VALKMUSAN KANSALLISPUISTO

6 lokakuun, 2020

Kävimme tosiaan viime viikonloppuna Pyhtäällä Valkmusan kansallispuistossa jopa kahteen otteeseen. Perjantaina olimme sopineet siskon kanssa sinne yhden kuvaussession ja fiilistelimme paikanpäällä niin paljon, että päätimme mennä seuraavana päivänä uudelleen. Tällä toisella kerralla nappasin myös vauvan mukaan ja hänkin pääsi kantorepussa ensimmäiselle luontopolkukierrokselleen. Tyyppi viihtyi hyvin matkassa mukana ja tämä olikin hänelle pisin matka kantorepussa tähän asti, vaikka Valkmusan reitti todella lyhyt onkin (vain 2,5km). Nyt ainakin uskallamme lähteä luottavaisin mielin vaikka pidemmällekin retkelle!

Olin käynyt Valkmusassa vain pari kertaa aikaisemmin ja silloinkin kyseessä oli ollut vain jotain koulun järjestämiä retkipäiviä. Paikka oli paljon kauniimpi kuin muistinkaan ja aivan täydellinen kohde pienelle päiväretkelle. Lyhyen reitin varrella on pieni levähdyspaikka, jonka pöytien ääressä on ihana nautiskella eväitä sekä tähystellä lintutornista. Jossain oli kuulemma kuvattu Valkmusaa, että se on kuin pala Lappia eteläisessä Suomessa. Sen voin kyllä itsekin allekirjoittaa!

Kuvat ovat perjantailta, kun olimme liikkeellä siskoni kanssa kahdestaan.

Mitkä ovat teidän lempi luontopolkureittinne? 

Itse olen käynyt useasti Sipoonkorven reiteillä ja muutamia kertoja Nuuksiossakin. Seuraavaksi haluaisin päästä Repovedelle!

 

– Janni

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Jenni S. Big mamas home 6 lokakuun, 2020 at 10:58 am

    Ollaan uuden miesystävän kanssa koluttu tää kesä meidän lähiseudun retkipolkuja. Ollaan kyllä puhuttu jos tehtäisiin myös päiväretki jonnekin. Toistaiseksi nämä lyhyet reissut on olleet ihan riittäviä saamaan paikat kipeiksi. 😂

    • Reply Janni 6 lokakuun, 2020 at 8:39 pm

      Noni tässä ideaa teillekin! 😊

  • Reply Marika / Matkalla Missä Milloinkin 6 lokakuun, 2020 at 5:25 pm

    Valkmusassa kannattaa muistaa myös Moronvuoren tuvalle vievä reitti. Sen maisemat ovat aivan erilaiset, kuin tämän suolla kulkevan Läntisen Keitaan lenkin. Me kuvasimme blogiin molemmat reitit:

    https://www.matkallamissamilloinkin.com/valkmusan-kansallispuisto-upea-avosuopuisto-kymenlaaksossa/

    Ja hei, jos tykkäsit Valkmusasta niin suosittelen ehdottomasti käymään Tammelassa Torronsuon kansallispuistossa! Upea suopuisto ja itse tykkäsin tästä jopa enemmän kuin Valkmusasta. Torronsuollakin löytyy lyhyempi, 1km ympyrälenkki ja se olisi varmasti mukava vauvan kanssa.

    https://www.matkallamissamilloinkin.com/torronsuon-kansallispuisto-upea-luontokohde-kanta-hameessa/

    • Reply Janni 6 lokakuun, 2020 at 8:37 pm

      Hei kiiitos vinkeistä 😻👌🏻otetaan ehdottomasti haltuun!

  • Reply Rbka 6 lokakuun, 2020 at 7:25 pm

    Taisitte tehdä Simonsaaren lenkin siellä Hirvikosken suunnalla? Valkmusan Heinlahden päässä on mun käsittääkseni vähän pitempi lenkkireitti, ja siellä on myös nuotiopaikka. Tuolla oli kai tulenteko kielletty? Sinne mennään tosiaan heinlehden kautta, eli aivan eri paikasta. En tosin itse ole käynyt kuin tuolla Simonsaaren reitillä, joten ihan täysin varma en ole millainen reitti se toinen on. Joka tapauksessa kaunista on Valkusassa!

    • Reply Janni 6 lokakuun, 2020 at 8:38 pm

      Hei joo tästä myös siskoni mainitsi! Täytyypä tsekata se toinen reitti seuraavaksi 😊👍🏻

  • Reply Salla 6 lokakuun, 2020 at 9:04 pm

    Hei!
    Meidän suosikki päiväretkiä kohde on Ruotsinpyhtäällä sijaitseva Kukuljärven reitti. Maasto on todella vaihtelevaa ja lenkki on 8 km pitkä. Sen varrella on kaksi laavua joissa on tulisijat. Lisäksi reitin varrella on penkkejä taukoja varten.
    Suosittelen käymään! 😊

    • Reply Janni 6 lokakuun, 2020 at 9:34 pm

      Kiitos vinkistä, tuohan on aika lähelläkin meitä! Täytyy ehdottomasti käydä! 😊🙏🏻

    Vastaa käyttäjälle Salla Cancel Reply