Osa teistä varmaan onkin jo huomannut, että viime viikon keskiviikkona startattiin Äititreffit-podin toinen kausi. Meidän ei alunperin ollut tarkoitus pitää tällaista liki kahden kuukauden mittaista taukoa, mutta Korona tuli ja päätti asiasta meidän puolestamme. Tauon jälkeen tuntui ihanalta päästä takaisin studiolle ja näkemään Kaisaa Äititreffien sekä uusien jaksojen äänitysten merkeissä.
1. Viime viikolla julkaistussa ensimmäisessä jaksossa syvennymme minulla vielä tuoreessa muistissa olevaan ”vauvakuplaan” sekä siihen, miten meillä ovat ensimmäiset viikot kotona vastasyntyneiden kanssa sujuneet. Onko kaikki ollut vain ihanaa vauvan tuoksua ja suurta onnea vai onko mukaan mahtunut myös ikävämpiä tunteita sekä haastavia hetkiä. Meillä on varsin erilaiset kokemukset noilta ajoilta ja meidän mielestämme onkin äärimmäisen tärkeää, että monenlaiset tarinat tulevat kuuluville. Ensimmäisen jakson pääset kuuntelemaan TÄÄLTÄ!
2. Tämän viikon jaksossa sen sijaan käymme läpi vaihe vaiheelta omia synnytyksiämme. Alatiesynnytyksen peruskaavahan on kaikilla sama, mutta väittäisin jokaisen synnytyksen olevan silti uniikki ja erilainen. Tietyt asiat tapahtuvat tietyssä järjestyksessä, mutta siihen välille saattaa mahtua yhtä sun toista. Myös synnytyksien osalta meillä on Kaisan kanssa todella erilaiset kokemukset jaettavana ja oli ihan älyttömän mielenkiintoista päästä taas puhumaan tästä lempiaiheestani. Olen vitsaillut monesti, että olen juuri se tyyppi, joka jaksaa (miesten inttitarinoiden tavoin) jauhaa synnytyksestä varmaan hamaan tappiin asti. 😁 Kyseessähän on maailman luonnollisin tapahtuma, mutta omat synnytykset ovat varmasti monelle sellaisia, jotka kyllä muistaa lopun ikänsä ja onhan tuo kokemus ainakin minun mielestäni vertaansa vailla. Toisen jakson pääset kuuntelemaan TÄÄLTÄ!
Nyt Äititreffit-podin uusi jakso ilmestyy aina keskiviikkoisin tuttuun tapaan. Luvassa on paljon mielenkiintoisia keskustelunaiheita, jotka toivottavasti tarjoavat niin viihdettä kuin vertaistukeakin muille äideille tai kenelle tahansa aiheista kiinnostuneelle. Äititreffejä voi kuunnella Spotifyn, SoundCloudin sekä Apple Podcastien kautta!
– Janni
No Comments