Browsing Tag

nizza

PERFECT MOMENTS

21 heinäkuun, 2015

Nizza ja sen äärettömän ihanat auringonlaskut, joita ihailimme jokaisena iltana taannoisella lomamatkallamme – niistä ei vaan voinut saada tarpeekseen. Rannassa oli niin ihanan raukea tunnelma ja ilta-aurinko maalasi kaiken niin kauniin väriseksi. Ilma oli vielä superlämmin, mutta paljon raikkaampi kuin päivällä. Ihmiset siemailivat kylmiä juomia ja olivat kokoontuneet veden ääreen istuskelemaan. Noihin tunnelmiin voisin lähteä takaisin milloin vain!

P6290047 P6290131 P6290138 P6290150 P6290134 P6290050 P6290144 P6290152En varmasti ole ainoa, joka fiilistelee kauniita auringonlaskuja? Niissä on vain aina jotain taianomaista!

♥ Janni

NIZZAN PLUSSAT JA MIINUKSET

16 heinäkuun, 2015

Nizzan reissulta lojui vielä arkistoissa muutamia sen verran kivoja otoksia, että päätin heittää ilmoille vielä tällaisen sekalaisien kuvien pläjäyksen. Nizza on kyllä ihan mielettömän kaunis ja siellä voi Barcelonan tavoin yhdistää melko täydellisesti ranta- ja kaupunkiloman. Tuonne voisin aivan ehdottomasti lähteä joskus vielä uudemmankin kerran!

Ajattelin, että voisin tehdä myös pienen listauksen Nizzan plussista ja miinuksista omasta näkökulmastani:

+ Ihana ranta, jossa voi päivällä löhöillä auringossa ja illalla katsella upeaa auringonlaskua

+ Kaunis vanhakaupunki pienine kujineen

+ Lukematon määrä hyviä ravintoloita ja herkkuja pursuavia kahviloita

+ Lyhyet välimatkat

+ Lähistöllä on paljon muitakin näkemisen arvoisia kaupunkeja

+ Hyvät shoppailumahdollisuudet

Kallis matkakohde

Melko pieni kaupunki (toisaalta mahdollistaa muun muassa lyhyet välimatkat ja voi olla myös plussaa)

– Lomakilojen kertymiseltä ei voi välttyä 😀

DSC_2773 DSC_2784 DSC_3060 DSC_3318 DSC_3101 DSC_3117 DSC_3130 P6290036 DSC_3409 DSC_3588 P6290141P6290148

♥ Janni

REITIN VARRELLA

7 heinäkuun, 2015

Ranskan rivieran yhtä parasta antia olivat ehdottomasti upeat maisemat – turkoosina kimmeltävä meri, rehevä luonto ja korkeat kukkulat, joiden rinteillä kiemurtelimme vuokra-autollamme. Välillä jopa hieman jännitti kurvailla jyrkänteiden reunoilla, mutta silmien edessä avautuvat näkymät veivät kyllä ilman muuta voiton kotiin. Pysähdeltiin matkan varrella useaan otteeseen ihailemaan maisemia ja valokuvailemaan!

Alla muutamia parhaita paloja reittiemme varsilta

DSC_3737 DSC_3738 DSC_3758 DSC_3799 DSC_3896 DSC_3912 DSC_3942 DSC_3963 DSC_3986

♥ Janni