VAUVAUUTISIA

3 marraskuun, 2019

Iloisia uutisia satelee nyt peräjälkeen ja kyllä, luitte oikein – täällä kolkutellaan parin viikon sisään jo raskauden puolenvälin etappia ja ensi keväänä tämän pienen ihmeen on määrä syntyä tehden meistä perheen. Viimeisten kuukausien tunneskaala on ollut valtava, mutta päällimmäisin tunne on ehdottomasti ollut mieletön kiitollisuus siitä, että tällainen onni on meitä potkaissut. Alkuraskauden epäuskoinen tunne on päivä päivältä hälventynyt ja tilalle on tullut innostuneisuus sekä valtavan suuri odotus.

Tuo mainitsemani alkuraskauden epäuskoinen fiilis johtui varmasti suurimmilta osin siitä, että meidän kohdallamme kaikki tapahtui lopulta melkoisella vauhdilla. Olimme molemmat mieheni kanssa kuin puulla päähän lyötyjä sinä heinäkuisena aamuna, kun raskaustestiin piirtyi vielä melko haalea, mutta selkeä plussa. Seuraavina päivinä tein hämmentyneenä vielä useamman raskaustestin, sillä ajatus niin nopeasta raskautumisesta tuntui uskomattomalta. Samalla tunsimme kuitenkin syvää kiitollisuutta, sillä emme missään maailman nimessä pitäneet itsestäänselvyytenä sitä, että onnistuisimme ylipäätään saamaan uuden elämän alulle. Olimme varautuneet, että ainakin siinä voi kestää vaikka kuinka pitkäänkin. Toisin kuitenkin kävi ja siitä olemme äärimmäisen onnellisia sekä kiitollisia!

En ollut asettanut tämän pienen suuren uutisemme julkistamiselle mitään tiettyä ajankohtaa, vaan halusin mennä fiiliksen mukaan. Vaalia tätä salaisuutta vain omana sekä lähipiirimme tietona, kunnes aika olisi sen verran kypsä, että tämän postauksen kirjoittaminen tuntuisi hyvältä. Myönnettäköön, että välillä on ollut vaikeaa kirjoitella blogiin kuulumisia ja yrittää keksiä muita aiheita, kun luonnollisestikin tämä tuleva elämänmuutoksemme on jo useamman kuukauden ajan ollut päällimmäisenä mielessäni.

Tämän uutisen kertominen tuntuu ihanalta sekä helpottavalta, mutta samaan aikaan myös hieman jännittävältäkin. Minulla kun ei yleensä ole tapana täällä blogissa tai muuallakaan somessa kertoa niistä kaikista henkilökohtaisimmista asioistani, mutta tämä  aihe varmasti tulee raottamaan ”suojamuurejani” normaalista poiketen. Siitä huolimatta minulle oli alusta lähtien selvää, että haluan tuoda raskauden sekä tulevan äitiyden ainakin jollain tapaa osaksi näitä omia kanaviani. Onhan tämä niin mielettömän iso ja ihana asia, että en malttaisi rajata sitä kaiken ulkopuolellekaan – enkä usko, että se olisi edes mahdollista.

Olemme mieheni kanssa molemmat päivä päivältä enemmän innoissamme tulevasta perheenlisäyksestä ja edessämme olevasta elämänmuutoksesta. Suurin toiveemme raskauden alkumetreiltä asti on ollut se, että kunhan kaikki vain menisi hyvin ja tähän mennessä olemmekin saaneet onnellisesti edetä vaiheesta toiseen. Aina tietyn etapin ylityksen jälkeen on tullut astetta huojentuneempi sekä varmempi olo, mutta ei tuo huolen tunne takaraivosta varmasti kokonaan tulee poistumaankaan. Onneksi se ei kuitenkaan ole saanut liian suurta valtaa ja suurimmaksi osaksi olen osannut tähän mennessä nautiskella tästä ainutlaatuisesta matkasta.

On tämä vain niin ihmeellistä, emmekä voisi olla kiitollisempia. Vuodesta 2020 tulee varmasti ikimuistoinen!

Tämän ”kaapista ulos tulemisen” jälkeen on blogiin muiden juttujen ohella tulossa myös raskauteen liittyviä kuulumisia ja juttuja. Olisi ihanaa myös kuulla, jos siellä ruutujen takana on muita odottavia äitejä?

 

– Janni

You Might Also Like

44 Comments

  • Reply Tuuli 3 marraskuun, 2019 at 4:27 pm

    Oi ihanaa onnea! ❤️ Täällä odotellaan toista lasta. Esikoinen syntyi 1/18 ja tämän pikkuisen olisi tarkoitus syntyä 5/20 😊

    • Reply Janni 3 marraskuun, 2019 at 9:58 pm

      Kiitos paljon ja ihan mielettömästi onnea myös sinne toisen lapsen odotukseen! 🙂

  • Reply Tiia 3 marraskuun, 2019 at 4:49 pm

    Paljon onnea odotukseen! 😍
    Täällä toista odotellaan syntyväksi maaliskuussa. Nyt rv 21 menossa. ♥️
    Toisenkin kohdalla tämä odotus on samaan aikaan jännittävää ja sama huoli täälläkin takaraivossa, että onhan kaikki hyvin.

    • Reply Janni 3 marraskuun, 2019 at 10:02 pm

      Kiitoksia ja onnittelut myös sinne! <3 Siellä ollaan sitten pari viikkoa edellä! Joo siis kyllä tuo huoli kaikesta mahdollisesta tuntuu olevan koko ajan läsnä, mutta nyt kun liikkeet tuntuu koko ajan selvemmin, niin se hieman helpottaa. Silti, jos ei tarpeeksi pitkään hetkeen tunnu mitään, niin heti alkaa stressi jyskyttämään. Yritetään kuitenkin nauttia ja tuskin tuolta stressiltä sekä huolelta kukaan täysin välttyy!

    • Reply Mira 5 marraskuun, 2019 at 5:29 am

      Oooh ihania uutisia <3 <3 <3 onneksi olkoon niin naimisiin menosta kuin uuden perheen jäsenen odotuksesta !!! Oot niin symppiksen oloinen tyyppi ja siun blogia on ilo lukea <3 kaikkea hyvää odotukseen teille <3 :')

      • Reply Janni 6 marraskuun, 2019 at 5:49 pm

        Voi kiitos ja ihanaa kuulla!!! <3<3

    • Reply Laura 9 marraskuun, 2019 at 1:48 am

      Voi, onnea tuhannesti! ❤️ Olen sua seurannut myös jo vuosia (sun ja Saran yhteisen blogin ajoilta asti) ja ihana seurata nyt näitä isoja elämänmuutoksia. ☺️ Minä ja mieheni täällä vähän yli 2 viikkoisen esikoispojan kanssa eletään varsinaista vauvakuplaa ja on tämä äitiys ja vanhemmuus kyllä maailman suurin ja ihanin ihme 😍 Tsemppiä odotukseen ja muista nauttia! ☺️ Se aika kuluu lopulta tosi nopeasti ja ennen kuin huomaatkaan, on teillä oma pieni myytti tuhisemassa kotona. (pystyispä kommenttiin liittäämään äännitteen oman pikkuisen yötuhinoista) 😄

  • Reply Sandra 3 marraskuun, 2019 at 5:03 pm

    Yaay! Congratulations! ❤️ I’m pregnant too – tomorrow starts 4 month 🙂 So happy for U!

    • Reply Janni 3 marraskuun, 2019 at 9:59 pm

      Thanks a million! <3 Happy for you also 🙂 Congrats!

  • Reply Outi 3 marraskuun, 2019 at 5:03 pm

    Onnea! Täällä vauvakuplassa pienen 7vk ikäisen esikoistytön äiti, vauvaelämä on ihanaa! Ihanaa raskausaikaa ja hyvää vointia sinulle. Innolla jään seuraamaan raskauden etenemistä ja pientä ihmettä syntyväksi ♥️

    • Reply Lilly 3 marraskuun, 2019 at 7:03 pm

      Valtavasti onnea❤️ Täällä rv 25 ja mielenkiinnolla odottelen jo postauksiasi aiheesta😍

      • Reply Janni 6 marraskuun, 2019 at 5:52 pm

        Kiitos paljon ja ihanaa kuulla, että kiinnostaa!! <3

    • Reply Janni 3 marraskuun, 2019 at 10:03 pm

      Voi että paljon onnea sinne uudesta perheenjäsenestä! <3 Ja kiva kuulla, että tämä meidän matka kiinnostaa. Ihania päiviä sinne vauvan kanssa! 🙂

  • Reply Iida 3 marraskuun, 2019 at 5:25 pm

    Niin ihana uutinen <3 jos totta puhutaan, olen osannut odottaa tätä uutista:) . Pitkään blogiasi seuranneena ja itse tuoreena äitinä olin havaitsivani jotakin uutta sinussa kuvien ja tekstien välissä, jotakin uutta hehkua ja rauhaa. Onnellista odotusta, ihana lukea sitten raskaus – ja vauvapostauksia <3,t. Iida

  • Reply Ria 3 marraskuun, 2019 at 5:29 pm

    Ihanaa, Onnea!♥️
    Täällä kohta kahden viikon ikäinen esikoinen tuhisee maitokoomaansa!
    Teidän raskauden alkutaival kuulostaa täysin samalta miten se täälläkin alkoi 🥰
    Tsemppiä loppuraskauteen ja kaikkeen tulevaan! Äitiyden ihanuus ja ihmeellisyys on maailman kauneinta! ♥️

    • Reply Janni 6 marraskuun, 2019 at 5:52 pm

      Oi ihanaa! Kiitos paljon <3 Onnea myös sinne uudesta perheenjäsenestä ja paljon tsemppiä myös sinne uuteen elämäntilanteeseen! <3

  • Reply Satsis 3 marraskuun, 2019 at 5:41 pm

    Onnea! Jostain syystä tosiaan arvasin <3 Täällä rv 20+2 ja toinen tulossa. Raskauden aikana on tosi mukavaa lukea muiden raskausjuttuja ja nythän näitä taas onneksi on. Mä olen seurannut sun blogia siitä asti, kun nuorempana kirjoittelit Saran kanssa yhdessä, niin tuntuu hyvältä sun puolesta.

    • Reply Janni 3 marraskuun, 2019 at 10:04 pm

      Voi kiitos ja ihanaa kuulla, että olet niin pitkään jo ollut menossa mukana! <3 Ihan mielettömästi onnea myös sinne ja siellä ollaankin vain viikon meitä edellä 🙂 Kiva kuulla myös, että raskauteen liittyvät jutut kiinnostaa!

  • Reply Nimetön 3 marraskuun, 2019 at 7:58 pm

    Ihanaa!!! Onnea 💓

    • Reply Janni 3 marraskuun, 2019 at 10:05 pm

      Voi kiitos tuhannesti! <3

  • Reply odottaja 3 marraskuun, 2019 at 7:59 pm

    Ihana 😍 täälläkin on seurattu sua jo ainakin 7vuotta ja odotellaan esikoista rv 25 😄😍 vauvajuttuja odotellessa, ihana lukea näitä ensifiiliksiä, juuri tuollainen epäuskoinen olo oli tuttua.. 😊 näillä viikoilla jo potkii niin paljon, ettei tarvitse huolehtia 😄

    • Reply Janni 3 marraskuun, 2019 at 10:07 pm

      Oi vitsit siellä ollaan jo sitten vähän enemmän edellä! <3 Ihanaa kuulla ja isosti onnea sinne 🙂 Tuo liikkeiden tunteminen kyllä helpottaa huomattavasti ja vähentää huolta, mutta myös toisaalta liian pitkät tauot edellisten liikkeiden tuntemisesta saavat aivot heti raksuttamaan... Varmasti raskauden edetessä kaikki muuttuu vielä entistä konkreettisemmaksi!

  • Reply Jaana 3 marraskuun, 2019 at 8:05 pm

    Paljon onnea odotukseen! Ihanaa 🙂
    Täällä menossa rv15+4 ja esikoinen syntynyt 8/14 🙂 näin odotusaikana on kiva lukea raskauteen liittyviä postauksia 🙂

    • Reply Janni 3 marraskuun, 2019 at 10:07 pm

      Kiiitos paljon ja samoin sinne <3<3 Ihanaa myös kuulla, että raskauteen liittyvät postaukset kiinnostavat!

  • Reply Saija 3 marraskuun, 2019 at 8:53 pm

    Ihana uutinen, paljon onnea! 😍 Vauvat on ihania! Elän itse ehkä nyt viimeistä äitiyslomaani ja tämän elämänvaiheen ainutlaatuisuus jotenkin korostuu. ❤️

    • Reply Janni 3 marraskuun, 2019 at 10:08 pm

      Kiiitos paljon Saija 🙂 Ja onnea sinnekin ilmeisesti melko tuoreesta perheenlisäyksestä. Nauti äitiyslomasta! <3

  • Reply Päivi 3 marraskuun, 2019 at 9:35 pm

    Raskaus viikko 28 menossa ja ensimmäinen tulossa. 😍😍 Onnea!

    • Reply Janni 3 marraskuun, 2019 at 10:08 pm

      Ei vitsit valtavasti onnea myös sinne ja kiitos onnitteluista! <3 Jännittäviä aikoja!!

  • Reply Saara 3 marraskuun, 2019 at 10:00 pm

    Minulla myös raskauden puoliväli kohta käsillä ☺️❤️

    • Reply Janni 3 marraskuun, 2019 at 10:09 pm

      No sitten taidamme olla melko samoilla viikoilla 🙂 Valtavasti onnea sinne! <3

  • Reply Saara 3 marraskuun, 2019 at 10:03 pm

    Ja paljon onnea teille!! ❤️

    • Reply Janni 3 marraskuun, 2019 at 10:09 pm

      Kiiitos <3<3

  • Reply Nimetön 3 marraskuun, 2019 at 10:58 pm

    Suurenmoiset onnittelut x2! Onnea naimisiin menon johdosta ja vauvasta! Omat vauvani ovat jo isoja, mutta innolla odotan vauva-aiheisia postauksia!

    • Reply Janni 3 marraskuun, 2019 at 11:11 pm

      Kiiitos tuhannesti ja ihanaa kuulla. ❤️❤️

  • Reply Nnanns 4 marraskuun, 2019 at 12:33 pm

    Ihanaa onnea ♥️♥️!
    Täällä viikko 25 alkoi tänään. Helmikuussa pitäis syntyä meidän pieni esikoinen.
    En vieläkään usko tätä todelliseksi.

    • Reply Janni 6 marraskuun, 2019 at 5:53 pm

      Vaikea tätä on kyllä itsekään omalla kohdalla sisäistää! <3 Iso kiitos ja paljon onnea myös sinne!!

  • Reply Laura 4 marraskuun, 2019 at 3:10 pm

    Ihanaa, onnea 🌺 🌹 ❤️ täälläkin odotellaan toista lasta syntyväksi pääsiäisenä, joten vauva postauksia on ihaba lukea ❤️

    • Reply Janni 6 marraskuun, 2019 at 5:54 pm

      Kiiitos paljon ja onnea valtavasti myös sinne!! Ollaan sitten melko samoilla viikoilla :)<3 hauskaa, että niin moni samassa tilanteessa!!

  • Reply Marine 4 marraskuun, 2019 at 5:03 pm

    Ihan valtavasti onnea naimisiinmenon johdosta sekä raskaudesta ❤. Itse esikoista odotan ja LA on 13.12, aika loppusuoralla tässä mennään jo. Kovasti toivoisin että bebe syntyisi ennen joulua mutta pääasia että kaikki menisi hyvin.

    • Reply Janni 6 marraskuun, 2019 at 5:54 pm

      Kiiitos paljon ja onnea myös sinne sekä tsemppiä loppurutistukseen!! <3 siellä alkaa jo niin sanottu H-hetki ollakin lähellä!

  • Reply Annina 4 marraskuun, 2019 at 9:43 pm

    Ihanaa, Onnea! Olen seurannut sinua jo 10 vuotta, mahtava käänne ja ihanaa päästä seuraamaan tätäkin vaihetta!!! 😍

    • Reply Janni 6 marraskuun, 2019 at 5:54 pm

      Ihanaa kuulla ja kiitos ihan mielettömästi!! <3

  • Reply Julpsu 4 marraskuun, 2019 at 9:49 pm

    Mikä ihana uutinen, niin paljon onnea teille ❤️

    • Reply Janni 6 marraskuun, 2019 at 5:55 pm

      Voi kiiitoksia tuhannesti! :)<3

    Vastaa käyttäjälle Marine Cancel Reply