KEITTIÖN MUUTOSKUVAT – ENNEN JA JÄLKEEN

15 tammikuun, 2021

Kaupallinen yhteistyö: Keittiömaailma

Ette usko, miten paljon olen odottanut pääseväni esittelemään teille meidän uuden keittiön. Jouduin odottelemaan julkaisujen kanssa hieman oletettua pidempään, sillä koronan aiheuttamien toimitusvaikeuksien vuoksi jääkaappimme oli jälkitoimituksessa. Nyt odotus on palkittu ja keittiö on täysin valmis!

On tuntunut aika uskomattomalta selailla keittiöinspiksen toivossa aikaisemmin kasailemaani Pinterest -kansiota näin jälkikäteen, sillä unelmat ovat todella käyneet toteen. Meidän keittiön suunnitteli Kotkan Keittiömaailma -myymälän Jaana Rännäri ja asennus toteutettiin myös heidän kauttaan. Koko projekti sujui Keittiömaailman ammattilaisten kanssa todella mukavasti ja vaikka yhtä sun toista haastetta mahtui matkan varrelle, niin hyvällä kommunikaatiolla ja yhteispelillä niistä selvittiin helposti. Tämä oli meidän ensimmäinen keittiöremontti ja tässä kyllä konkretisoitui se, miten iso merkitys onkaan ammattitaitoisella porukalla projektin eri vaiheissa aina suunnittelusta, tarkkoihin mittoihin sekä ammattimaiseen asennukseen. Menipä nimittäin meidänkin keittiön suunnitelmassa muutama juttu ammattilaisten tekemien tarkistusmittausten jälkeen uusiksi ja etenkin tuossa vaiheessa olin erittäin kiitollinen, ettemme olleet lähteneet omin päin tähän hommaan!

Rakastan aina katsoa ennen ja jälkeen -kuvia remonteista ja siksi halusin pyhittää yhden kokonaisen postauksen keittiön muutoskuville.  Meidän uutta keittiötä ei tosiaan tehty vanhaan valmiiseen tilaan, vaan pohjaa muunneltiin purkamalla keittiöstä kaksi seinää. Näin saimme haaveidemme mukaisen tilavan avokeittiön, jonka keskuksena toimii tuo iso saareke, jonka toisella sivulla on istumapaikat kolmelle. Nyt kuukauden jälkeen olemme aivan uskomattoman tyytyväisiä uuteen keittiöömme ja mieleen ei ole tullut mitään sellaista asiaa, jonka jälkiviisaina tekisimme toisin. Kaikki ratkaisut toimivat meidän käytössä hyvin ja vastaavat tarpeitamme juuri niin kuin olimme ajatelleet. Olen myös todella iloinen, että uskalsin lopulta valita seiniin tuon salvianvihreän laatan. Se sopii tähän kokonaisuuteen upeasti, tuo persoonallisuutta ja nivoo keittiön hienosti yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, kun laattapinta jatkuu kattoon asti.

Meidän keittiön kalusteet ovat Keittiömaailman valkoimasta löytyvästä A la Carte -mallistosta. Valitsimme Moderato-oven luonnollisessa tammen sävyssä ja avohyllyt puolestaan ovat A la Carten Bistro-valikoimasta. Työtasona toimii upea Ylämaan graniitin Arabescato Perla Lux -kvartsikivi, jota on myös saarekkeen molemmilla sivuilla. Altaaksi meille valikoitui kotimaisen Stalan alta kiinnitettävä musta komposiittiallas, joka sopii kokonaisuuteen kuin nakutettu. Kaikki kodinkoneet ovat AEG:n valikoimasta ja tutustutaan niihin, kuten myös kaikkiin muihinkin yksityiskohtiin vielä myöhemmin tarkemmin.

Nyt niihin muutoskuviin:

Pureudutaan seuraavassa keittiöpostauksessa sitten yksityiskohtaisemmin kaikkiin tekemiimme valintoihin. Kurkistellaan hieman kaappien sisälle ja käydään läpi keittiön toiminallista puolta. Jo aikaisemmin julkaistu postaus keittiön suunnitteluvaiheesta löytyy täältä!

 

– Janni

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply P 15 tammikuun, 2021 at 12:43 pm

    Keittiöstä tuli kyllä upea! 👌🏼 Iteki tykkään before-aftereista. On erittäin tyydyttävää nähdä miten vanhasta saadaan muokattua jotain uutta.

    Ois kiva nähdä esittelyjä myös muualta talosta. Muhun iskee täysillä tämä 60-80-lukujen rakennustyyli ja yksi unelma ois päästä remppaamaan vanhaa taloa uusiksi ja vanhaa tyyliä kunnioittaen 😊

    • Reply Janni 15 tammikuun, 2021 at 9:04 pm

      Niin samaa mieltä! 😊🙏🏻 IG-puolella löytyykin jo talosta lisää kuvia ym.. Mutta varmasti myös tänne blogiin tulossa lisää. 😊 Mahtavaa kuulla, että kiinnostusta on!

  • Reply Tarja Tiikanen 15 tammikuun, 2021 at 3:38 pm

    Ihan mahtavan upea kaikken kaikkiaan 🤎Upeat kalusteet,ja ihanasti valoa!

    • Reply Janni 15 tammikuun, 2021 at 9:03 pm

      Kiiitos! 😊🙏🏻 Ollaan kyllä itsekin todella tyytyväisiä!

  • Reply MV 15 tammikuun, 2021 at 7:31 pm

    Moikka Janni! En kestä, niin kaunis keittiö ja tuo vihreä laatta 💕 ihailin teidän aikasemmasta kodistakin teiän remppaamaa vessaa, teillä on just miun tyyppinen maku! Hyvää uutta vuotta ja onnea uuteen kotiin 💕

    • Reply Janni 15 tammikuun, 2021 at 9:03 pm

      Voi kiitos 😊😊 Ihanaa kuulla! Hyvää alkanutta vuotta myös sinne! ❤️

  • Reply Julpsu 17 tammikuun, 2021 at 9:12 pm

    Vau miten hieno keittiö, ja ihan mahtava muutos edelliseen verrattuna! 🙂

    • Reply Janni 18 tammikuun, 2021 at 3:39 pm

      Kiitos! Kuten sanottu, niin olemme itsekin ihan mielettömän tyytyväisiä! 😊

  • Reply M-E 30 tammikuun, 2021 at 11:24 pm

    Upea!!

  • Reply Nimetön 5 helmikuun, 2021 at 2:12 pm

    Your style is very appealing, clean lines, beauty in unique simplicity.VERY well done!!!! I apologize that I’m unable to read your articles.
    Beautiful JOB young lady
    Cape Coral Florida
    Cheryl

  • Vastaa käyttäjälle M-E Cancel Reply