Monthly Archives

lokakuu 2017

HYVÄT YÖUNET JA RAITISTA ILMAA

15 lokakuun, 2017

Voisipa jokaisen aamun aloittaa tällä tavalla – nukkua ensin pitkään, lähteä aurinkoiselle lenkille kirpeään syyssäähän ja sen jälkeen nautiskella runsas aamiainen. Hyvät yöunet ja raitis ilma ovat melkein parasta, mitä tiedän ja tällaisella aloituksella ei päivästä voi tulla kuin hyvä. Ja niin kävi tänäänkin!

Toivottavasti sielläkin on päästy nautiskelemaan tästä täydellisestä syyssäästä! Tässä muutamia fiilistelyjä meidän aamulenkin varrelta 🙂

– Janni

KOTKAVISIITTI

15 lokakuun, 2017

Yritettiin eilen odottaa sateetonta hetkeä näiden kuvien ottamista varten, mutta turhaan. Lopulta päädyimme melko randomisti tähän matkamme varrelta löytyvän katoksen suojiin nappaamaan asukuvat. Paikka ajoi asiansa ihan kiitettävästi ja kuvista tuli yllättävän kivoja siihen nähden, että meinasin jo luovuttaa niiden ottamisen kanssa.

Me suunnattiin perjantaina heti töistä suoraan Kotkaan ja vietettiin mun vanhempien luona yksi yö. Oli superkiva pitkästä aikaa olla yötä Kotkassa ilman sen kummempia suunnitelmia ja aikatauluja. Lauantaiaamuna hörpittiin aamukahveja kaikessa rauhassa varmaa toista tuntia ja sen jälkeen lähdettiin käymään kaupungilla. Syksyinen Kotka oli kyllä todella kaunis ja harmitti, etten ottanut kameraa kaupunkireissulle mukaan. Käytiin lauantaina Jetin kanssa moikkaamassa myös mun mummoa ja pappa ennen kuin suunnattiin auton nokka kohti Porvoota!

takki Second hand // neule Gina Tricot // housut Gina Tricot // kengät VANS here

Ihanaa ja rentoa sunnuntaita!

– Janni

PARAS TAKKI SADESÄÄHÄN

12 lokakuun, 2017

Paras takkivalinta syksyiseen ja kuraiseen sadesäähän on ehdottomasta valkoinen pörrötakki… En oikein tiedä mitä ajattelin aamulla pukeutuessani, mutta arvelen, että päässä ei tainnut liikkua oikein mitään. Eikä mulla tietenkään ollut edes sateenvarjoa mukana ja kastuinkin tänään pariin otteeseen ihan kunnolla. Onneksi se ei kuitenkaan ole niin vakavaa ja tykkäsin itse asusta anyway. Luulisi, että tämä sade pian jo loppuisi ja toivonkin, että viikonloppuna saataisi nauttia poutaisemmasta kelistä!

takki H&M // poolopaita Bershka // housut Björn Borg // kengät Timberland

– Janni