Browsing Category

Uncategorized

NELJÄÄN PÄIVÄÄN MAHTUU PALJON

22 heinäkuun, 2017

Me palasimme eilen kotiin pieneltä neljän yön Italian road tripilta ja täytyypä todeta, että neljään päivään voi mahtua todella paljon. Lennettiin tosiaan maanantaina Milanoon ja siitä jatkettiin tiistaina matkaa vuokra-autolla hieman etelämmäksi kohti Gardajärven seutua. Vietettiin reissumme ensimmäinen sekä viimeinen yö Milanossa ja kaksi muuta yötä Veronassa eräässä ihanassa vanhassa kartanossa. Tämä oli kyllä oikea kontrastien reissu, sillä matka itsessään oli äärimmäisen onnistunut, mutta sen varrelle sattui useampikin vastoinkäyminen.

Ensimmäisen ikävyyden kohtasimme heti toisena reissupäivänä, kun roadtrippimme ensimmäisen stopin aikana vuokra-autoomme oli murtauduttu. Kaikki auton takakontissa olleet matkatavaramme oltiin pengottu läpi ja yksi reppu sisältöineen oli lähtenyt varkaiden matkaan. Reppu sisälsi muun muassa meikäläisen läppärin, kameratarvikkeita, Joonaksen passin, auton avaimet ym.. Ei meinattu oikein ensin edes uskoa tätä todeksi, mutta pakko se vain oli. Viimeinen asia, mitä haluaisin tuollaisella lyhyellä reissulla tehdä, on selvitellä tällaisia ikäviä juttuja. Ei auttanut muuta kuin suunnata Veronassa lähimmälle poliisiasemalle, ottaa yhteyttä vakuutusfirmoihin ja soitella suurlähetystöön. Kylmä hiki valui selkäpiitä pitkin, mutta yllättävän nopeasti päästiin kuitenkin tästä yli ja asiat selvitettyä. Matka jatkui!

Toinen vastoinkäyminen huomattiin sitten takaisin Milanoon päin viimeisenä reissupäivänä ajellessamme, kun vilkaisin pikaisesti verkkopankista omia tilitietojani. Huomasin luottokortillani oudon katevarauksen, jonka ansiosta otin heti puhelun pankkiin. Lyhyiden setvimisien jälkeen selvisi, että korttini oli kopioitu Italiassa ja tiedot joutuneet vääriin käsiin. Oli hieman vaikea uskoa tuon automurto-episodin jälkeen, että tämäkin olisi vielä mahdollista. Olin käyttänyt tätä luottokorttiani reissun aikana tasan kerran, kun nostin rahaa automaatista, mutta se ilmeisesti sitten riitti. Onneksi huomasin tämän jo hyvissä ajoin ja kortti saatiin suljettua nopeasti, mutta tuntui vaan jotenkin ihan uskomattomalta. Miten voi pienen muutaman yön reissun aikana tapahtua nuo molemmat kommellukset? Paljon pahempaakin olisi tietysti voinut käydä ja onneksi meillä oli vakuutukset kunnossa. Tuollaiset materiaan liittyvät asiat ovat kuitenkin aina hoidettavissa, vaikka tuollainen tosi inhottavaa onkin. Eikä tämäkään onneksi onnistunut meidän lomafiilistä laskemaan kuin hetkellisesti vain!

Kuten sanottu, niin matka sisälsi todella paljon kontrasteja, sillä noita ikäviä juttuja lukuunottamatta reissu oli ihan mahtava. Nähtiin niin monta ihanaa paikkaa parin päivän sisällä, että ne kompensoivat ehdottomasti nuo vastoinkäymisetkin. Ilma oli koko matkan ajan mitä loistavin, road tripin reitti erittäin onnistunut ja italialainen ruoka just niin hyvää kuin aina ennenkin. Kaikki kolme hotellivalintaamme menivät enemmän kuin nappiin ja suosikkimme oli ehdottomasti tunnelmallinen vanha kartano, jossa yövyimme Veronassa. Sattuneesta syystä en päässyt kirjottelemaan reissukuulumisia matkan päältä tänne blogiin, kun läppäri tosiaan lähti roistojen matkaan. Haettiin mulle heti eilen uusi kone ja latailin illalla jo osan reissukuvista kovalevylle. Tänään olisi luvassa editointiurakkaa ja sitten voisin rustata jonkinlaisen raportin paikoista, joissa kerettiin kierrellä neljän päivän aikana!

Tässä muutamat kuvat Malcesinesta Gardajärven rannalta

Kyllä meitä koeteltiin, mutta eipä meitä tuollaiset pienet vastoinkäymiset saa lannistumaan!

– Janni

MERIPÄIVÄT 2017

16 heinäkuun, 2017

Huhhuh onneksi Meripäivät on vaan kerran vuodessa. Ihan tajuttoman ihana, mutta melko rankaksikin osoittautunut viikonloppu takana. Tai no viikonloppu ja viikonloppu, sillä täällä on vietetty Meripäiviä keskiviikosta lähtien. Viimeisien muutamien päivien aikan on tullut nähtyä tuttuja varmasti melkein enemmän kuin koko vuoden aikana tähän mennessä yhteensä. On ollut ihanaa viettää aikaa rauhassa ystävien sekä perheen kanssa, ihailla upeita purjelaivoja auringonlaskussa ja nauttia ihanasta Meripäiville tunnusomaisesta auringonpaisteesta.

Perjantaina vietettiin iltaa pidemmän kaavan mukaan ja laahustettiin kotiin vasta aamuyöllä, mutta oli ihan älyttömän hauskaa ja seura oli mitä parasta. Lyhyet yöunet ja juhliminen verottivat sen verran, että eilinen meni suurimmaksi osaksi perjantaista palautuessa, vaikka koko päivä tulikin oltua menossa. Oloa paikkailtiin makailemalla Meripäivä skate -tunnelmissa Katariinaniemen kallioilla Cokista siemaillen ja maailman ihanimman pikkuihmisen kanssa touhuillen. Illalla lähdettiin sitten tietysti taas ulos, mutta ilta meni huomattavasti edellistä rauhallisemmin. Illan kohokohta oli ehdottomasti superhieno ilotulitus, jota katseltiin ihan paraatipaikoilta satamalaitureilla istuskellen. Tällä hetkellä makailen vielä Kotkassa vanhempieni sohvalla, mutta kohta laitetaan Jetin kanssa kamat kasaan ja lähdetään kotiin.

Kamera on pysynyt visusti piilossa koko Meripäivien ajan, mutta puhelimeen on tallentunut kuitenkin iso kasa ihania kuvia ja tässä niistä muutamia!

Kiitos Kotka, Meripäivät ja kaikki ihanat tyypit ♥ oli parasta! 

– Janni

LOMALOOK

14 heinäkuun, 2017

Huhhuh toi viime päivinä vallinnut kostea ilma on saanut mun hiukset villiintymään oikein kunnolla. Siihen kun yhdistää nuo meikittömät kasvot, niin huoleton lomalookki on ainakin taattu, jos ei muuta. Tänään ajattelin ryhdistäytyä ja yrittää saada hiukset ojennukseen sekä sutia meikkiä naamaan. Tänään olisi taas tarkoitus suunnata parin tunnin päästä taas Kotkaan Meripäivämeininkeihin. Tänään vietetään iltaa yhdessä tyttöjen kanssa ja voin veikata, että tulee ihan superkivaa!

Tässä asua eiliseltä, kun käytiin täällä Porvoossa syömässä ja nopeasti kaupungilla pyörähtämässä

Ihanaa viikonloppua kaikille!

– Janni