Browsing Tag

RASKAUS

SYNNYTYSKERTOMUS

toukokuu 11, 2020

Synnytyskertomuksen ensimmäisessä osassa käytiin läpi useamman päivän mittainen synnytyksen käynnistysprosessi. Nyt olisi sitten vuorossa muistot synnytyksen aktiivisesta vaiheesta. Käynnistys oli pitkä, ajoittain piinaavalta tuntunut prosessi ja synnytyksen aktiivinen vaihe jatkoi samaa teemaa. Ensimmäisen osan pääsee lukemaan täältä, jos et ole sitä vielä tsekannut.

Olin tosiaan valvonut lähes kaksi yötä osastolla putkeen (ja yhden ennen sitä kotona), kun synnytys toisen aamuyön aikana käynnistyi kalvojen puhkeamisella. Noin puolitoistatuntia kestäneiden säännöllisten supistusten saattelemana siirryin synnytyssaliin 04.00 maissa aamulla. Joonakselle olin soittanut hetkeä aikaisemmin, että voi lähteä Porvoosta ajamaan kohti sairaalaa. Synnytysosastolle päästyäni minut ohjattiin tyhjään synnytyshuoneeseen, jonne jäin hetkeksi yksin. Istuuduin jumppapallolle sängyn päätyyn nojaillen ja otin puhelinyhteyden Joonakseen, joka oli parhaillaan porhaltamassa sairaalaa kohti. Juteltiin supistusten välissä niitä näitä ja välillä hän sai autossa kuunnella meikäläisen huohotusta sekä puuskutusta.

Kätilö tuli pian juttelemaan kanssani ja kyseli, mikäli minulla olisi jotain toiveita tai tarpeita siinä kohdassa. Kipeitä supistuksia tuli edelleen säännöllisesti, mutta pystyin vielä hyvin hengittelemään niiden läpi ja sanoin, etten toistaiseksi tarvitse mitään. Joonas saapui 05.00 maissa synnärille ja oli superhelpottavaa nähdä tutut kasvot parin päivän sairaalassa olon jälkeen. Supistukset voimistuivat koko ajan ja tuntui, etten voinut olla paikoillani. Kävelin ympäri synnytyssalia ja supistuksen tullessa nojailin selkä kaarella aina pöytää vasten. Joonas paineli samalla käsillä alaselkääni. Kokeiltiin myös monien kehumaa TENS-laitetta, joka ei mielestäni auttanut ollenkaan.

Parisen tuntia mentiin näin ja jossain kohtaa kätilö tuli ennen vuoronvaihtoa tsekkaamaan tilannetta. Supistukset olivat tässä kohtaa muuttuneet yhä kivuliaammiksi ja minua painoi kovasti väsymys niiden kolmen, erittäin huonosti nukutun yön jäljiltä. Kätilö ehdotti tässä kohtaa epiduraalia, jotta saisin hieman levättyä sekä kerättyä voimia tulevaa varten. En väittänyt vastaan, vaikka olisin ehkä voinutkin vielä sinnitellä kipujen kanssa. Lääkäri tulikin sitten melko nopeasti paikalle ja laittoi katetrin selkääni puudutusta varten. Epiduraalin laittaminen ei mielestäni tuntunut yhtään miltään, vaikka siitä monesti pelotellaan. Puudutteen vaikutus alkoi todella nopeasti ja yhtäkkiä kaikki kipu oli poissa. Kätilö suositteli, että yrittäisin nyt nukkua jonkin aikaa, mutta se oli kyllä helpommin sanottu kuin tehty. En osannut siinä tilanteessa rauhoittua niin, että olisin voinut vaipua oikeasti uneen. Lisäksi epiduraali sai minulla kunnon ”horkan” aikaan ja koko kroppa tärisi. Lepäilin jonkin aikaa, mutta en kyllä uneen asti päässyt.

Puudutteen vaikutus kesti aina noin 1,5h kerrallaan ja sitten supistukset alkoivat pikkuhiljaa tuntua kunnolla epiduraalin ”läpi”.  Toisen annoksen laiton yhteydessä parin tunnin päästä tehtiin sisätutkimus, jossa todettiin, ettei oikeastaan mitään ollut tapahtunut. Tämä siitä huolimatta, että aktiivinen supistustoiminta oli ollut päällä koko ajan. Sovittiin, että katsotaan vielä hetken aikaa, että eteneekö tilanne omillaan ja jos ei, niin sitten laitetaan oksitosiinia vauhdittamaan hommaa. Tässä meni pitkä tovi niin, ettei mitään kummempaa tapahtunut ja odoteltiin vain. Onneksi aika salissa meni kuitenkin yllättävän nopeasti ja täytyy sanoa, että tunnelma synnytyssalissa oli ihan erilainen kuin olin etukäteen kuvitellut. Olimme Joonaksen kanssa pääosin kaksistaan koko ajan. Salissa oli telkkari päällä ja juttelimme niitä näitä supistusten välissä varsinkin silloin, kun epiduraalin vaikutus oli päällä. Tunnelma oli tosi rauhallinen!

Aamupäivällä jossain klo 11 jälkeen tehtiin ttas sisätutkimus, jossa todettiin kohdunsuun olevan edelleen vain 5cm auki. Kätilö vielä kokeili, että supistuksen aikana vauvan pää kyllä painoi aina hyvin alaspäin ja vauva oli muutenkin laskeutunut hyvin. Päätettiin laittaa oksitosiinia pienellä annostuksella tippumaan, jospa se riittäisi vauhdittamaan tilannetta. Jossain puolenpäivän maissa supistukset alkoivat käydä todella voimakkaiksi ja jotenkin tuntui, ettei epiduraalikaan purrut kipuun enää samalla tavalla. Supistusten kovimman kärjen kohdalla tuntui kuin jalat lähtisivät alta ja kipua on supervaikea kuvailla, mutta sen aikana ei oikein tiedä, että miten päin olisi. Olin jo aikaisemmin kysynyt mahdollisuutta saada ilokaasua käyttöön, mutta sitä ei sillä hetkellä ollut saatavilla, kun osa laitteista oli ilmeisesti huollossa. Kyselin tässä kohtaa sitten uudelleen ja silloin pääsin sitä kokeilemaan. Se ei kuitenkaan tuntunut auttavan ja sai vain palleani jotenkin ahdistavasti tilttiin, kun en osannut vielä tässä kohtaa hengittää maskiin oikein ja hylkäsin ilokaasun tällä erää.

Iltapäivällä 14 aikoihin tehtiin taas sisätutkimus ja nyt meininki oli ollut sellaista, että ajattelin jotain varmasti tapahtuneen sekä tilanteen edistyneen. Kätilö kuitenkin totesi minun olevan edelleen sen samat 5cm auki kuin muutama tunti sitten ja tässä kohtaa minulla itselläni alkoi ensimmäisen kerran usko loppua. Olin ollut synnytyssalissa jo kymmenen tunnin ajan ja edistys oli ollut minimaalista, vaikka supistuksia oli tullut koko ajan säännölliseen tahtiin. Olin koko ajan tsempannut sen voimalla kivun läpi, että nyt varmasti jotain tapahtuu. Sen sijaan mitään edistystä ei oikein ollut tapahtunut ja laitettiin taas uusi annos epiduraalia. Jokaisen uuden annoksen laittaminen oli siinä mielessä synnytyksen kovinta tuskaa, että sitä varten piti aina mennä kyljelleen makaamaan ja paikallaan maatessa supistukset tuntuivat aivan järkyttäviltä.

Jossain kohtaa kokeilin kivunlievitykseen lämpötyynyä, jonka viritimme kiinni alaselkääni. Se auttoi jonkin verran ja pidin sitä ainakin tunnin verran selkäni päällä. Olin pystyssä ihan koko ajan ja yritin pyöritellä lantiota niin seistessä kuin jumppapallon päällä istuessa. Mulla oli ihan tajuton jano myös koko ajan ja join päivän aikana varmasti useamman litran vettä sekä mehua. Iltapäivän edetessä aloin olla todella väsynyt. Olin myös turhautunut ja välillä pelotti ajatus siitä, että miten jaksaisin tämän kaiken jälkeen sitten vielä rankan ponnistusvaiheen, kun voimat olivat jo nyt koetuksella. Ystävät laittoivat Whatsappin välityksellä ihan mielettömiä tsemppausviestejä, joita lukiessa tulee edelleenkin tippa linssiin. Niistä sai valtavasti voimaa, kun niin moni oli hengessä mukana ja loi minuun uskoa. Myös Joonaksen rooli tukihenkilönä oli ihan korvaamaton ja hän osasi auttaa monin eri tavoin matkan varrella.

Samaa rataa jatkettiin iltaan asti ja kätilöiden vuoronvaihdon yhteydessä muistaakseni klo 19.00 aikoihin tehtiin taas sisätutkimus. Nyt tilanne oli sentään edistynyt ja tässä kohtaa kohdunsuu oli auki 7cm. Supistuksia tuli edelleen hyvään tahtiin ja sain hyvistä uutisista lisää tarmoa. Hieman aikaisemmin olin saanut uuden ohjeistuksen ilokaasun käyttöön ja siitä lähtien maski olikin paras ystäväni. Ilokaasu tuntui oikeasti auttavan juuri kuten sanotaan, eli loiventaen supistuksen kovinta kärkeä. Oksitosiinin annostusta oli myös nostettu jossain vaiheessa ja se tuntui tuovan supistuksiin lisää potkua. Jossain vaiheessa sain myös inhottavana vaivana aivan valtavan paineen tunteen johonkin tuonne alimpien kylkiludeni alle. On edelleen itsellenikin varsinanen mysteeri, että mistä tuo johtui. Se tuntui äärimmäisen epämukavalta ja ahdistavalta sekä vaikeutti olemista entisestään. Tuntui, että en istualtaan saanut kunnolla happea ja paine oli valtava!

Klo 20.33 Joonas on laittanut äidilleni viestin, että kohdunsuu 9cm auki. Tämä uutinen oli toki positiivinen, mutta samaan aikaan oloni alkoi olla äärimmäisen tukala. Supistuskipujen lisäksi oli tuo edellä mainittu paine ylävatsassa. Olin todella uupunut ja lisäksi minulle tuli yhtäkkiä todella kylmä. Olin tärissyt epiduraaliahorkkaa moneen otteeseen päivän aikana aina annosten lisäysten yhteydessä, mutta nyt olo oli kuumeinen. Kuumettahan minulla sitten olikin ja tulehdusarvoista selvisi, että olin saanut jonkinlaisen infektion siinä synnytyksen aikana. Tämähän tästä puuttuikin…. Minulle alettiin heti tiputtaa antibioottia suoneen ja tässä kohtaa tuleva alkoi jännittää taas hieman enemmän. Mietin mielessäni, että mitä jos kuume nousee kovaksi ja vointini heikkenee entisestään.

Klo 22 maissa olin 10cm auki, mutta vielä piti odotella, että vauva laskeutuisi hieman lisää ja vaihtaisi jotenkin asentoaan. Sain noilla tienoilla vielä viimeisen annoksen epiduraalia ja minun piti tarkkailla, että missä supistus ja paine milloinkin tuntuu. Tässä kohtaa muistikuvat alkavat olla jo hatarat, mutta olettaisin, että odotimme paineen tuntua oikeaan paikkaan ja sitä niin kutsuttua ”ponnistamisen tarvetta”. Olin jo puoli-istuvassa asennossa sängyllä yrittäen koko ajan parhaani mukaan rentoutua. Ongelmana oli kuitenkin se edellä mainittu paine kylkiluiden alla, joka oli edelleen aivan jäätävä. Sen ansiosta minun oli todella vaikea yrittää rentouttaa itseäni. Minua pyydettiin menemään vielä vessaan yrittämään pissaamista, mikä oli aikaisemmin onnistunut normaalisti. Nyt en saanut enää mitään aikaseksi ja rakkoni tyhjennettiin katetrilla.

Sitten muistan, kun paineen tunne alkoi alhaalla pikkuhiljaa kasvaa ja tuli se ”ponnistamisen tarve”, joka tuntui tosi erilaiselta kuin olin ajatellut. Tuntui kuin kroppa olisi alkanut puskea jotenkin jo automaattisesti, vaikka en vielä itse ollut aktiivisesti työssä mukana. Joonas soitti kellolla kätilön paikalle ja tuntemukset kuvailtuani kätilö ymmärsi heti, että nyt aletaan olla valmiita seuraavaan vaiheeseen. Paikat sekä tarvikkeet laitettiin nopeasti valmiiksi ja kätilö vielä kokeili, että mikä vauvan tilanne on. Vauva oli laskeutunut ja vaihtanut asentoaan niin, että tarjonta oli tässä kohtaa kai juuri optimaalinen. Nyt sain alkaa ponnistamaan. Hallelujaa vihdoin – tässä kohtaa minut valtasi joku aivan käsittämätön luonnonvoima ja päätin, että olen valmis tekemään ihan mitä tahansa, kunhan tämä piinaava odotus olisi pian ohi.

Kätilö neuvoi minulle oikeaa tekniikkaa – supistuksen alkaessa keuhkot täyteen happea, sitten leuka rintaa vasten ja niin kova  sekä pitkä ponnistus kuin vain ikinä pystyn ja siinä kohtaa, kun kaikki on jo annettu, niin annan vielä vähän lisää. Tein työtä käskettyä ja huomasin heti, että homma oli aivan helvetillisen rankkaa. Jokaisen supistuksen jälkeen mietin, että en jaksa tai pysty enää, mutta niin vain jollain ihmeen voimalla jaksoin aina kerta toisensa jälkeen ja tuntui kuin pääni olisi ollut räjähtämispisteessä (näin myös Joonas kuvaili tätä jälkeenpäin 😁). Kätilö kertoi koko ajan, miten tilanne eteni ja se motivoi valtavasti eteenpäin.

Ongelmitta ei ponnistusvaiheessakaan selvitty, kun supistukset yhtäkkiä hiipuivat. Oksitosiinia lisättiin roimasti, mutta sekään ei tuntunut auttavan. Yksi syy pitkäksi venähtäneeseen ponnistusvaiheeseen oli se, että välillä odottelimme pitkiäkin hetkiä, kun supistuksia ei vain tullut tai ne olivat todella mietoja. Kätilö totesikin, että nyt mennään kyllä vahvasti muulla lihasvoimalla, sillä kohtu ei paljon supistuksilla auttanut tässä prosessissa. Tästä huolimatta tilanne kuitenkin eteni koko ajan ja mitään suurempaa ongelmaa tästä ei aiheutunut. Jossain kohtaa kätilö sanoi, että episiotomia on tehtävä ja tämä tieto ei itseäni tässä kohtaa hetkauttanut. Keskityin vaan omaan työhöni 110% ja epparin leikkauksen kohdalla kätilö käski vain minun jatkaa samaan malliin sekä olla piittaamatta, mitä hän samalla tekee. Pidin silmät kiinni muutenkin ponnistessa enkä edes huomannut, kun eppari leikattiin. Kätilö oli käskenyt Joonaksen ottamaan soittokellon lähelle, että vauvan syntymän lähestyessä hän voisi hälyttää toisen kätilön paikalle. Olin ottanut tästä itselleni ikään kuin välietapin ja mietin, että sitten ollaan lähellä loppua kun Joonasta pyydetään soittamaan kelloa. Pian epparin leikkauksen jälkeen pyyntö tuli ja toinen kätilö saapui nopeasti paikalle.

Pian vauvan pää alkoi syntyä jonka jälkeen piti tehdä lyhyempiä jatkuvia ponnistuksia ja pian vauva oli kokonaan ulkona. Vauva alkoi samantien itkeä ja helpotuksen tunne oli tässä kohtaa sanoinkuvailematon – nyt tämä piinaavan pitkä prosessi oli suurimmilta osin päätöksessään ja kaikki meni lopulta hyvin. Vauvalla oli kaikki hyvin ja olin itse vielä sen verran hyvissä kantimissa, että sain hänet rinnalleni. Osasin siinä kaiken sekavuuden keskellä jopa nauttia siitä tilanteesta ja muistan sen hyvin. Pitelin häntä siinä ja hän tapitti silmät auki suoraan omia kasvojani. Täydellinen tyttö, joka lopulta syntyi seuraavan päivän puolella klo 00.45 mitoin 4130g ja 52cm. Koon puolesta käynnistys ennen aikojaan oli siis ollut aiheellinen!

Avautumisvaihe kesti kaiken kaikkiaan liki 20 tuntia ja ponnistusvaihe 55min. Tämän kaiken jälkeen olin itse niin väsynyt, että hyvä kun pysyin enää hereillä. Olimme salissa vielä sen parin tunnin verran, jonka aikana minua ommeltiin, vauva punnittiin sekä mitattiin ja pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan imetystä. Saimme synnytyssaliin molemmille syötävää ja minä kävin suihkussa sekä sain puhtaat vaatteet päälleni. Sitten meidät saatettiin vauvan kanssa perhehuoneeseen ja kävimme vielä jotain käytännön asioita läpi. Sen jälkeen, kun hoitohenkilökunta poistui huoneesta niin sammuimme Joonaksen kanssa molemmat kuin saunalyhdyt.

Tuo kokemus tuntuu edelleen jälkeenpäin mietittynä pitkältä sekä kiviseltä matkalta, mutta siitä on kuitenkin jäänyt päällimmäisenä positiivinen fiilis. Se on niin totta, kun aina sanotaan kaiken kärsimyksen ja kivun unohtuvan, kun vauva nostetaan rinnalle ja hänellä on kaikki hyvin. Minun kohdallani se piti ainakin hyvin paikkansa. Sehän siinä kuitenkin on tavoitteena ja synnytyksen kulkua ei kukaan voi etukäteen käsikirjoittaa. Uskon, että tähän hitaaseen avautumiseen vaikutti minun kohdallani kaikista eniten se ennenaikainen käynnistys ja se, ettei kroppani ollut vielä täysin valmis tähän koettelemukseen. Toisaalta mitään varmaa ei voi sanoa ja välillä ensisynnyttäjillä homma vain pitkittyy muutenkin. ❤️

Onko siellä muilla ollut vastaavia ”maratonsynnytyksiä”?

Tai vaihtoehtoisesti täysin päinvastaisia kokemuksia?

PS. Niin ja kuten sanottu, niin tätä postausta oli supervaikea kirjoittaa, kun tuo päivä oli niin pitkä, enkä tarkalleen muista kaikkia tapahtumia tai niiden järjestystä. Eli osa muistoista saattaa olla ”vähän sinne päin”. 😊

– Janni

SAIRAALAKASSIN PAKKAUS

maaliskuu 18, 2020

Tänään julkaistu uusi Äititreffit-podijakso on siinä mielessä spesiaali, että jaksossa on minun ja Kaisan lisäksi äänessä myös Äititreffien lyhyen historian ensimmäinen vieras – WOHOO. Kyseessä on Kaisan hyvä ystävä – kätilönä työskentelevät Milla, jonka kanssa pääsimme keskustelemaan synnytykseen valmistautumisesta sekä itse synnytyksestä. Tämän jakson nauhoitusta odotin itse tähän mennessä kaikista eniten, koska aihe on minulle niin ajankohtainen ja oli huippua päästä itsekin keskustelemaan ammattilaisen kanssa edessä olevasta koitoksesta. Jakson aikana juttelemme synnytykseen liittyen monista eri teemoista aina synnytyspelon käsittelystä sairaalakassin pakkaukseen ja paneudumme myös kätilön työnkuvaan. Ennen jakson nauhoitustahan myös kuulijoillamme oli mahdollisuus Äititreffien IG-tilin puolella esittää kysymyksiä kätilölle ja myös moniin niistä saamme vastauksen Millalta jakson aikana. Saimme superhyviä kysymyksiä, joten iso kiitos niistä!

Itse en ollut vielä jakson nauhoitushetkellä omaa sairaalakassiani pakannut ja sainkin Millalta jakson aikana konkreettiset vinkit, mitä noin ammattilaisen näkökulmasta sairaalaan kannattaa ottaa mukaan. Itseäni ehkä suoraan sanoen jopa vähän huvittaa tämä ”sairaalakassi”-konsepti, joka on ihan varmasti 2010-luvulla synytynyt. Toki sinne sairaalaan lähtiessä on kautta aikojen otettu henkilökohtaisia tavaroita mukaan, mutta nykypäivänä ”sairaalakassi” on jo varsinkin tiettyjen ryhmien keskuudessa varsinainen ilmiö ja kassi täytetään mitä erikoisimmilla jutuilla, joista epäilen suurimman osan jäävän lopulta käyttämättä. Itse pyrin pitäytymään vain perusjutuissa, mutta kyllähän listasta tuli lopulta yllättävän pitkä!

Itselle:

– Neuvolakortti

– Henkkarit

– Juomapullo

– Släbärit

– Eväät  (lemppari protskupatukoita, smoothiepusseja, TRIP-mehuja + jotain herkkuja pitää ehkä vielä hommata, kun sairaaloihin ei nyt koronaviruksen takia saa tulla vierailijoita)

– Henkilökohtaiset hygieniatuotteet + kosmetiikka (ponnareita, hiusharja, shampoo+hoitoaine, dödö, kasvosuihke, puhdistuspyyhkeitä, hammasharja+hammastahna, kosteusvoide vartalolle+kasvoille, kosteuttava nenäsuihke (itselläni kuivuu nenän limakalvot helposti), huulirasva, misellivesi, nännivoide, kasvosuihke ja joku heleyttävä voide kasvoille)

– Vaatteet kotiinlähtöä ja ehkä sairaalassa oloakin varten (omia sukkia, mukavia alushousuja, 2 x pehmeät väljät housut, väljä pehmoinen t-paita, toppi, imetysliivit ja pehmoinen neuletakki)

– Puhelin+laturi

– Kamera+laturi

– Kuulokkeet

Vauvalle:

– Oma trikooviltti

– Harsot x 2

– Pehmolelu pupu ♥

– Vaatteet kotiin lähtöä ja ehkä sairaalassa oloa varten (kahdessa eri koossa pitlähihainen body + housut, 2 x sukat, lapaset, vanuhaalari, trikoopipo, merinovillamyssy ja tossut.)

– Turvakaukalo

Ekstrat:

– Imetystee (Tätä on niin moni suositellut, että pakko kokeilla)

Puuttuuko listaltani mielestänne jotain oleellista, joka on teidän kokemuksenne mukaan ollut ehdottoman tärkeä? 

Liivinsuojat, nännikumit, siteet, vauvan vaipat ym.. perustarvikkeet löytyvät kuulemma sairaalan puolesta, joten ajattelin olla raahamatta niitä turhaan omasta takaa mukaan.

Kysy kätilöltä! -jakson pääsette kuuntelemaan Spotifysta, SoundCloudista tai Apple Podcasts -sovelluksesta!

 

– Janni

VAUVAN HUONE

maaliskuu 7, 2020

Tämä vauvan huoneen tilannekatsaus on hieman viivästynyt, joten heti alkuun pahoittelut siitä. Nyt olisi kuitenkin sen aika ja huone alkaakin olla viimeisiä silauksia myöten valmis. Seinät maalattiin pari viikkoa sitten ja maalin valinta onnistui aiheuttamaan yllättävän paljon harmaita hiuksia ja yhden hutiostoksenkin. Mielessäni oli vaaleanpunertava lämmin sävy, joka olisi kuitenkin todella rauhallinen ja lähellä beigeä. Ensimmäistä ostamaani maalia kokeilin aluksi pieneen nurkkaan ja se sai valitettavasti hylkäystuomion, mutta lopulta päädyimme Tikkurilan sunnuntai-nimiseen sävyyn, joka on omasta mielestäni oikeastaan täydellinen – juuri sitä, mitä halusinkin!

Huoneen kalusteetkin on saatu sijoiteltua paikoilleen ja kaikki hankinnat on nyt tehty. Nyt pitäisi vain kiinnittää seinille pari hyllyä, viimeiset taulut ja tuo peili, joka kuvissa jo näkyykin. Lisäksi tuohon lipaston päälle muotoutuu vielä hoitopöytä siihen hankkimani lisäosan avulla, mutta se vaatii vielä pientä fiksausta. Tämä kaikki on huomisen tehtävälistalla ja sitten tuo huone onkin valmis vastaanottamaan pienen tulokkaan. ♥

Alunperinhän meillä oli ajatuksena, ettei olisi tehty vielä vauvalle huonetta valmiiksi, vaan tartuttu hommaan vasta hieman myöhemmin. Pikkuhiljaa sormet alkoivat kuitenkin niin sanotusti syyhyämään tähän muutosprojektiin ryhtymisen kanssa ja nyt en voisi olla tyytyväisempi päätöksemme laittaa huone valmiiksi. Tuntuu siltä, että tämä oli itselleni tärkeä osa myös henkistä valmistautumista tulevaan elämänmuutokseen!

 

– Janni