Kaupallinen yhteistyö:
Kesän juhlakausi lähestyy kovaa vauhtia ja kauppojen rekit alkavat täyttymään ihanista kesämekoista sekä muista juhlatamineista. Kuulun yleensä siihen porukkaan, jotka säntäilevät kaupoissa aina viime hetkellä päivää ennen juhlia etsimässä sopivaa vaatetusta. Tänä vuonna on kuitenkin nyt tapahtunut yllättävä poikkeus, sillä vaatetuspuoli alkaa olla kesän juhlia silmällä pitäen jo aika tiukasti hanskassa. Pääsin nimittäin jo hyvissä ajoin keväällä tutustumaan laajaan juhlavalikoimaan ja valitsemaan sieltä muutamia omia suosikkejani. Kokoelma oli tosiaankin niin laaja, että valintojen tekoa ei kyllä sen puolesta oltu tehty helpoksi. Löysin tosi paljon omaan tyyliini sopivia mekkoja ja onnekseni kaikki olivat jopa sopiviakin, kun pääsin niitä sitten kotona testailemaan. Löysin myös pitkään etsinässä olleen valkoisen pitkähihaisen pitsimekon, joka oli tilauksen ehdoton suosikkini!
Olipa ihana viime sunnuntai-iltapäivänä järkätä tämä kesäinen kuvaussessio, kun pääsi pitkästä aikaa sonnustautumaan kesävaatteisiin ja kevätaurinkokin lämmitti sopivasti. En tilausta tehdessä tainnut edes tajuta, että miten pitsipainotteista linjaa tuli mekkojen kanssa noudatettua!
1. Ensimmäisenä -pitsimekko kauniissa vaaleanroosan sävyssä. Mietin pitkään, että valitsenko roosan vai valkoisen, mutta onneksi päädyin tähän vaihtoehtoon. Nuo pienet röyhelöhihat ja aavistuksen avoimempi selkäpuoli ovat kauniita yksityiskohtia muuten klassisen mallisessa kotelomekossa.

2. Toisena oma ehdoton suosikkini, kuten jo aikaisemmin tekstissä mainitsinkin – Bubbleroomin valkoinen . Tämä tuntui istuvan päälle kuin nakutettu ja tykkään mekon mallista kaikin puolin todella paljon. Pitsi on juuri sopivan napakkaa tuntumatta kuitenkaan liian ”painavalta” päällä. Tämä mekko sopisi mielestäni loistavasti myös tuoreelle ylioppilaalle!

3. Ja pitsilinjalla jatketaan edelleen, mutta värimaailma poikkea aikaisemmista hennommista sävyistä. Korallin värinen on päällä äärimmäisen mukava kauttaaltaan joustavan materiaalinsa ansiosta. Mekon etupuolelta selkään kiertävät röyhelöt tuovat kivan yksityiskohdan muuten simppeliin malliin ja korallin sävy näyttää hyvältä kesän päivettämää ihoa vasten!

4. Viimeisen mekon kohdalla poiketaan pitsiteemasta. Kyseessä vanhan roosan sävyssä. Tästä mekosta löytyi kaksi eri pituutta ja uskalsin ottaa lyhyemmän, kun mulla on pituutta vain vähän reilut 160cm. Pakko kuitenkin myöntää, että tuon omaan makuuni ehkä hitusen liian lyhyt, mutta täytyy vielä mallailla vaikka matalampien kenkien kanssa. Mekon kuosi ja malli ovat tosi ihania, mutta jos saisin nyt valita, niin ottaisin sen pidemmän version!

Nyt alkaa siis kesän juhlavaatetus olla meikäläisen osalta aika hyvällä mallilla ja en voi uskoa, että tulen ehkä välttämään perinteisen panikoinnin tänä vuonna. Jos teillä on myös juhlia tiedossa kesälle, niin voin lämpimästi suositella tsekkaamaan Bubbleroomin tarjonnan !
Ei varmaan jäänyt epäselväksi, että oma suosikkini näistä neljästä oli tuo valkoinen pitsimekko, mutta oletteko te samaa mieltä? Vai miellyttikö joku muu enemmän teidän silmää?
Aurinkoista viikonloppua!
– Janni

1. Ensimmäisenä suosikkina on pakko mainita kaikki ihanat pienet värikkäät laukut, jotka ovat mahtavia piristyksiä muuten simppeliin tyyliin. Erityisesti punainen ja keltainen väri miellyttää silmää superpaljon ja olenkin vakavasti harkinnut tuota The Kooplesin Emily -laukkua nimenomaan tuossa keltaisessa värissä. (oikean alakulman kuva)
2. Olen fiilistellyt platform -tennareita jo vuosien ajan, mutta tänä keväänä ihastus niihin on noussut taas korkeampiin sfääreihin. Convereseja ei ole tullut käytettyä oikein muutamaan vuoteen, mutta viime viikolla tilasin Zalandolta itselleni vasemman alakulman korkeapohjaisen version klassisista allstarseista.
3. Kaksiosaiset matchaavat setit niin yksivärisinä kuin erilaisilla kuoseillakin varustettuna. Ruudullinen puku multa jo löytyykin, mutta sen lisäksi joku tuollainen pastellisävyinen olisi superjees. Omaan tyyliini yhdistäisin puvun mieluiten tennareihin, jolloin kokonaisuudesta tulee sopivan rento!
4. Trenssit! Tämäkin on jo sen tason klassikko, että en usko trenssitakin olevan ikinä mitenkään epätrendikäs valinta. Nyt tänä keväänä olen itse taas pitkästä aikaa himoinnut sitä perinteisetä beigeä tai kamelin väristä trenssitakkia. Musta minulta löytyy, mutta en ole koskaan löytänyt täydellistä vaaleaa trenssiä, vaikka muutamia minulla on vuosien varrella ollutkin. Tällä hetkellä kaapista ei löydy yhtäkään, mutta ehkä tänä keväänä se täydellinen löytyy!
