Browsing Category

Lifestyle

TOUR EIFFEL

9 toukokuun, 2016

DSC_6074

Meillä ei ollut mitään sen kummempaa to do -listaa Pariisin matkaamme varten, mutta yksi juttu taisi kuitenkin olla meillä molemmilla äidin kanssa mielessä – olisihan se melko hassua käydä Pariisissa niin, ettei näkisi ollenkaan koko Ranskan kuuluisinta nähtävyyttä: Eiffel-tornia. Suunnattiinkin sinne heti ensimmäisenä päivänä alkuillasta ja tornin ympäristössä tulikin sitten pyörittyä melkoinen tovi. Eiffel näytti ensin kauempaa talojen välistä katsottuna jotenkin muka pienemmältä kuin olin kuvitellut, mutta lähemmäs päästessä mieli kuitenkin muuttui. Vasta tornin juurella sen massiivisuuden tajusi ja olihan se nyt melkoisen vaikuttava rakennelma. Satuttiin paikalle ihan täydelliseen aikaan valokuvauksen kannalta, kun aurinko oli alkanut jo vähän laskea, mutta taivas oli vielä kirkkaansininen. Eiffel-tornia ympäröivä puistoalue oli mahdottoman kaunis ja inspiroi kyllä kaivamaan kameran esiin koko ajan uudelleen. Tässä valikoituja parhaita otoksia Eiffelin juurelta!

DSC_6022 DSC_5981 DSC_5974 DSC_5993 DSC_6056 DSC_5982

Me tyydyimme tosiaan ihailemaan Eiffeliä ihan vain maantasolta, sillä tornin huipulle olisi saanut jonottaa pienen ikuisuuden. Kahden päivän viikonloppureissulla ei houkuttanut viettää jonossa loppuiltaa, vaikka näkymät huipulta olisivat varmasti olleet upeat. Tästä huolimatta päästiin seuraavana päivänä ihailemaan Pariisia näköalapaikalta, mutta siitä lisää myöhemmin!

♥ Janni

KESÄ SENKUN JATKUU

8 toukokuun, 2016

DSC_6542

Eipä kyllä paljoa harmittanut tulla Pariisista kotiin, kun täysi kesä jatkuu täälläkin. Koko päivä on kotiin paluun jälkeen kulunut pihalla hengaillessa ja auringossa loikoillessa. Käsittelin etupihan terassin tummalla terassiöljyllä ennen reissuun lähtöä ja nyt pääsin ihastelemaan tuloksia – sehän näyttää melkeinpä uudelta. Takapihan terassi on sen sijaan tällä hetkellä karussa kunnossa, kun Joonas on tehnyt purkuhommia viikonlopun aikana. Ensi viikolla sitä aletaankin työstämään kunnolla, enkä malttaisi millään odottaa lopputulosta. Kuulette näistä puuhista vielä myöhemmin lisää, kun päästään tositoimiin!

Toivottavasti nämä ihanat ilmat jatkuisivat vielä piiiitkään!

DSC_6597 DSC_6546

PS. Ainoa huono puoli tässä ulkona hengailussa on hemmetin ärhäkät hyttyset, jotka ovat jättänet jälkensä jättikokoisien paukamisen muodossa meikäläisen sääriin – ei kiva!!

 

♥ Janni

FRENCH BRAID

8 toukokuun, 2016

Pariisin reissu alkaa vedellä viimeisiään ja nämä pari päivää hujahtivat kyllä kuin siivillä. Kamat on jo laitettu kasaan ja kohta suunnataan lentokentälle päin. Matka oli lyhyt, mutta siihen nähden kerettiin kyllä näkemään yllättävänkin paljon ja onneksemme sää oli kaupungin kiertelyyn mitä parhain. Pariisi oli kyllä aivan ihana ja tänne täytyy ehdottomasti tulla takaisin vielä paremmalla ajalla!

Tässä asukuvia eiliseltä illalta

DSC_6398 DSC_6433 DSC_6394 DSC_6439 DSC_6423

paita Uniqlo // housut Zara // kengät Converse // laukku &Other Stories

Nyt sujautan koneen laukkuun ja lähdetään lentokentälle päin. Lisää kuvia ja kuulumisia reissulta luvassa pikimmiten!

♥ Janni