Onko siellä ruutujen takana sellaista jengiä, joilla on tapana lentää pidemmillekin reissuille aina pelkillä käsimatkatavaroilla? Itse en ole kai ikinä matkustanu pelkillä käsiksillä yhtä yötä pidempää reissua, mutta nyt Madridin matkaa varatessani en ottanut meille yhtään laukkua ruumaan. Jos rehellisiä ollaan, niin mua hieman jännittää, että miten mä tuun pärjäämään. Joskun ennen muinoin mulla oli tapana pakata reissuille mukaan ihan järkyttävän paljon turhaa tavaraa, mutta siitä tavasta on onneksi päästy eroon aikoja sitten. Edelleen mun mielestä on kuitenkin kiva ottaa tarpeeksi vaatetta ja kosmetiikkaa mukaan niin, että niiden kanssa ei tarvitse sniiduilla ihan äärimmilleen. Matkoilla on aina kiva kuvailla asukuviakin uusissa ympäristöissä ja muutenkin on kiva olla muutama erilainen vaaterkerta mukana. Nyt ajattelin kikkailla omia tavaroitani myös Joonaksen lentolaukkuun ja ottaa molemmille lisäksi jotkut reput, joihin mahtuu vielä kätsysti jotain. Entäs jos innostun kuitenkin shoppailemaan ja kamat eivät lähtiessä vaan millään enää mahdu laukkuihin… first world problems… Miten te pakkausgurut hoidatte nämä ongelmat?
Kuvissa näkyy äärimmäisen rento sunnuntaiasu, joka kieltämättä kyllä näyttää siltä, että päälle on heitetty summamutikassa ensimmäiseksi käteen osuneet kamat. Ei se kyllä kovin kaukana totuudesta olekaan, mutta noissa kuteissa oli ihanan rentoa hörppiä superhyvää kahvia Porvoon paahtimon muhkeisiin nahkatuoleihin uppoutuneena.

♥ Janni