Myönnän, että en ole ikinä ollut sen suuremmin aamuihmisiä ja aikaisin sängystä nouseminen on minulle aina haastavaa. Tykkään myös valvoa pitkään ja menisinkin varmasti joka ilta nukkumaan vasta reilusti puolen yön jälkeen, jos minulla ei olisi aamulla tiedossa aikaista herätystä. Pyrin olemaan joka ilta sängyssä viimeistään yhdentoista jälkeen, kun herätys pärähtää aamulla kello 6:30 – välillä onnistun ja välillä ilta taas tuppaa venähtämään. Minulle olisi optimaalisinta valvoa pidempään ja heräillä hieman myöhemmin. En kuitenkaan missään nimessä tykkään nukkua mihinkään puolille päiville asti, mutta hieman myöhäisemmät herätykset olisivat ehdottomasti enemmän mun juttu, jos saisin vapaasti valita.
Minulle on täysin normaalia painaa torkkua monta kertaa ensimmäisen herätyksen jälkeen ja se on todella huono tapa. Sanotaan, että silloin menee vain enemmän sekaisin ja keho ei tiedä, että pitäisikö nukkua vai herätä – pitää varmasti täysin paikkansa. Viime aikoina tuolta pehmeiden pellavalakanoiden välistä nouseminen on ollut vielä enemmän työn ja tuskan takana kuin normaalisti. Olen yrittänyt taistella niin kutsuttua kaamosmasennusta vastaan tänä vuonna oikein todenteolla, mutta salakavalasti se vain näköjään pääsee minuun vaikuttamaan. Siihen kun yhdistetään vielä tämä jo jonkin aikaa valoillaan ollut enemmän tai vähemmän stressaava ajanjakso, niin pienoinen väsymys taitaa olla väistämätöntä. 
Onneksi kaikki helpottuu, kun pääsee sängystä ylös ja liikkeelle. Herääminen ja nouseminen tuntuvat olevan kaikista vaikeimmat, mutta kun kylppärissä heittää ensitöikseen kylmää vettä kasvoille, niin siinä ne silmät viimeistään aukeavat. En tiedä olisiko minulle kuitenkaan välttämättä apua niistä pidemmistä yöunista vai pitäisikö tehdä vain enemmän asioita, joista saisi piristystä ja energiaa pimeyden keskelle. Veikkaan vahvasti jälkimmäistä, sillä fiilis on jotenkin ihan erilainen niinä päivinä, kun olen töiden jälkeen käynyt esimerkiksi salilla. Silloin saan kotonakin paljon enemmän asioita aikaiseksi ja fiilis on nuutuneen sijaan pirteä ja positiivinen. Jotenkin sitä vain kai alitajuntaisesti ajattelee, että päivätkin ovat lyhyempiä nyt, kun on pilkkopimeää, vaikka eihän se niin oikeasti edes ole – vuorokaudessa on tähän aikaan vuodesta ihan yhtä monta tuntia kuin kesälläkin. Silti sitä vaan jää helposti nyt töiden jälkeen himaan möllöttämään, vaikka kesällä ehti tehdä iltaisin vaikka mitä.
Olen ihan varma, että tässäkin on kaikista eniten kyse omasta asenteesta. Miksi jään iltaisin kotiin märehtimään, vaikka tiedän, että se vain pahentaa väsymystä entisestään. Ehkä sitä joutuu vähä enemmän potkia itseään persuksille, mutta itsestään se varmasti lähtee. Ajattelin ottaa nyt itseäni kunnolla niskasta kiinni ja keksiä kivaa ohjelmaa arkipäivillekin. Tänään mulla onkin sopivasti jo kivaa menoa duunin jälkeen ja huomenna illalla voisin vaikka aloitella makuuhuoneen maalausprojektia. Torstaina voisin sitten mennä vaikka treenaamaan duunin jälkeen ja perjantaina onkin luvassa ystävien treffausta. Näin kun tarkemmin ajattelee, niin tämä alkaneesta viikosta taitaakin olla tulossa aika mahtava itseasiassa!
Samoja fiiliksiä?
♥ Janni
