Mennyt viikonloppu hujahti ystävien kanssa mökillä rentoutuessa ja hyvästä seurasta nautiskellessa. Herkuteltiin hyvällä ruoalla, saunottiin, löhöiltiin sohvalla television ääressä ja käytiin jopa vähän urheilemassakin. Aivan ihana rento viikonloppu täynnä hyviä keskusteluja, naurua ja rentoilua – tuli kyllä tarpeeseen. Lauantaina tuli myös saavutettua raskauden puolivälin etappi!
Tänään sen sijaan fiilis on ollut melko väsynyt huonosti nukutun yön jäljiltä. Heräsin viime yönä useamman kerran ja joskus neljän aikoihin aamuyöllä kävin vessassa, enkä sen jälkeen vain meinannut saada millään unta. Fiilis oli täysin pirteä ja pyörin sängyssä pitkään, kunnes olin jossain vaiheessa nukahtanut ja sitten aamulla olisin voinut jatkaa unia varmasti vielä vaikka kuinka pitkään. Tällaiset yöt ovat olleet viime aikoina melko yleisiä ja uskosin, että tämä on jonkinlaista valmistautumista tulevia katkonaisia öitä ajatellen!
Tänään meillä oli myös jännä päivä siinäkin mielessä, että puolen päivän jälkeen kävimme kauan odotetussa rakenneultrassa. En ollut jännittänyt sitä etukäteen läheskään yhtä paljon kuin sitä aiempaa nt-ultraa, mutta kyllä siinä sairaalan odotustilassa alkoi taas sydän jyskyttää. Ultraus sujui hyvin ja mikä tärkeintä: pikkutyypillä näytti olevan siellä kaikki juuri niin kuin pitääkin. Oli ihanan rauhoittavaa hämärässä huoneessa seurata ultrausta ruudulta, kun kaikki käytiin päästä varpaisiin tarkasti läpi – olisin voinut katsella loputtomiin. Pikkuinen liikkui vatsassa koko ajan ja oli parasta päästä taas näkemään vauva. Se sukupuolikin siellä nyt vahvistui, mutta sitä en paljasta ihan vielä, sillä haluan kirjoittaa asiasta hieman tarkemmin oman postauksen muodossa. Lupaan kuitenkin tehdä sen tämän viikon aikana! ♥
Onko kenelläkään arvauksia vauvan sukupuolesta?
takki Pull&Bear // neule North Outdoor // housut Arket // pipo North Outdoor // kengät Vans
– Janni
7 Comments
Poika!
Jännää 🙂 Melkein kaikki veikkasivat IG puolella poikaa myös!
Aivan mahtavasti onnea teille! Veikkaan kans poikaa ☺️
Saas nähdä! 🙂 Kiitos paljon ! <3
Tyttö 😊
Aika näyttää 🙂 Teen postauksen aiheesta varmaankin muutaman päivän sisään!
Onnea, ollaan melkein samoilla viikoilla, täällä ens viikolla vastaavat jutut..on jännää, tsemppiä ja mieluusti vauvahuuruisena luen vauvapostauksia. Kiva kuulla, kumpaa odotat.