Browsing Category

Yleinen

TRENSSITAKKI JA VILLANEULE

27 helmikuun, 2015

Ulkona ei ihan vielä pärjää kevyessä trenssissä, paitsi jos sen alle heittää pari lämmintä kerrosta vaatetta. Tuultahan tuo yhdistelmän ei sitten pidä tietysti ollenkaan, mutta en malttanut odottaa tuon trenssitakki ja pooloneule -yhdistelmän testausta. Keskiviikkona oli niin ihanan aurinkoinen kelikin, että kevääntuntua oli kyllä taas ilmassa!

DSC_2544 DSC_2582 DSC_2529 DSC_2607Takki Lindex*- Neule H&M – Kauluspaita Gina Tricot* – Farkut Monki – Kengät Vagabond

* = Saatu

Nyt yritän tässä kovalla kiireellä valmistautua töihin lähtöön. Mukavaa viikonloppua taas kaikille!

– Janni

TALVIKASVOJEN PELASTAJAT

25 helmikuun, 2015

On vierähtänyt useampikin tovi siitä, kun olen viimeksi kirjoitellut blogiin meikkijuttuja. Omaan meikkipussiini alkaa olla tänä päivänä aika hyvin vakiintuneet ne tietyt luottotuotteet, mutta tottakai sitä tulee välillä testailtua uutuuksiakin. Olen nyt pitkästä aikaa löytänyt jotain sellaista uutta, josta haluan ehdottomasti nyt kertoa myös teillekin. Oma meikkipohjani meni nimittäin pari kuukautta sitten uusiksi, kun tutustuin Lumenen Bright Now Blur -voiteeseen sekä saman merkin Longwear Blur -meikkivoiteeseen. Ihastuin noiden kahden muodostamaan kombinaatioon niin palavasti, että tuo on ehdottomasti paras kaksikko, jota olen ikinä meikkipohjassani käyttänyt. Tuo valkoisessa purkissa oleva voide antaa uskomattoman sileän pohjan meikkivoiteelle ja se onkin kaikin puolin ehdoton suosikkini kaikista kokeilemistani pohjustusvoiteiteista. Blur -meikkivoide sen sijaan on samaan aikaan kevyt, mutta myös peittävä ja se jättää kasvoille ihanan mattapinnan. Nämä kaksi tuotetta pelaavat täydellisesti yhteen ja luovat yhdessä samettisen, hengittävän sekä pitkäkestoisen meikkipohjan. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, mikäli meikkipussin sisältö kaipaa päivitystä!

DSC_2484

Tämä talvi on ollut historiallinen siinä mielessä, että olen käyttänyt itseruskettavaa vain pienen murto-osan aikaisempiin talviin verrattuna. Jotenkin en ole vain jaksanut enää sitä levitys- ja kuivatusrumbaa, joten olen päättänyt olla hölväämättä itseeni kyseisiä tököttejä. Ainoastaan kasvojen ihoon olen muutaman iltana viikossa sipaissut tätä Yves Rocherin päivettävää voidetta, joka antaa juuri kaivatun määrän eloa talvikasvoille. Tämä on sen verran hillitty, että väriä tuskin edes huomaa, mutta sen avulla saa helposti ylläpidettyä pienen pientä päivetystä kasvoilla.  Mikä parasta, niin tässä on todella miellyttävä tuoksu ja se kosteuttaa samalla kasvoja tehokkaasti!DSC_2494

Lumenen tuotteet saatu blogin kautta.

– Janni

MAKUUHUONEEN UUSI JÄRJESTYS

25 helmikuun, 2015

Olenko aikaisemmin kertonut, että meikäläisellä iskee pahin siivous- ja sisustusvimma yleensä aina keskellä yötä, kun pitäisi käydä nukkumaan? Inspiraation iskiessä hyvät ideat on tietenkin toteutettava mielellään heti, enkä millään pysty odottamaan aamuun asti. Toissa yönä tämä tapahtui jälleen ja vaihdoin hetken mielijohteesta makuuhuoneemme järjestystä. Meillä on suhteellisen pieni makkari, johon ei pakollisten kalusteiden lisäksi mahdu oikein mitään muuta. Olemme aika ajoin kaivanneet hieman lisää tilaa kyseiseen huoneeseen, mutta olen jotenkin ajatellut aikaisemman järjestyksen olevan ainoa mahdollinen. Nyt käänsin kuitenkin sängyn toisinpäin ja sijoitin sen pituussuunnassa seinän viereen ja kaivattua lattiatilaa jäi paljon enemmän!

Tältä makuuhuone näyttää nyt..

DSC_2509 DSC_2518

Ja täältä voi tsekata aikaisemman järjestyksen.

Yöpöytien asettelu on tosiaan ehkä nyt vähän hassu, eivätkä tauluhyllytkään ole enää systemaattisesti oikeassa paikassa, mutta tykkään silti. Olemme kaivanneet lisää tilaa tuohon huoneeseen ja nyt se tuntuu paljon avarammalta!

♥ Janni