Browsing Category

Raskaus

VÄHÄN VAIKEAMPI PÄIVÄ

6 marraskuun, 2019

Tänään tunsin jo aamulla huonosti nukutun yön jälkeen, että päivästä saattaisi pitkästä aikaa tulla hieman haastavampi. Olen selvinnyt tämän raskauden kanssa aivan mielettömän vähällä kaikkien ikävien oireiden suhteen, mutta ajoittainen väsymys on varmasti ollut oireista merkittävin. Tämä väsymys on ollut aivan erilaista kuin mikään ikinä aikaisemmin, eikä tähän auta oikein mitkään normaalit konstit. Olo kohenee omia aikojaan ja harvemmin tätä onkaan kestänyt useampia päiviä putkeen, vaan näitä päiviä on koko raskauden ajan tullut ja mennyt. Eikä väsymys ole kertaakaan vetänyt mehuja niin totaalisesti, ettenkö olisi kuitenkin normaalisti pystynyt arjessa ja omissa töissäni toimimaan. Olen tämän raskausajan väsymyksenkin suhteen kuullut niin rajuja kokemuksia, että nämä omani tuntuvat hyvin pieneltä niihin verrattuna. Omat joustavat työaikani ovat myös olleet todella vahvasti puolellani, sillä olen tarpeen vaatiessa pystynyt lähes aina rytmittämään päiväni niin, että olen voinut vaikka päiväunetkin ottaa tietyissä väleissä, jos siltä on tuntunut. Väsymyksen ja päänsäryn lisäksi tänään olen tuntenut kiristävää tunnetta vatsan seudulla ja uskon sen johtuvan kohdun kasvusta. Eiköhän tuo vatsakin todennäköisesti kohta ”pullahda” kunnolla esiin, kun toistaiseksi sitä ei vaatteet päällä oikein edes huomaa.

Ajattelin itseasiassa kirjoitella tässä lähipäivinä vähän laajemmin raskauden eri vaiheista ja fiiliksistä ihan sieltä alkumetreiltä tähän päivään, kun niin moni teistä kertoi, että raskauteen liittyvät jutut kiinnostavat. Ihanaa kuulla! ♥

Nyt teen tässä vielä muutamat päivällä rästiin jääneet hommat loppuun ja käyn vielä meilit läpi. Näiden jälkeen voisi laittaa saunan lämpeämään ja tilata jotain ruokaa, sillä kauppaan lähtö ei nyt jotenkin houkuta tänään. Huomenna onkin tiedossa kuvauspäivä Xenian kanssa!

 

– Janni

VAUVAUUTISIA

3 marraskuun, 2019

Iloisia uutisia satelee nyt peräjälkeen ja kyllä, luitte oikein – täällä kolkutellaan parin viikon sisään jo raskauden puolenvälin etappia ja ensi keväänä tämän pienen ihmeen on määrä syntyä tehden meistä perheen. Viimeisten kuukausien tunneskaala on ollut valtava, mutta päällimmäisin tunne on ehdottomasti ollut mieletön kiitollisuus siitä, että tällainen onni on meitä potkaissut. Alkuraskauden epäuskoinen tunne on päivä päivältä hälventynyt ja tilalle on tullut innostuneisuus sekä valtavan suuri odotus.

Tuo mainitsemani alkuraskauden epäuskoinen fiilis johtui varmasti suurimmilta osin siitä, että meidän kohdallamme kaikki tapahtui lopulta melkoisella vauhdilla. Olimme molemmat mieheni kanssa kuin puulla päähän lyötyjä sinä heinäkuisena aamuna, kun raskaustestiin piirtyi vielä melko haalea, mutta selkeä plussa. Seuraavina päivinä tein hämmentyneenä vielä useamman raskaustestin, sillä ajatus niin nopeasta raskautumisesta tuntui uskomattomalta. Samalla tunsimme kuitenkin syvää kiitollisuutta, sillä emme missään maailman nimessä pitäneet itsestäänselvyytenä sitä, että onnistuisimme ylipäätään saamaan uuden elämän alulle. Olimme varautuneet, että ainakin siinä voi kestää vaikka kuinka pitkäänkin. Toisin kuitenkin kävi ja siitä olemme äärimmäisen onnellisia sekä kiitollisia!

En ollut asettanut tämän pienen suuren uutisemme julkistamiselle mitään tiettyä ajankohtaa, vaan halusin mennä fiiliksen mukaan. Vaalia tätä salaisuutta vain omana sekä lähipiirimme tietona, kunnes aika olisi sen verran kypsä, että tämän postauksen kirjoittaminen tuntuisi hyvältä. Myönnettäköön, että välillä on ollut vaikeaa kirjoitella blogiin kuulumisia ja yrittää keksiä muita aiheita, kun luonnollisestikin tämä tuleva elämänmuutoksemme on jo useamman kuukauden ajan ollut päällimmäisenä mielessäni.

Tämän uutisen kertominen tuntuu ihanalta sekä helpottavalta, mutta samaan aikaan myös hieman jännittävältäkin. Minulla kun ei yleensä ole tapana täällä blogissa tai muuallakaan somessa kertoa niistä kaikista henkilökohtaisimmista asioistani, mutta tämä  aihe varmasti tulee raottamaan ”suojamuurejani” normaalista poiketen. Siitä huolimatta minulle oli alusta lähtien selvää, että haluan tuoda raskauden sekä tulevan äitiyden ainakin jollain tapaa osaksi näitä omia kanaviani. Onhan tämä niin mielettömän iso ja ihana asia, että en malttaisi rajata sitä kaiken ulkopuolellekaan – enkä usko, että se olisi edes mahdollista.

Olemme mieheni kanssa molemmat päivä päivältä enemmän innoissamme tulevasta perheenlisäyksestä ja edessämme olevasta elämänmuutoksesta. Suurin toiveemme raskauden alkumetreiltä asti on ollut se, että kunhan kaikki vain menisi hyvin ja tähän mennessä olemmekin saaneet onnellisesti edetä vaiheesta toiseen. Aina tietyn etapin ylityksen jälkeen on tullut astetta huojentuneempi sekä varmempi olo, mutta ei tuo huolen tunne takaraivosta varmasti kokonaan tulee poistumaankaan. Onneksi se ei kuitenkaan ole saanut liian suurta valtaa ja suurimmaksi osaksi olen osannut tähän mennessä nautiskella tästä ainutlaatuisesta matkasta.

On tämä vain niin ihmeellistä, emmekä voisi olla kiitollisempia. Vuodesta 2020 tulee varmasti ikimuistoinen!

Tämän ”kaapista ulos tulemisen” jälkeen on blogiin muiden juttujen ohella tulossa myös raskauteen liittyviä kuulumisia ja juttuja. Olisi ihanaa myös kuulla, jos siellä ruutujen takana on muita odottavia äitejä?

 

– Janni