APUKEINOJA KIILTÄVÄÄN IHOON

16 syyskuun, 2015

En ole koskaan aikaisemmin liiemmin kärsinyt kiiltävästä ja rasvoittuvasta ihosta, mutta vanhuus ei näköjään tule yksin. Viimeisen puolen vuoden ajan olen huomannut kasvoillani edellä mainittuja ongelmia ja nyt ajattelin lähteä kokeilemaan apukonsteja. Kesällä tätä ei niin huomannut, kun meikkiä tuli käytettyä vähemmän ja silloin tuo ei ollut mielestäni niin häiritsevää. Nyt meikkirutiinit ovat palanneet taas normaaliin ja on todella ärsyttävää, kun meikitkään eivät meinaa oikein pysyä paikoillaan.

Bongasin Erikan blogista pari päivää sitten tämän postauksen, jossa Erika suositteli Lumenen Bright Now Vitamin C Shine Control -geelivoidetta rasvoittuvalle iholle ja päätinkin käydä sellaisen ostamassa samantien. Tämän lisäksi Sokoksen myyjä suositteli minulle Lumenen mattaista pohjustusvoidetta, joka myös lupaa pitää ihon kiillon kurissa ja meikin paikoillaan. Luonnollisestikaan en osaa kummempaa arviota näistä antaa vielä parin päivän perusteella, mutta tunnen huomaavani eron. Tuo geelivoide on koostumukseltaan aivan ihanaa ja se jättää ihon todella hyvän tuntuiseksi. Ajattelin tehdä vähän laajempaa meikkipostausta lähiviikkojen aikana ja silloin voin samalla kertoa paremmin, että ovatko nämä kaksi lunastaneet lupauksiaan minun käytössäni!

DSC_4196 DSC_4183

Saa nähdä sitten talvipakkasilla, että palaako ihoni takaisin sinne kuivan puolelle vai onko tämä nyt pysyvä muutos!

♥ Janni

You Might Also Like

7 Comments

  • Reply Tarja 16 syyskuun, 2015 at 10:28 pm

    Pitäisikö sitä sitten vielä kerran kokeilla jotain! 🙂

    • Reply Janni 17 syyskuun, 2015 at 11:30 pm

      Voin raportoida, että toimiiko!

  • Reply elenora 17 syyskuun, 2015 at 12:36 pm

    Ei liity tähän postaukseen mut laitatteko päivisin poikaystäväs kanssa viestiä jos hän on töissö vaikka 8h ja itse himassa? Kuinka paljon? Tai onks päivii ettette laita ollenkaa? 🙂 mietin vaa ku itellä menny siihe ettei laiteta yhtää…seurusteltu saman verran kun te 😀 ps mitä tykkäsit luokkakokous leffasta? 🙂

    • Reply Janni 17 syyskuun, 2015 at 11:33 pm

      Kyllä me ollaan työpäivän aikana yleensä aina yhteydessä jossain vaiheessa ja pidetään muutenkin yhteyttä paljon. Tietysti joskus sattuu sellaisia kiireisiä päivä, että ei keretä viestitellä/soitella aikana 🙂 Tiedän kuitenkin paljon pareja, jotka pitävät paljon meitä harvemmin yhteyttä ja se on heille todella ok. Jokainen siis tyylillään, eikä tuollainen ainakaan mun mielestä välttämättä kerro mitään 🙂 En ole nähnyt kyseistä leffaa!

  • Reply Nimetön 17 syyskuun, 2015 at 9:32 pm

    Mulla on mukavan moniongelmainen iho, josta löytyy samaan aikaan finnejä, kiiltoa, kuivuutta ja herkkyyttä. Jojoba-öljy on ollut mulle pelastus tähän komboon! Käytän sitä aamuin illoin kosteusvoiteen tapaan, ja iho on ihanan kosteutettu mutta silti paljon vähemmän mattapintainen kun muuten. Tänään koitin pitkästä aikaa normivoidetta, ja heti huomasin parin tunnin päästä että kiilteleepä iho tänään paljon. Jos nuo voiteet ei toimi, ni suosittelen todellakin. Ostin Sokokselta ja yks purkki kesti vuoden!

    • Reply Janni 17 syyskuun, 2015 at 11:34 pm

      Hei kiitos kovasti vinkistä 🙂 Luonnontuotteet kiinnostavat kovasti!

  • Reply Erika 17 syyskuun, 2015 at 11:58 pm

    Hei mahtavaa! Kiitos linkistä ja toivottavasti nää tepsii sullekin 🙂

    Xo Erika

  • Leave a Reply