Browsing Category

Oma tyyli

TUKHOLMAN TULIAINEN

1 syyskuun, 2015

Otin lauantain Indiedays -päiväämme mukaan vaihtovaatteet iltaa varten, mutta loppujen lopuksi ne jäivät käyttämättä tuota kuvissa näkyvää hametta lukuunottamatta. Raahasin siis kamoja mukanani koko päivän turhaan, mutta mukaan ottamani vaatteet tuntuivat jotenkin liian jäykiltä flunssan runtelemaa olemustani ajatellen. Toisaalta niillä olisin saattanut näyttää edes hieman skarpimmalta, kun näin jälkeen päin ajattellaan. Mukavuus meni kuitenkin taas etusijalle ja ehkäpä hyvä niin!

Kuvissa näkyy myös uusi lempparilaukkuni, joka tarttui mukaan Tukholman reissulta. Olen etsinyt iät ja ajat täydellisen kokoista, mallista ja näköistä omaan käyttööni soveltuvaa nahkalaukkua. Sen pitäisi mahduttaa sisäänsä järjestelmäkamera ja muut tarpeelliset tavarat, mutta se ei saisi silti olla jättikokoinen. Kamat pitäisi myös mahtua sisään väkisin tunkematta ja laukku ei saisi näyttää pakattuna räjähdyspisteessä olevalta. Olen varmasti maailman huonoin ostamaan laukkuja ja siksi käytänkin melkein aina reppuja tai kangaskasseja. Mä en siis todellakaan voi kutsua itseäni minkään sortin laukkuihmiseksi, mutta tuo kuvissa näkyvä veska kiinnitti kyllä katseeni heti. Täydellisyyttä hipova yksilö on siis löytynyt ja muuta ei tekisi mieli enää käyttääkään. Laukku on juuri sopivan yksinkertainen omaan makuuni ja nahka tuntuu laadukkaalta – jes!

DSC_2924 DSC_2983 DSC_3008DSC_2959DSC_2994takki ja hame Gina Tricot* / paita Cubus / kengät Adidas* / laukku & Other Stories

* = Saatu

Kuvat: Annika O.

– Janni

RISKIALTIS HAME

28 elokuun, 2015

Tiistain asu vilahtelikin jo tässä postauksessa ja Instagramissa, mutta täältä tulee vielä viralliset asukuvat. Rakastan tuota Genovasta ostamaani mokkahametta ja melkein jopa harmittaa, etten ostanut sitä myös mustana. Sen ainoa puoli on todella vahva mokkanahkan tuoksu, jonka vuoksi joudun pitämään sitä erillään muista vaatteista. Tuoksu on toisaalta ihana, mutta en halua sen kuitenkaan tarttuvan kaikkiin muihinkin vaatteisiin. Lisäksi nuo edessä olevat nepparit ovat hieman riskialttiit… hameen helma jäi nimittäin yhtenä päivänä kiinni pyöräni satulaan, jonka seurauksena hetken rimpuiltuani nepparit rävähtivät kokonaan auki 😀 Onneksi tuo tapahtui kotipihalla, mutta kyllä mua silti hieman huvitti tuo tilanne. Hame on kuitenkin kaikesta edellä mainitusta huolimatta ehdoton lempparini!

DSC_2403 DSC_2517 DSC_2527 DSC_2440 DSC_2547t-paita Zara / hame Stradivarius / nilkkurit Vagabond täällä / Laukku Pull&Bear

Rentouttavaa viikonloppua kaikille! ♥

Kuvat: Sara / Tickle Your Fancy

– Janni

BLOCKFEST LOOK NR.2

27 elokuun, 2015

DSC_1529Tämä toisen päivän Blockfest -asuni erosi aika radikaalisti siitä ensimmäisestä, joka nähtiin jo aikaisemmin täällä. En tiedä miten hyvin tuollainen leveälahkeinen haalari loppujen lopuksi sopi räppifestareiden teemaan, mutta väliäkö sillä. Pohdin myös pitkään, että onko haalari hieman epäkäytännöllinen valinta festareille muun muasssa vessassa käyntiä ajatellen. Maalailin etukäteen mieleeni sellaisia kauhukuvia, että en saisi haalaria puettua takaisin päälle ahtaassa bajamajassa ja vaate hipoisi siellä törkyistä lattia, mutta loppujen lopuksi sen kanssa ei ollut mitään ongelmaa.

DSC_1561 DSC_1599DSC_1478DSC_1574Haalari ja reppu H&M / Kengät Dinsko / Aurinkolasit Ray-Ban

Kummasta asusta te tykkäsitte enemmän?

catsKuvat: Sara / Tickle Your Fancy

♥ Janni