MEIDÄN RATASVALINTA – CYBEX TALOS

marraskuu 17, 2020

Kaupallinen yhteistyö: Wauva

Pari viikkoa takaperin teimme päivän mittaisen visiitin Tampereelle kohteenamme kauppakeskus Ratinassa sijaitseva upea Wauva Kauppa. Olen seurannut kyseistä yritystä somessa jo pitkään ja sitä kautta ihastellut heidän energistä sekä iloista meininkiä. Olenpa laittanut joskus Wauvalaisille viestiäkin IG:n directin välityksellä, kun olen tarvinnut apua jossain tuotevalinnoissa ja sitä kautta kysynyt ammattilaisten suosituksia. Wauva-myymälän yksi ehdoton valttikortti on äärimmäisen asiantunteva sekä yksilöllinen palvelu, jonka sain todella kokea myös siellä IG Directinkin puolella jo. Hyvää ja osaavaa palvelua ei näissä asioissa voi liikaa korostaa ja sen olen minäkin joutunut kantapään kautta kokemaan sekä oppimaan. Valinnat eivät nimittäin ole meilläkään ihan ensimmäisellä kerralla osuneet nappiin ja osittain siitä syystä Tampereelle sekä Wauva-myymälään suuntasimmekin. Ajatuksena oli hankkia rattaat, jotka palvelisivat meidän todellisia tarpeita entisiä paremmin sekä päivittää vauvan turvakaukalo seuraavan kokoluokan turvaistuimeen. Keskitytään istuimeen myöhemmin omassa postauksessa, mutta otetaan nyt käsittelyyn meidän ratasvalinta!

Näin jälkeenpäin mietittynä en osannut ollenkaan ajatella meidän yksilöllisiä tarpeita, kun olimme raskausaikanani yhdistelmävaunuja hankkimassa. Nyt useamman kuukauden kokemuksen jälkeen on tullut ilmi sellaisia asioita, joita ei silloin tullut pieneen mieleenkään. Ulkoilutan esimerkiksi koiraamme päivittäin vaunujen kanssa sorateillä ja painavarakenteisia niukasti jousitettuja rattaita on yllättävän hankala hallita yhdellä kädellä. Liikumme myös todella paljon eri kaupunkien välillä ja rattaiden kasautuminen yhdessä istuimen kanssa olisi ollut mahtava ominaisuus, jotta rattaat veisivät mahdollisimman vähän tilaa autossa. Ajattelin myös aikaisemmin kuppi-istuimen olevan ehdottomasti perinteisempää parempi, mutta siinäkin mieli on muuttunut. Perinteisessä, kokonaan vaakatasoon menevässä istuimessa lapsen on paljon parempi nukkua päiväunia ja toisaalta taas se kaikista pystyin asento on yleensä 90 asteen kulmassa. Ainakaan meidän aiempien rattaiden kuppipenkkiä ei saa ollenkaan täysin pystyasentoon ja lapsi kurkottelee koko ajan hereillä ollessaan, koska haluaa istua suorassa. Siinä olivat nyt ehkä ne merkittävimmät jutut ja nämäkin toki ihan mielipideasioita, joista moni on varmasti aivan toista mieltä.

Aikaisemmasta poiketen lähdin sitten tällä kertaa konsultoimaan tarpeidemme kanssa ammattilaisia. Viimeksi kävimme testaamassa vain parit yhdistelmävaunut, jotka molemmat tuntuivat hyviltä ja lopulta tein ratkaisun sen kummempia miettimättä. Nyt ilmoitin Wauvan henkilökunnalle toiveemme jo ennen tapaamistamme ja luotin heidän näkemykseensä. Halusimme pieneen tilaan kasautuvat rattaat, jotka olisivat kuitenkin sen verran jämerää tekoa, että niillä olisi helppo liikkua hieman hankalammassakin maastossa. Istuimen tuli olla käännettävissä molempiin suuntiin ja rattaiden olla sen verran kevyet, että yhdellä kädellä ohjailu olisi helppoa. Näillä spekseillä minulle osattiin suositella muutamaa eri ratasmallia, josta yksi kuitenkin erottui aika vahvasti heti edukseen – Cybex Talos S Lux, jotka sitten lopulta lähtivät meidän matkaamme!

Cybexin Talokset ovat melko vastikään tulleet markkinoille ja niitä saa ostettua myös yhdistelmävaunupakettina. Talokset ovat nimenomaan tehty kulkemaan vaihtelevissa maastoissa ja kyyti on oikeasti juuri niin pehmeää kuin luvataankin. Taloksien jokainen rengas on erikseen jousitettu ja renkaat ovat puhkeamatonta materiaalia, mutta tuntuma on ihan kuin ilmatäytteisissä pyörissä. Istuin on tilava, mutta pienempikin lapsi pysyy tukevasti istumassa viisipistevaljaiden ansiosta. Istuimen säädöt tapahtuvat näppärästi yhdellä kädellä ja istuimen saa säädettyä mukavasti niin makuuasentoon kuin sitten täysin suoraan istuma-asentoonkin. Yksi Taloksien parhaista puolista on myös tuo superpitkä kuomu, joka suojaa lasta hyvin esimerkiksi nukkuessa. Talokset menevät kasaan ratasistuimen ollessa kiinni rungossa kummin päin tahansa ja kasaan laittaminen tapahtuu todella näppärästi yhdellä kädellä. Näillä on kuljettu nyt muhkuraisilla sorateillä, Porvoon vanhan kaupungin ikivanhoilla mukulakivillä ja ihan joka paikassa, enkä oikeastaan voisi olla tyytyväisempi. Taloksiin pääsette tutustumaan vielä tarkemmin täällä!

En olisi uskonut, että löytäisimme näin täydellisesti meidän tarpeisiin sopivat rattaat. Ammattilaisten konsultoiminen todellakin kannatti ja suosittelen sitä ehdottomasti kaikille muillekin. Kävin myös aiemmin taistelua pääni sisällä siitä, että onko nyt todella aiheellista alkaa jo tässä kohtaa hankkimaan uusia rattaita, mutta kyllä se vain oli. Me lenkkeilemme ja liikumme niin paljon, että on mielestäni todella tärkeää olla omien tarpeiden mukaiset rattaat. Tottahan on, että monet asiat ja tarpeet konkretisoituvat vasta todellisessa käytössä, mutta ammattilaisia kuuntelemalla varmasti väistää monta miinaa rattaita valitessa.

Lisäksi mukaamme lähti Easy Grow Hood -untuvalämpöpussi, jonka suojissa vauva on nukkunut jo useammatkin päiväunet. Easy Grow -untuvapussin saa mainiosti kiristettyä hartioiden kohdalta niin, etteivät kovemmatkaan tuulet tai viimat pääse lapsen iholle. Untuvapussin pinta on myös kokonaan tikkaamaton, joten se lämmittää pikkuista joka kohdasta yhtä tehokkaasti. Muhkea untuvapussi on niin lämmin, ettei sen alle todellakaan tarvitse monia kerroksia vaateita – nyt toistaiseksi on riittänyt pelkät sisävaatteet ja myöhemmin lisätään päälle varmaankin villahaalaria ym.. Easy Grow Hood -untuvapussin mukana tulee vetoketjulla kiinnitettävä jatkopala, jonka ansiosta pussin saa pidennettyä jopa 130 senttiseksi asti ja näin ollen tämä pussi menee lapsella käytössä todella pitkään. Lisäksi tämä meidän pussi on niin ihanan värinen, että en malta lopettaa sen ihailua. Moni muukin on näyttänyt tykkäävän samasta väristä, sillä en nyt enää löytänyt sitä Wauvan sivuilta. Onneksi saatavilla on monta muuta ihanaa väriä!

Wauva-kauppa palvelee Tampereen myymälän lisäksi tietenkin myös netissä ja tällöinkin asiakaspalvelu toimii loistavasti puhelimen, sähköpostin tai miksei vaikka sen IG Directin puolella. Kannattaa muuten käydä Wauvan Instagram-tilillä tsekkaamassa lukuisat videoesittelyt tuotteista. Löydätte ne sieltä profiilin highlightseista ja niistä on oikeasti todella iso apu, jos mielessä on jotain uusia hankintoja ja haluaa vertailla vaihtoehtoja!

Millaisia rattaita teiltä löytyy käytöstä?

 

– Janni

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Jenna marraskuu 19, 2020 at 6:18 am

    Meillä britax smile 2, olen ollut tyytyväinen! Kulkee maastossa kuin maastossa ja mahtuu pienemmänkin auton kyytiin 🙂

  • Leave a Reply