Browsing Category

Lifestyle

OMAN PIHAN PARASTA ANTIA

24 elokuun, 2016

DSC_9722

Tämä meneillään oleva viikko on ollut melkoista menoa ja meininkiä aamusta iltaan. Joku teistäkin tunnistaa varmasti sen fiiliksen, kun tekisi mieli vain monistaa itsensä ja näin olla useammassa paikassa samaan aikaan. Se tunne on ollut alkuviikon ajan läsnä todella monessa hetkessä ja pää on ollut jotenkin aivan pyörällä. Liian monta rautaa taas tulessa, vaikka tiedän kokemuksesta, että siitä ei seuraa mitään hyvää – hutilointia ja sähläystä. Olisi niin ihanaa aina keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja saattaa asiat yksi kerrallaan kunnialla loppun asti. Jotenkin vain asiat tuntuvat puskevan päälle aina samaan aikaan – töissä ja kotona. 

Tänään päätin töistä kotiin ajellessa pyhittää tämän aurinkoisen illan itselleni, vaikka paljon olisikin tehtävää. Keittiön kerkeää kyllä siivota myöhemmin ja pyykit voivat odottaa pesiäänsä melkein loputtomiin, mutta nämä aurinkoiset lämpimät kesäillat eivät. Nyt on varmasti viimeisiä mahdollisuuksia nauttia auringosta ja lämmöstä. Mulla oli muutamia pakollisia blogihommia tehtävänä ja meilejä vastattavana, joten päätin pystyttää kotitoimiston terassille. Tämä mahdollisuus on kesän aikana ollut oman pihan parasta antia ja Jeti-koirakin nauttii, kun pääsee ulos tutkiskelemaan neljän seinän sisällä nyhjäämisen sijaan. Vitsit tätä tulee talvella ikävä! 

Nyt suljen läppärin kannen hetkeksi ja pysähdyn fiiliselemään ilta-aurinkoa ♥

DSC_9758 DSC_9736 DSC_9743

Paras seuralainen ♥

DSC_9789

♥ Janni

KESÄN VIIMEISET

21 elokuun, 2016

DSC_9648

Teistä alkaa varmaan jo tuntumaan, että toistan itseäni viikosta toiseen hehkuttamalla aina mahtavaa mennyttä viikonloppua. Niin tekee kuitenkin taas mieli tehdä, sillä taas on aihetta hymyyn. Blockfestit ovat nyt takanapäin ja kotiin tultiin jo hyvän aikaa sitten. Oli niin huippua viettää aikaa noiden mimmien kanssa ja ottaa ilo irti kesän viimeisestä festariviikonlopusta. Jatkoilla meikäläistä ei nähty kumpanakaan päivänä ja hyvä niin. Molemmat illat olivat superhauskoja, mutta hotellin pehmoiset lakanat tuntuivat viimeisien keikkojen jälkeen paljon kutsuvammilta, kuin täyteen ammutut jatkopaikat. Festariviikonlopusta huolimatta fiilis on tällä hetkellä kohtalaisen freesi ja siitä käy varmasti kiittäminen kunnon yöunia. Tämä sunnuntai on pyhitetty kotisohvalle, Jetin rapsuttelulle ja omalle pikkuperheelle! 

Jättimäinen kiitos Blockfesteille ja ihanalle festariseuralle – oli niiiin hauskaa jälleen kerran!

DSC_9653 DSC_9687 DSC_9663

Sara ja Marianna ♥

DSC_4430 DSC_4052 DSC_9704

Kuinka monii muu oli viikonloppuna Blockeilla?

♥ Janni

TERVEISIÄ BLOCKEILTA

20 elokuun, 2016

Ensimmäinen Blockkipäivä takana – wohooo! Odotin eiliseltä eniten NASin keikkaa ja se onnistui kyllä ylittämään odotukseni ihan täysin. En uskonut, että keikalla kuultaisi niitä kaikista vanhimpia biisejä, jotka kaikki lukeutuvat meikäläisen omiin lemppariehin, mutta sieltä ne kaikki parhaat biisit vaan tulivat peräjälkeen – huhhuh! Voin kuvitella, että Jengillä meni hermot eilen mun keikkasnappehin, joita tuli ihan muutama, mutta oli vaan niiiiin hyvä fiilis!

Tässä asukuvia eiliseltä illalta

DSC_3923-2 DSC_3969-2 DSC_3974 DSC_3945-2 DSC_3962-2DSC_3950

takki Second Hand // mekko Cubus // ruutupaita Pull&Bear // kengät VANS // lippis Asennesurf

Kuvat: Sara Vanninen

♥ Janni