Monia kiinnosti tietää, että mitkä vauvan tarvikkeet ja muut hankinnat olen nyt ensimmäisten viikkojen aikana kokenut oikeasti tarpeellisiksi. Meillähän oli kaikki aika hyvin etukäteen jo hommattuna ennen vauvan syntymää, joten tästä on melko helppo listata nyt, että mitkä ovat olleet tähän mennessä kovassa käytössä.
Unipesä
Unipesä oli ensimmäinen tarvike, jonka hankin vauvalle joskus raskauden puolenvälin tienoilla ja se on ollut meillä kovassa käytössä nyt päivittäin. Ollaan pidetty unipesää koko ajan olohuoneen sohvalla ja siinä vauvan on ollut hyvä nukkua päikkäreitä.
Hoitotaso ja -alusta
Meillä on itseasiassa jopa kaksi vauvan hoitopistettä; kodinhoitohuoneen tason päällä lavuaarin vieressä sekä vauvan omassa huoneessa. Molemmat ovat olleet erittäin kovassa käytössä vaipan vaihdossa, pukemisessa ja muussa vauvan hoidossa. Hoitoalusta kannattaa ehdottomasti olla jollain vedenkestävällä materiaalilla vuorattu, koska ainakin meillä pissoja ja kakkoja tulee alustalle päivittäin. Ollaan pidetty pikkupyyhettä muovisten hoitoalustojen päällä, jotta se on ihoa vasten mukavampi ja pyyhkeitä voi sitten pestä sitä mukaa, kun likaantuu.
Stokke Tripp Trapp-syöttötuoli ja sen newborn-osa
Tähän on ollut tosi helppo laskea vauva hengailemaan, kun itse häärää keittiössä tai tekee töitä pöydän ääressä. Vauva on siinä helposti samalla tasolla itseni kanssa ja siihen voi hyvin vaikka nukahtaakin, kun asento lähes selinmakuulla. Nyt kun hän koko ajan pikkuhiljaa tarkkailee enemmän ympäristöään, niin uskon, että tulee jatkossakin olemaan mieluinen paikka.
Baby Björn-sitteri
Tätä olen käyttänyt lähinnä, jos olen ollut vauvan kanssa yksin kotona. Vauva on viihtynyt sitterissä hyvin sen ajan kylppärin lattialla, kun olen itse käynyt suihkussa, meikannut, kuivannut hiuksia tms… Kovin pitkiä aikoja ei vielä näin pientä lasta kannata sitterissä pitää, mutta tällaisia pieniä hetkiä se on helpottanut jo nyt.
Harsot
Meidän vauva ei pulauttele ainakaan toistaiseksi vielä ollenkaan, mutta harsoja on tullut käytettyä siitä huolimatta paljon. Imetyksen yhteydessä, vauvan peittona päikkäreillä (meidän vauva on ihan todella kuumaverinen) ja milloin missäkin!
”Mooseskori”-kehto
Vauva on nukkunut tässä kaikki yöunensa tähän mennessä meidän sängyn vieressä. Vauvaa on helppo rauhoitella keinuttamalla kehtoa ja kehto on ihanan pesämäinen pienelle vauvalle. Kevyttä kehtoa on helppo siirtää myös olohuoneen puolelle tarpeen mukaan päiväunia ajatellen.
Rintapumppu ja tuttipullot
Nämä ovat mahdollistaneet, että Joonaskin on päässyt välillä syöttämään vauvaa ja se on ollut tosi kiva juttu. Mulla on ihan käsikäyttöinen pumppu, joka on ajanut tähän mennessä asiansa oikein hyvin.
Untuva-/kaukalopussi
Untuvapussia ollaan käytetty tähän vuodenaikaan niin vaunuissa kuin turvakaukalossakin. Helpottaa pukemista ihan valtavasti ja lisäksi turvakaukalossakin on turvallisempi matkustaa, kun vyöt saa kunnolla tiukalle ilman, että välissä on paksuja toppakerroksia. Turvakaukalon vöille on siis pussukassa omat reiät, jolloin vyöt tulevat pussin sisään. Olen pukenut vauvalle päivävaatteiden päälle vain merinovillahaalarin sekä pipon, lapaset sekä villasukat ja sujauttanut untuvapussin sisään.
Imetysliivit/-topit + liivinsuojat + Lansinoh-voide
Todella käteviä varsinkin tässä alkuvaiheessa, kun vauva syö todella tiheästi. Lansinoh-voide oli ensimmäisten viikkojen aikana pelastus, kun rinnat olivat kipeät imetyksestä!
Tutit
Annettiin vauvalle tutti jo sairaalassa ja se on meillä monissa tilanteissa apuna vauvan rauhoittelussa.
Itkuhälytin
Vauva on jäänyt nyt muutamia kertoja kävelylenkkien päätteeksi takapihan terassille vaunuihin nukkumaan ja ainakin meille itkuhälytin on ollut aika ehdoton. Hankimme melko simppelin akkukäyttöisen itkuhälyttimen, jossa sen olennaisimman toiminnon lisäksi vanhemman kappale näyttää vauvan olinpaikan lämpötilan ja laite hälyttää myös, jos jommassa kummassa osassa on akku lopussa. Näissä oli kantoalue muistaakseni jopa muutaman sata metriä
Tällaisen listauksen sain aikaiseksi ja aivan saletisti kyllä unohdinkin listalta jotain. 😊
Kiinnostaisiko teitä muuten vastaava listaus myös vauvan ensimmäisten viikkojen vaatteista?
Mitkä tarvikkeet ovat olleet teille MUST HAVE pienen vauvan kanssa?
Onko joku näistä minun listaamista ollut teille täysin ”turhake”?
– Janni
17 Comments
Hei ❤️ täällä myös tuhisee kaksiviikkoinen vauveli, joten vauvapostaukset kiinnostaa ❤️ esikoinen on vajaa 2v joten touhua riittää..
Tärkeimmät vauvakamat meillä olleet harsot, lansinohvoide, boobin imetysliivit ja – paidat, joissa luukku ja materiaali ihanaa trikoota, lisäksi huippujuttu on sitteri, lelukaari ja leikkikehä, sekä vaunukoppa, turvakaukalo, jonka saa kevyisiin runkoihin yhdellä kädellä ja tuttipullo, josta saa lisämaidot. Popin vaatteet, windfleecehaalari, kietaisubodyt, vauvan sukat ja housut sekä haalarit on olleet kovassa käytössää ison n 5kg vauvan kanssa 😍
Voi paljon onnea sinne! 😊❤️ Superhyviä vinkkejä!
Heippa! Esikoinen syntymässä elokuussa ja tällä hetkellä kaikenlaisten vauvatavaroiden katselu ajankohtaista joten tätäkin blogia ahkeraan seurattu 😀 Vauvakirjaa yritän kovasti nyt etsiä jotta jo raskausaikana saisi kirjattua kun vielä muistaa, mihin itse päädyit vai ostitko lainkaan? 🙂
Ihanaa kuulla ❤️ paljon onnea odotukseen! Meillä ei ole vauvakirjaa ollenkaan – hitsit. Oon miettinyt, että pitäisikö vielä hankkia… 🤔
Meille oikeastaan kaikki sun mainitsemat tuli kovaan käyttöön ja lisäksi vielä maidonkerääjät, kun olin niin Hertta Heruvainen,niin saatiin sit pakkaseen maitoa eikä tarvittu korviketta lainkaan,poika täyttää syksyllä 2v. Tuo untuvapussi on kyllä super,meillä oli sama käytössä ja pakkasellakin pärjäsi kevyellä vaatetuksella ulkoilut,yleensä tulikin liian kuuma..
Kiva kuulla, että ihan samoja juttuja. 😊🙏🏻 Joo toi on ollut ihan huippu! 😊
Kiitos Janni hyvästä listauksesta. Meillä vauva tulossa loppukesästä , joten mielellään luen vauva-aiheisia postauksia ja tuo ehdottamasi vaatepostaus olisi hyödyllinen nyt kun on alettu tehdä hankintoja vauvalle. 🙂
Sellainen pitää sitten ehdottomasti toteuttaa! 😊
Unipesä on ollut meille turha sillä vauva ei nuku päiväunia kuin vaunuissa tai autossa. Itkuhälytin ostettiin vasta kun vauva oli n.1kk ikäinen. Ja voi että kun on ollut kätevä, juurikin siihen kun meidän vauva nukkuu aina päiväunet ulkona vaunuissa. Minulla on vain yhdet imetysliivit 🤦♀️pitäisi hankkia toiset mutta koronan vuoksi ei voi nyt kaupoille mennä.
Meidän vauva nyt 4kk ja tiistaina kääntyi selältä vatsalleen. Nopeasti ne kasvaa ❤
Tilaa liivit jostain nettikaupasta? 😊 Jos siis tarvitset useammat. Ja niin kasvaa ❤️ meidän tyttö tänään 4vk ja niin tarkkaavaisena jo seurailee ympäristöä!
Meidän bebe on nyt (jo!) 2kk ja monia samoja juttuja on meidän listalla. Asutaan loftissa, niin yritettiin hankkia tarvikkeita jotka on monikäyttöisiä. Esimerkiksi meillä ei ole sitteriä ollenkaan, vaan ainoastaan tripp trapp ja newborn set. Tärkeimpinä lisäisin swaddle up-kapalopussit (kokeiltiin harsoa ja swaddle me-pussia, mutta tää oli meidän minityypille paras), vankemmat pyörät sleepiin (rullailen sänkyä paljon ympäriinsä ja alkuperäiset pyörät ei sopineet ainakaan meidän lattiamateriaalille), ja vaunut (me päädyttiin bugaboon foxeihin, ne oli samalla vankat ja kevyet työntää).
Pari juttua on jäänyt vähemmälle käytölle nyt koronan takia. Hankittiin kantoreppu, jotta pystyn helpommin lenkittämään päivisin meidän kaksi koiraa mutta koska ollaan kaikki kotona niin vauva on useimmiten mukana vaunuissa. Toinen on turvakaukalo ja kaukalopussi, niitä on käytetty tasan kerran sairaalasta kotiin tullessa! Meillä ei ole omaa autoa joten kaukalo tuntui alusta alkaen hiukan turhalta. Mutta normaalisti käytetään viikottain yhteiskäyttöautoa, ja kunhan tyyppi on 3kk niin voidaan hänet laittaa turvakaukalossa laatikkopyörän kyytiin, niin eiköhän sillekin pian käyttöä tule.
Mä koen, että tuo sitteri tulee ehkä enemmän käyttöön hieman myöhemmin ja silloin vauva ei enää voi oikein käyttää tuota Newborn osaa 😊Mä hankin kans tuon swaddle up-kapalopussin, mut meillä se ei ole tullut käyttöön. Vaikuttaa ihan kuin vauva pitäisi sitä epämukavana, mutta mene ja tiedä. Olen kapaloinut hänet sen sijaan joustavaan trikooliinaan ja se tuntuu rauhoittavan hyvin.. tää on just tätä, kun toisilla joku toimii loistavasti ja toisilla taas joku aivan muu. Onneksi on vaihtoehtoja! 😊 Aika hyvä idea vaihtaa pyörät sänkyyn!
Kiitos kivasta postauksesta =) Mikä hoitoalusta teillä on? Olen koittanut netistä selailla meidän tulevalle heinäkuiselle hoitoalustaa, mutta mietityttää juuri se pintamateriaali.
Meillä on joku sellainen ihan tosi perus muovinen pehmustettu alusta Lastentarvikeliikkeestä ja siinä Lodger-merkkinen kangaspäällinen! 😊
Meille myös unipesä oli kiva ja tarpeellinen vaikka moni piti sitä turhakkeena. Sen sijaan itkuhälyttimen kanssa mietittiin pitkään eikä hankittu ja hyvä niin koska pärjättiin ilman. Toki ei asuta omakotitalossa vaikka nukkui se vauva kuitenkin parvekkeella. Nää on kyllä aina niin perhekohtaisia mitkä on hyödyllisiä ja ei-hyödyllisiä. 🙂
Meillä vauva nukkuu tosiaan pihalla ja sieltä ei oikein kuulu kunnolla tänne asunnon puolelle. 😊 Ja unipesä on tosiaan ollut tosi kätevä!
Tällaset listaukset ovat aina mielenkiintoisia! Kiva tietää, mitä muissa vauvaperheissä käytetään 🙂
Meillä vauva kohta 3 kk. Tärkeimmiksi kamoiksi ovat tulleet hoitoalusta, sitteri, unipussi (vauva heiluu niin paljon öisin, ettei peitto pysy päällä), harsot, kaukalopussi ja liivinsuojat. Toki perus vaunut ja turvakaukalo myös. Aika moni tarvikkeista tuli hankittua vasta syntymän jälkeen, mikä on ollut ihan hyvä strategia. Esim. unipesän hankkimista mietin ennen syntymää, mutta jätin ostamatta. Osottautui, että äitiyspakkauksen laatikko toimi oikein hyvin sen korvaajana. Itkuhälyttimen sijaan latasin Google Playsta vanhaan puhelimeen itkuhälytin-sovelluksen. Säästi rahaa ja turhaa kamaa , suosittelen 🙂