ENSIMMÄINEN KUUKAUSI VAUVAN KANSSA

En voi uskoa, että meidän vauvan syntymästä on jo paria päivää vaille viisi viikkoa. Ensimmäinen kuukausi vauvan kanssa on siis takana ja tässä kohtaa on varmasti hyvä vähän päivitellä kuulumisia ja kertoa, että miten meillä on mennyt!

Kaiken kaikkiaan meillä on mennyt todella hyvin ja meidän vauva on edelleen ollut rauhallinen sekä tyytyväinen tapaus. Tämä varmasti johtuu isolta osin siitä, ettei hän ole pahemmin joutunut kärsimään vatsavaivoista, jotka monia vauvoja ensimmäisinä kuukausina kiusaavat. Tottakai meidänkin tytön vatsassa välillä vääntää, mutta se tuntuu menevän aina todella nopeasti ohi. Vauvalla on myös siinä mielessä hyvät oltavat, että hänen isänsä on ammatiltaan osteopaatti ja täällä kotona on heti hoitoa tarjolla, mikäli vatsassa kiertää. Tyttö tuntuu nauttivan osteopatiasta silminnähden ja rentoutuu hoidon aikana ihanasti.

Vauva syö hyvin ja sitä myötä myös kasvua on tullut hienosti. Meillä oli eilen neuvola sekä lääkärintarkastus ja tyttö painaa jo noin 5300g ja on 57cm pitkä. Hän on todella ”jäntevä” vauva ja kannattelee päätään jo hienosti. Imetys on edelleen sujunut hyvin ja vauvalla on kerennyt tässä kuukauden aikana olla yksi niin sanottu tiheän imun kausi, jolloin hän tuntui olevan rinnalla suurin piirtein aina hereillä ollessaan. Nyt tuo tilanne on tasaantunut, mutta näitä kausia taitaa olla vielä edessä useampia. Minua on yllättänyt, ettei meidän vauva pulauttele oikeastaan ollenkaan. Olen ollut nimittäin siinä uskossa, että kaikki vauvat tekevät niin. Hän herää yön aikana syömään pariin otteeseen noin 3-4 tunnin välein, joten ollaan saatu aika hyvin nukuttuakin koko porukka.

Tyttö on jo nyt kuukauden isässä kehittynyt ihan valtavasti ja on aivan erilainen kuin silloin sairaalasta kotiin tullessamme. Hän viihtyy välillä hereillä pidempiäkin pätkiä ja on alkanut erityisesti viime päivinä tarkkailemaan kovasti ympäristöään. Viikonloppuna hän näytti meille myös ensimmäiset hymynsä, enkä kyllä tiedä mitään söpömpää. Hän tuntuu nauttivan vedestä ja ollaankin kylvetty joka toinen päivä sekä käyty pari kertaa yhdessä suihkussa, joka tuntui olevan ehkä jopa enemmän hänen (sekä myös minunkin) mieleen. Muuten tyttö on tosiaan rauhallinen tapaus, mutta jos hän joutuu odottamaan ruokaansa, niin sen kyllä varmaan naapurimmekin kuulevat. 😁

Oma palautumiseni on edennyt myös hyvää vauhtia ja olen äärimmäisen kiitollinen, että olen voinut koko ajan niin hyvin. Kuten aikaisemminkin sanottu, niin olin varautunut monien kertomusten perusteella niin paljon pahempaan, että en ole voinut olla kuin tyytyväinen tähän tilaan. Jo jonkin aikaa fiilikseni on ollut fyysisesti ihan normaali, vaikka edelleen onkin hyvä ottaa rauhallisesti ainakin jälkitarkastukseen asti, joka minulla on kolmen viikon päästä. Otin synnytyksen aikana aika paljonkin osumaa ja minua ”parsittiin kasaan” yli tunnin ajan. Siinä vaiheessa mietin, että milloinkohan tästä oikein tokenee, mutta pelkäsin aivan turhaan. Haavat paranivat tosi nopeasti, enkä ole pahemmin joutunut kärsimään kivuista. Toki söin ensimmäisen reilun viikon ajan särkylääkkeitä, mutta repeymät sekä eppari eivät välttämättä kuitenkaan tarkoita viikkojen kärsimystä, joillaista itse pelkäsin. Vatsalihaksissa tuntuu vielä hieman erkaumaa, mutta niidenkin tilanne on edistynyt koko ajan pikkuhiljaa, joten tämänkin suhteen olen optimistinen. Lantionpohja vaatii varmasti treeniä ja sen suhteen olisikin hyvä ottaa pian itseään niskasta kiinni.

Ainoa ahdistusta ja huonoa fiilistä aiheuttanut juttu tässä uudessa elämäntilanteessa on ollut tämä muun maailman tilanne nyt samaan aikaan. Jossain pari viikkoa sitten koin pienen parin päivän ”meltdownin” tämän ansiosta ja pari päivää fiilis oli todella maissa. Iski vaan ihan valtava ahdistus sen suhteen, että emme ole päässeet näkemään ystäviä tai perhettä ja jakamaan tätä elämämme suurinta muutosta läheistemme kanssa. Vauva kasvaa koko ajan kovaa vauhtia ja olisi vaan niin mahtavaa päästä jo esittelemään hänet kaikille elämässämme oleville huikeille tyypeille. Asiasta puhuminen on kuitenkin auttanut, kuten aina ja nyt on taas jo pidemmän aikaa menty paremmilla fiiliksillä. Tokihan meillä on täällä kaikki hyvin ja olemme koko perhe pysyneet onneksi terveinä, mutta kyllä Korona aiheuttaa jokaiselle henkilökohtaisesti omat haasteensa ja niistä on mielestäni ihan oikeutettua kokea ahdistusta. Toivottavasti elämä pian alkaisi asteittain normalisoitumaan!

Mitä teille kuuluu ja miten olette jakselleet tämän poikkeustilan keskellä?

 

– Janni