REITIN VARRELLA

7 heinäkuun, 2015

Ranskan rivieran yhtä parasta antia olivat ehdottomasti upeat maisemat – turkoosina kimmeltävä meri, rehevä luonto ja korkeat kukkulat, joiden rinteillä kiemurtelimme vuokra-autollamme. Välillä jopa hieman jännitti kurvailla jyrkänteiden reunoilla, mutta silmien edessä avautuvat näkymät veivät kyllä ilman muuta voiton kotiin. Pysähdeltiin matkan varrella useaan otteeseen ihailemaan maisemia ja valokuvailemaan!

Alla muutamia parhaita paloja reittiemme varsilta

DSC_3737 DSC_3738 DSC_3758 DSC_3799 DSC_3896 DSC_3912 DSC_3942 DSC_3963 DSC_3986

♥ Janni

ENSIMMÄINEN ILTA LEFKAKSELLA

7 heinäkuun, 2015

Heheyy Lefkaksella ollaan ja hellettä piisaa. Eilinen päivä meni melko väsyneissä fiiliksissä vain parin tunnin yöunien takia, mutta paikka vaikuttaa ihanan leppoisalta ja kerettiinkin jo suunnitella kaikkia kivoja aktiviteettaja viikon varrelle. Tämän päivän suunnitelmissa on tsekata hotellimme tientoisella puolella sijaitseva Nidrin uimaranta ja uppoutua aurinkotuoleihin. Illalla ajateltiin käydä sitten Lefkaksen kaupungissa, jonne pitäisi päästä kätevästi paikallisbussilla!

Täältä tulee nyt muutamat kuvat eiliseltä, kun käytiin iltasella syömässä ja pyörimässä Nidrin kylässä, jossa hotellimmekin sijaitsee. Rantakadun ravintoloissa ja kuppiloissa oli mukava tunnelma, mutta muuten paikka on lähinnä täynnä turistikrääsää ja innokkaita kauppiaita.

P7060056 P7060019 P7060022 P7060023 P7060108 P7060076 cats P7060093 P7060101Nyt aamiaisen kautta biitsille!

♥ Janni

SUMMER MOOD

6 heinäkuun, 2015

Oikean kesäfiiliksen saavuttamiseen meni tänä vuonna normaalia pidempään, mutta nyt se on ollut läsnä onneksi jo pidemmän aikaa. Siihen kuuluu ehdottomasti rennot vaatteet, meikittömät kasvot ja bikinien yläosat toimittavat loistavasti rintsikoiden virkaa!

Nämä kuvat ovat peräisin eiliseltä

DSC_5664 DSC_5696 DSC_5747 DSC_5796 DSC_5714 DSC_5779 Me ollaan tämän postauksen julkaisuhetkellä mitä todennäköisimmin yläilmoissa matkalla kohti Kreikkaa. Saa nähdä miten netti pelittää paikan päällä, mutta postauksia pitäisi olla nyt ainakin ajastettu koko viikoksi 🙂 Reaaliaikaisia kuulumisia luvassa ehdottomasti, mikäli yhteys vain pelittää.

♥ Janni