ihanan näköiset 🙂

    • Reply Janni 15 maaliskuun, 2020 at 10:57 pm

      H&M treenimalliston saumattomat 🙂

      • Reply Mm 25 maaliskuun, 2020 at 8:31 pm

        Mistä tuo ihana olkkarin pöytä on 🙂

        • Reply Janni 26 maaliskuun, 2020 at 2:35 am

          Veke.fi, mutta ei taida olla enää valikoimassa. 🤔

    Vastaa käyttäjälle Minna Cancel Reply