Tuntuu samaan aikaa uskomattomalta ja sitten taas maailman luonnollisimmalta, että meillä asustaa jo lähes neljän kuukauden ikäinen vauva. Aika tuntuu edelleen menevän kuin siivillä ja uskon tämän muutenkin poikkeuksellisen kevään sekoittavan ajantajua entisestään. Vauvan kaksi ensimmäistä kuukautta menivät koronan vuoksi aika visusti vain kotona omissa oloissa ja nyt tuntuu kuin aika olisi silloin ollut jotenkin pysähtynyt. Ihan pikkuvauva-aika hujahti äärimmäisen nopeasti ja uskon poikkeusolojen vaikuttavan isosti omiin fiiliksiini, kun tuota aikaa muistelen. Vauvakuplan lisäksi elettiin eräänlaisessa koronakuplassa ja kun ei päästy tuota hetkeä jakamaan kenenkään kanssa, niin välillä tuntuu kuin olisin kuvitellut vain ja kaikki olisi ollutkin unta.
Vauva tuntuu kasvavan ihan mahdotonta vauhtia ja veikkaankin, että meidän nelikuisen paino on jo reippaasti yli kahdeksan kiloa. Ensi viikolla se neuvolassa selviää, mutta hänen kantaminen alkaa käymään välillä aika rankaksi. Välillä iltaisin tuntuu kuin kädet olisivat aivan veltot ja olenkin vitsaillut, että katsotaan, millaiset hauikset mulle tässä vielä kehittyy. Vauvalle siis ruoka maistuu, eikä minun ole täytynyt oikein missään kohtaa olla huolissaan, että riittääkö maitoni. Tällä hetkellä vauvalle menee 68-74cm vaatteet (ajattelin, että näillä mentäisi vasta joskus alkutalvesta 😃).
On ihanaa, kun nelikuisen kanssa pystyy jo ihan vähän kommunikoimaan – vauva vastaa hymyihin ja nauraa kaikelle hassuttelulle. Hän osaa tehdä koko ajan enemmän käsillään ja ihaninta on, kun hän välillä sylissä pitää kaulan ympäriltä kiinni tai näpertää pehmolelupupua ennen nukahtamistaan. Vauva myös viihtyy enemmän itsekseen, kun osaa leikkimatollakin kurottaa leluihin ja tutkia niitä. Kädet menevät myös ihan koko ajan suuhun ja välillä on melkoista taistelua, kun häntä yrittää estää syömästä nyrkkejään. Käsien syöminen haittaa myös nukahtamista, kun tutti lentää suusta vähän väliä. Tämän takia olen meinannut jo heivata tutit pois käytöstä, mutta odotellaan nyt jonkin aikaa, jos homma rauhottuisi.
Nukkuminen on tällä hetkellä tosi vaihtelevaa ja meillä ei edelleenkään ole mitään tiettyä rytmiä. Pyrin kuitenkin aina siihen, että vauvalla olisi mahdollisuus päivisin nukahtaa silloin, kun hän alkaa olla väsynyt. Vauva nukkuu edelleen vähintään kolmet päiväunet, eikä jaksa olla hyväntuulisena hereillä paljoa paria tuntia pidempään. Yöunille hän käy yleensä yhdeksän maissa illalla ja herää keskimäärin 1-2 kertaa yön aikana, mutta jonain öinä useamminkin. Päiväunillakin välillä herää kesken ja riittää, kun joku käy laittamassa tutin takaisin, niin unet jatkuvat. Yöherätyksillä saattaa myös joskus riittää tutti, mutta yleensä haluaa maitoa.
Ollaan pari viikkoa sitten jo siirrytty osittain vaunukopan käytöstä ratasosaan. Tämä siksi, koska vauva ei enää oikein viihdy hereillä ollessaan selinmakuulla, kun ei pysty tähystellä ympäristöä. Ratasosaa ei yleisesti suositella otettavaksi käyttöön ihan vielä tässä kohtaa, mutta itse konsultoin tässä lääkäriä, joka antoi siunauksensa. Tokikaan emme istuta vauvaa rattaissa, vaan pidetään lähes tulkoon täysin makuuasennossa. Tämä ratkaisi ongelman ja vauva viihtyy nyt tosi hyvin rattaissa.
Ollaan oltu vauvan kanssa jo useita öitä poissa kotoa ja reissaaminen vauvan kanssa on mennyt hyvin. Ollaan tehty pari mökkireissua, oltu isovanhemmilla yötä sekä nyt viimeisimpänä kaksi yötä Turussa hotellissa. Vauva on nukkunut kaikilla reissulla yöt ihan normaaliin tapaansa tai jopa paremminkin kuin kotona. Saa nähdä, että milloin tulee itse oltua ensimmäinen yö erossa vauvasta – tällä hetkellä se ei vielä tunnu ajankohtaiselta.
Tällaisia kuulumisia tähän väliin. Ei mitään kovin erikoista ja pääosin tänne kuuluukin hyvää. 😊 Tottakai välillä ollaan väsyneitä vähän jokainen vuorollaan, mutta se taitaa olla erityisesti vauva-aikana enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja muutenkin välillä homma on melkoista sekoilua, mutta sitäkin oikeastaan osasin odottaa. Se on just niin kuin moni sanoo, että vaiheita tulee ja menee. Hommat ja rutiinit voivat hyvin pienessä ajassa kääntyä täysin päälaelleen, eikä kannata ainakaan pienistä vastoinkäymisistä hätkähtää. Ensi viikolla tilanne saattaa olla taas ihan eri – tai joskus jo vaikka seuraavana päivänä!
– Janni
10 Comments
Voi en kestä kuinka söpö hän on!!😍
❤️❤️
Jokos teillä aloitellaan kiinteät vai 6kk iässä sitten 🙂
Monen rytmi menee silloin usein vähän sekaisin kun alkaa saamaan erilaista ravintoa kun maitoa.
Pikkuhiljaa aletaan maistelemaan nyt 😊
Onneksi olkoon ihanasta vauvasta 🙂 Kuulostaa lunkilta tapaukselta <3 Vauvan nukkuminen kiinnostaa aina (koska oma vauvani on ollut niin huono nukkumaan :-D). Nukkuuko teidän neiti sisällä päiväunet? Meillä onnistui alle 6kk ikäisenä unet vain liikkuvissa vaunuissa ulkona…
Kiitos paljon! Ollaan siitä onnekkaita, että meidän vauva on tähän asti ollut suurimmaksi osaksi todella hyvä nukkumaan. Nukkuu siis sisällä, vaunuissa, autoissa ja missä tahansa 😊
Aivan uskomattoman suloinen ja kaunis vauveli 😍
Voi kiitos ❤️❤️
Mistä tuo teidän ”hoitopöytä” tai lipasto on? Näyttää kätevävältä, kun näyttäisi olevan valmiit ”Laidat” sivuilla.
Äitiys pukee sua 🙂
Kiitos ❤️ Tuo on ihan perus Ikean lipasto, johon tilattiin tuollainen lisäosa!