SÄÄSTÄMINEN ELÄKEPÄIVIÄ VARTEN

16 syyskuun, 2021

Kaupallinen yhteistyö: Nordea

Päädyin itse aikoinaan aloittamaan kuukausisäästämisen rahastoihin ihan sattumalta. Minulle soitettiin Nordean konttorilta ja tiedusteltiin, mikäli haluaisin tulla tapaamiseen keskustelemaan säästämisestä. Tämä tapahtui varmaan noin seitsemän vuotta sitten ja tuolloin minulla ei ollut suoraan sanottuna mitään hajua erilaisista säästämisen vaihtoehdoista. Näin ollen minulla ei vielä tuossa vaiheessa elämää ollut mitään säästöjä ja elelin vain huolettomasti sillä mentaliteetilla, että ”kaikki menee, mitä tulee”. Oli ehdottomasti minun onni, että sain silloin tuon puhelun ja sovimme tapaamisen konttorille.

Tapaamisella kävimme neuvojan kanssa läpi kaikki tuloni sekä menoni ja pohdittiin, että millaiset säästämisen vaihtoehdot olisivat minulle ne kaikista parhaat. Keskustelujen tuloksena minulle avattiin silloin ASP-tili ja tein pankin kanssa rahastosäästösopimuksen. Tärkeintä kuitenkin oli, että pääsin juttelemaan raha-asioitani ammattilaisen kanssa. Muistan edelleen, että tapaamisen jälkeen jäi mahtava fiilis, kun säästämiseen oli tehty suunnitelma ja ymmärsin säästämisen vaihtoehdoista paljon enemmän aikaisempaan verrattuna. Perinteisesti olin taas ajatellut asiat paljon monimutkaisimmiksi kuin mitä ne lopulta olivatkaan. Suosittelen kaikkia kääntymään rohkeasti ammattilaisten puoleen näissä asioissa, sillä itse olen valtavan kiitollinen siitä, että sain silloin niin hyvät neuvot säästämisen alkutaipaleella.

Kuukausisäästäminen rahastoihin sopii niin säästäjälle kuin sijoittajallekin, eikä rahastosijoittamisen aloittamiseen tarvita isoja summia. Rahastoa valitessasi on hyvä muistaa, että rahastoja löytyy erilaisissa riskiluokissa. Suurimman tuotto-odotuksen rahastoissa luonnollisesti myös riski on suurempi ja taas päinvastoin. Kurssivaihtelut kuuluvat sijoittamiseen ja säästämiseen, mutta pitkällä aikavälillä sinun ei tarvitse välittää tai stressata markkinoiden yksittäisistä liikkeistä. Mitä aikaisemmin aloittaa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä on mahdollisuus jo pienelläkin kuukausittaisella summalla päästä tulevaisuudessa sievoisiin tuottoihin.

Minulle valittiin aikoinaan ammattilaisen avustuksella kaksi erilaista rahastoa; toinen matalammalla ja toinen korkeammalla riskillä. Kuukausittaiseksi säästösummaksi minulle valittiin tuolloin 150 euroa, joka jakautui niin, että isomman riskin rahastoon meni 100 euroa ja matalamman riskin rahastoon 50 euroa. Summia olen itse vaihdellut molempiin suuntiin vuosien varrella aina oman elämäntilanteeni sekä tulotasoni vaihdellessa. Itselleni on todella tärkeää, että muutokset pystyy helposti tekemään Nordean verkko- tai mobiilipankin kautta ja ne tulevat aina voimaan välittömästi. Lisäksi olen välillä sijoittanut rahastoihin isompia kertasummia ja toki on mahdollista myös olla joinakin kuukausina laittamatta penniäkään säästöön, jos tilanne niin vaatii. Esimerkiksi lapsen saamisen jälkeen pienensin huomattavasti omaa säästösummaani, kun vähensin reippaasti töitä ja näin ollen myös tuloni laskivat. Hetki sitten tein taas verkkopankissa muutoksia ja nostin säästösummani takaisin lähelle aikaisempaa tasoa sekä siirsin isomman könttäsumman rahastoihin, kun veronpalautukset tulivat tilille. On parasta, että muutosten tekeminen käy niin vaivattomasti.

Itse tähtään rahastosijoittamisella nimenomaan tulevaisuuteen ja pitkän aikavälin tuottoihin. Yrittäjyys sekä vanhemmuus ovat saaneet minut entistä enemmän suuntaamaan ajatuksia jopa niinkin pitkälle tulevaisuuteen kuin eläkeikään. Tällä hetkellä minulla onkin tavoitteena antaa rahastosäästöjen muhia rauhassa ja kasvaa korkoa ihan sinne omaan vanhuuteen saakka. Koen erityisesti näin yrittäjänä todella tärkeäksi turvata oma hyvinvointini myös vuosikymmenien kuluttua, vaikka toki moni asia voi tässä matkan varrella muuttua niin työkuvioiden kuin vaikkapa oman terveydenkin näkökulmasta. Haluan lakisääteisen yrittäjän eläkevakuutuksen lisäksi hajauttaa säästöjäni myös muualle useammastakin syystä!

Haaveissani on ehdottomasti iän karttuessa hidastaa työtahtia ja pystyä jättäytymään työelämästä ilman rahahuolia. Nyt hyvälle alulle saadut säästöt tuovat parhaassa tapauksessa vuosikymmenien päästä joustoa sekä turvaa arkeeni. En halua turvautua pelkkään yrittäjän eläkevakuutukseen siitä syystä, että en välttämättä ikinä näekään sitä päivää, kun pääsisin noita vuosien varrella kartutettuja eläkerahoja hyödyntämään. Säästöistä hyötyvät myös perilliseni ja tämänkin takia koen erittäin tärkeäksi hajauttaa eläkesäästöjä muuallekin. Lakisääteisen yrittäjän eläkevakuutuksen maksaminenkin toki on tärkeää, sillä siihen sisältyy eläkkeen lisäksi myös yrittäjän muu sosiaaliturva. Mikäli yksityisyrittäjä haluaisi YELin tuoman turvan voimin pärjätä jossain yllättävässä elämäntilanteessa tai eläkeiän koittaessa, pitäisi vakuutuksesta kuitenkin maksaa vuosittain niin isoja summia, ettei läheskään kaikilla ole sellaiseen todellakaan mahdollisuutta. Onneksi omaa tulevaisuuttaan voi turvata monin muinkin keinoin, kuten juuri kuukausisäästämisellä rahastoihin.

Toki itselleni on myös monien muiden tavoin tärkeää elää mahdollisimman leppoisaa elämää eläkepäivilläni. Suomessa eläkkeellä vietetään keskimäärin 23 vuotta, joka osoittaa, että elämä ei todellakaan lopu eläkeikään. Parhaassa tapauksessa työelämästä pois jäämisen jälkeen aukeaa aivan uusi elämänvaihe, joka tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia. Oma unelmani olisi eläkeiässä matkustella ja viettää mahdollisimman paljon aikaa perheen sekä ystävien kanssa. Olisi hienoa elää lähellä omia lapsia sekä mahdollisesti lapsenlapsia – olla arjessa läsnä ja auttaa toinen toisiamme. Olisi mahtavaa, jos arjessa olisi taloudellisesti joustoa tehdä juuri niitä ratkaisuja, jotka silloin itselle tuntuvat parhailta. Ikinähän emme kuitenkaan ennalta tiedä, miten ja minne elämä meitä kuljettaa, mutta tällaisista asioista itse haaveilen ja haluan pyrkiä näitä asioita kohti!

Entä jos tarvitsenkin säästöjäni jo ennen eläkeikää? Kuukausisäästäminen rahastoihin ei sido sinua tai varojasi mihinkään, vaikka toki säästöjen ja sijoitusten tuottojen kartuttamista ajatellen ideaalia on, että rahoihin kajotaan mahdollisimman vähän. Voit siis milloin tahansa esimerkiksi hädän tullen nostaa kertyneet säästösi ja saat rahat tilillesi muutamassa päivässä. Itse olen omasta kokemuksesta huomannut, että mitä enemmän rahaa kertyy säästöön, niin sitä suuremmaksi motivaatio kasvaa olla kajoamatta niihin. Omia rahastosäästöjä voi seurata helposti Nordean verkkopankin tai mobiilisovelluksen kautta ja näin ollen pysyt helposti koko ajan kartalla tilanteesta.

Kuten sanottu, niin olen itse ihan valtavan kiitollinen, että tutustuin tähän säästämisen muotoon jo verrattain varhaisessa vaiheessa. Jo muutaman vuoden aikana olen saanut kerättyä ihan kivan summan säästöön pikkuhiljaa ja tällä hetkellä sijoittamani rahat ovat myös kasvaneet mukavasti korkoa. Toki tässä voi tulla matkan varrella heilahduksia suuntaan, jos toiseen, mutta se kuuluu asiaan. Tavoitteena on jatkaa säästämistä pitkäjänteisesti vielä vuosikymmenien ajan ja näin ollen korkoa korolle -ilmiön ansiosta rahastosijoitusteni tuottojen pitäisi pikkuhiljaa kiihtyä ajan kuluessa.

Kenelle rahastosijoittaminen sopii ja kuinka aloittaa kuukausisäästäminen rahastoihin? 

Rahastot sopivat niin säästäjälle kuin sijoittajallekin. Henkilökohtaisesti suosittelen ihan kaikille tutustumista rahastosijoittamiseen, jos vain säästäminen vähänkään kiinnostaa tai on ajankohtaista omassa elämäntilanteessa. Kannattaa muistaa, että homman saa helposti rullaamaan jo pienelläkin panostuksella ja mitä aikaisemmin aloittaa, niin sen parempi. Eli mikäli pienikin siivu kuukausittaisista tuloista irtoaisi säästöön, niin kannattaa aloittaa!

–  Varaa Nordealta aika maksuttomaan sijoitusneuvontaan tai kokeile Nordean rahastovalitsinta.

– Nordean Digitaalinen sijoitusneuvoja Nora auttaa sinut myös hyvin alkuun ja sen kautta pääset tutustumaan erilaiseen säästämisen vaihtoehtoihin.

Kaiken tarvittavan infon löydät Nordean Säästä!-haasteen kampanjasivulta!

Sinun ei missään nimessä tarvitse olla itse näissä asioissa ekspertti, vaan sitä varten ovat ammattilaiset, jotka auttavat löytämään juuri ne sinulle oikeat vaihtoehdot säästämiseen!

 

– Janni

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply