LEMPIVAATTEITA JA UUSIA SUOSIKKEJA MERINOVILLASTA

22 toukokuun, 2022

Kaupallinen yhteistyö: North Outdoor (postauksen lopussa alekoodi + arvonta)

Onpa ihan mieletön ilo päästä toteuttamaan jälleen yhteistyötä suosikkivaatemerkkini North Outdoorin kanssa ja mikä parasta; vieläpä yhdessä Xenian kanssa.  🧡 Meillä oli aivan mielettömän hauska kuvauspäivä ja olemme kumpikin olleet vannoutuneita North Outdoor -tuotteiden suurkuluttajia jo pitkään. Satun myös lukemattomien viestien perusteella tietämään, että olen vuosien saatossa saanut monet teistä seuraajistanikin ihastumaan näihin upeisiin kotimaisiin merinovillatuotteisiin!

North Outdoorin merinovillavaatteet ovat olleet minulla lähes jokapäiväisessä käytössä jo usean vuoden ajan, enkä voi tarpeeksi ylistää näiden tuotteiden laatua sekä monipuolisuutta. Olen todennut merinovillan olevan materiaalina täysin lyömätön – se lämmittää tehokkaasti viileällä säällä, mutta hengittävyytensä ansiosta se ei hiosta kesälläkään. Merinovilla on lisäksi mahdottoman helppohoitoinen materiaali, sillä se on luonnostaan antibakteerinen. Merinovillatuotteet kaipaavatkin pesua aivan äärimmäisen harvoin ja suurimmaksi osaksi pelkkä tuuletus riittää pitämään vaatteen raikkaana käyttökerrasta toiseen. North Outdoorin tuotteet ovatkin täydellisiä vaatteita pakattavaksi reissuillekin mukaan, sillä vaatteiden pesemisestä ei tarvitse huolehtia ja merinovilla mukautuu monipuolisesti aina vallitseviin olosuhteisiin. Merinovillavaatteet kulkevat reissukassissa kevyesti ja eivät rypisty oikeastaan lainkaan – ihanan helppoa!

North Outdoorilta löytyykin merinovillatuotteita monipuolisesti erilaisiin käyttötarkoituksiin aina alusvaatteista, mekkoihin sekä talviasusteisiin. Merinovilla eroaa materiaalina täysin perinteisen lampaanvillan rakenteesta, joka monesti mielletään karheaksi ja kutittavaksi. Ainutlaatuisen kuiturakenteensa vuoksi merinoneulos on huomattavasti pehmeämpää, joustavampaa ja kevyempää lampaanvillaan verrattuna.  North Outdoorin merinovillavaatteita valmistetaan myös monipuolisesti erilaisista merinovillakuiduista, jolloin saadaan korostettua haluttuja ominaisuuksia juuri tiettyihin vaatteisiin. Esimerkiksi North Outdoorin t-paidoissa käytetty kuitu on mielettömän sileää premium-neulosta, jonka ansiosta ne sopivat loistavasti herkkäihoisimmilekin ja tuntuvat päällä todella pehmeältä. Omia suosikki aluspaitojani ovatkin pitkään olleet juuri North Outdoorin All day -malliston merinovillaiset t-paidat!


Janni: Ria-mekko ja Tuohi-villapaita / Xenia: Layla-mekko ja Tuohi-villapaita

Meillä on Xenian kanssa molemmilla omat vakiintuneet suosikkimme North Outdoorin valikoimasta ja nyt pääsimme testaamaan myös muutamia uusiakin tulokkaita. Meidän lempituotteista on tälle keväälle saapunut myös erittäin herkullisia uusia värejä, joista pääsimme valitsemaan itsellemme muutamat uudet tuotteet ja tietty näistä tuli kertaheitolla molempien uusia suosikkeja. Esimerkiksi poolokauluksellinen Tuohi-villapaita upeassa oranssissa liekki-sävyssä on aivan mieletön!

Pääsimme myös testaamaan North Outdoorin valikoiman uusimpia tulokkaita: merinovillasta valmistettuja villafleece-tuotteita. Merinofleece on kuohkea merinoneulos, jonka sisäpuoli harjattu pehmeäksi. Tästä voidaan puhua melkoisena läpimurtona tekstiilialalla, sillä perinteiseen polyesterifleeceen verrattuna merinofleecen ominaisuudet ovat mielettömät niin käyttömukavuuden kuin ympäristönkin kannalta. Fleece ei tämän ansiosta ole enää pelkkä lämmike vaan paljon muutakin. Perinteisestä polyesterifleecestä poiketen, merinofleecetuotteiden hengittävyys sekä tuntuma iholla ovat aivan omaa luokkaansa. North Outdoorin merinofleece-tuotteita löytyy monissa herkullisissa väreissä ja tarkemmin tämän materiaalin ominaisuuksiin pääsette tutustumaan täällä!

Janni: merinofleecehuppari / Xenia: merinofeelecehuppari ja merinofleecehousut

Koivu-mekko

Yksi kevään uusista väreistä on tämä raikas turkoosihtava vedenvihreä. Näyttää aivan ihanalta hieman päivettynyttä ihoa vasten ja valitsinkin Koivu-mekon itselleni tässä upeassa sävyssä. Koivu-mekko on mielestäni loistava valinta hieman viileämpiin kesäpäiviin. Sääret ainakin harvemmin itselläni palelevat, kunhan yläkropassa on lämmikettä. Tämä ihana ribbineulos sopii ihanasti myös pyöristyvän raskausvatsankin kanssa – joustaa hyvin sekä korostaa kauniisti vatsan seutua. Kyseistä mekkoa löytyy monessa muussakin ihanassa sävyssä!

Kaikkien aikojen lempituotteeni North Outdoorin valikoimasta on ehdottomasti Kaski-neule. Tämä on myös ensimmäinen omistamani tuote North Outdoorilta ja tämän perusteella aikoinaan rakastuin koko brändiin. Kaski-neule on malliltaan kerrassaan täydellinen ja klassisen ajaton. Tässä vain on rakastamiani raglanhihoja myöten jokainen yksityiskohta kohdillaan ja Kaski-neule onkin varmasti lempivaatteeni. Tätä löytyy jopa 12 eri sävyssä ja kuvissa minulla on päälläni valikoiman uusin tulokas: todella kaunis pellavanruskea.

Alekoodi: 

Koodilla janni15 saatte 15% alennuksen North Outdoorin verkkokaupasta aikavälillä su 22.5.- su 29.5. Alennuksen voi hyödyntää kaikkiin normaalihintaisiin tuotteisiin. Verkkokauppaan pääsette klikkaamalla tästä!

Arvonta: 

Saan myös arpoa jollekin onnekkaalle yhden vapaavalintaisen tuotteen North Outdoorin valikoimasta. Arvontaan pääset osallistumaan vastaamalla tämän blogipostauksen kommenttiosiossa kysymykseen:

Minkä tuotteen valitsisit North Outdoorin valikoimasta ja miksi? Valikoimaa pääsette selaamaan klikkaamalla tästä!

Arvontaan on aikaa osallistua sunnuntai 29.5. päivän loppuun asti. Muistathan kommentoidessasi ilmoittaa sähköpostiosoitteesi sille tarkoitetussa kentässä, sillä voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostin muodossa.

PS. Käykää osallistumassa arvontaan myös Xenian blogissa!

PPS. vastailen todella mielelläni teidän kysymyksiin liittyen North Outdoorin tuotteisiin niin täällä kuin myös Instagramin puolella. 🧡

 

– Janni

You Might Also Like

116 Comments

  • Reply Hemppe 22 toukokuun, 2022 at 7:29 am

    Tuo Koivu-mekko olis aivan upea! Itellä ois vaatekaapissa neulemekon mentävä aukko, tuota tulis käytettyä varmasti paljon nyt kesällä mut myös syksymmälläkin sukkisten kanssa. 😊

  • Reply Marine 22 toukokuun, 2022 at 7:39 am

    Koivu mekko näyttää aivan ihanalta, kaski neule myös js nuo hupparit. Monta tuotetta olisi nyt ostoslistalla :). Olen käyttänyt merinoa ja se on ihanan hengittävä. Lapsilla tykkään käyttää myös.
    Jos yksi tuote pitäisi valita itselle ensimmäisenä niin se olisi kaski neule.

  • Reply Senni 22 toukokuun, 2022 at 7:46 am

    Tää merkki oli uus tuttavuus ja vaikuttaa ihanalta! Valitsisin koivu-mekon tai tuohi-neuleen 🙂

    • Reply Marjo 29 toukokuun, 2022 at 9:21 am

      Koivumekko olisi täydellinen syksyyn ja talveen!

  • Reply Maria 22 toukokuun, 2022 at 7:49 am

    Mesi -neuletakki, pidempään ollut etsinnässä laadukkaalla materiaalilla klassinen napitettava neuletakki.

  • Reply Elina 22 toukokuun, 2022 at 7:50 am

    Maya hupparimekko aprikoosin värisenä 🥰 olisi ihana lämmittämään talvella ulkoillessa

  • Reply Sanni 22 toukokuun, 2022 at 7:53 am

    Valitsisin kaski-neuleen sen monikäyttöisyyden vuoksi.

    • Reply Sari 23 toukokuun, 2022 at 5:24 am

      Tuohineule ois mieluinen. Kävisi lapsen ja koiran kanssa ulkoiluun ja olisi muutenkin tyylikäs. 🙂 Menee myös raskausajan kanssa.

  • Reply Marika 22 toukokuun, 2022 at 7:56 am

    Tuohi neule, just sellainen laadukas perusneule joka tilanteeseen!

  • Reply Iida-Maria 22 toukokuun, 2022 at 8:10 am

    Valitsisin merinomekko lilyn, koska olen pitkään etsinyt merinovillaista kesämekkoa ja mekon malli on ihan täydellinen omaan tyyliini 😍

  • Reply Linda 22 toukokuun, 2022 at 8:17 am

    Kaikki tuotteet näyttää ihan super ihanilta, mutta ehkä mun valinta olisi Koivu-mekko, jota voisi käyttää ympäri vuoden 😍

  • Reply Tiia Neuvonen 22 toukokuun, 2022 at 8:17 am

    Valitsisin ehdottomasti Tuohi-villapaidan, mutta sävyä on kyllä vaikea päättää, koska niitä on niin monta ihanaa.

  • Reply Heini 22 toukokuun, 2022 at 8:28 am

    Kaski paidan 🧡 vaikuttaa monikäyttöiseltä😊

  • Reply Sini 22 toukokuun, 2022 at 8:31 am

    Valitsisin joko Kuohu- tai Kaskineuleen 😍. Asun käytännössä neuleissa syksy-kevät, värit ovat ihania ja merinovilla materiaalina ihana!

    • Reply Emma 23 toukokuun, 2022 at 10:42 am

      Valitsisin merinofleecen, se kun toimii kaikkina vuodenaikoina ja monessa aktiviteetissä 👌

  • Reply Veera 22 toukokuun, 2022 at 8:36 am

    Tuohi-paita tai Lily-mekko 😍

  • Reply Nina H. 22 toukokuun, 2022 at 8:40 am

    Vedenvihreä Tuohi-poolo, aivan ihana!

  • Reply Jonna 22 toukokuun, 2022 at 8:48 am

    Valitsisin joko tuohi-villapaidan tai kaski-neuleen. Niille tulisi eniten käyttöä 😊

  • Reply Paula 22 toukokuun, 2022 at 8:54 am

    Todella vaikea valita! Kaski neule oliivinvihreänä ois kyllä upea, mutta myös fleece huppari.

  • Reply Kukka 22 toukokuun, 2022 at 8:55 am

    Saari-naisten merinomekko

    Mekossa on ihana muotoilu ja olen ihastellut sitä jo pitkään!

    • Reply Viivi 22 toukokuun, 2022 at 7:16 pm

      Ehdottomasti valitsisin koivu-mekon. Etsinnässä on jo pitkään ollut mekko, joka toimisi ympärivuotisessa käytössä😍

  • Reply Henna 22 toukokuun, 2022 at 9:10 am

    Valitsisin Kaski neulepaidan kissankellon värisenä. Aivan ihana väri!! 🤩

  • Reply Anne 22 toukokuun, 2022 at 9:11 am

    Ria mekko. Ihailin mekkoa jo viime kesänä. se on yksinkertaisen kaunis.

  • Reply Salla 22 toukokuun, 2022 at 9:23 am

    Olen jo kauan etsinyt itselleni neulemekkoa. Sopivaa vain ole löytynyt. Nyt löysin! Joten minun valintani olisi Koivu-mekko pellavan värisenä. 😍

    • Reply Tiinuli 23 toukokuun, 2022 at 6:17 am

      Koivu- mekko on valintani, sillä pitkää neulemekkoa olen kaivannut jo pidemmän aikaa! Värit myös ihastuttivat 💕

  • Reply Anne Kärvinen 22 toukokuun, 2022 at 9:58 am

    Ihania ovat kaikki Janni sun päällä❤️! Jos itse voittaisin haluaisen naisten Tuohi-neuleen, aivan ihana ❤️.

  • Reply Ella 22 toukokuun, 2022 at 10:09 am

    Merinoflleece lähtisi kokeiluun. Paljon ulkoilevana on tullut kokeiltua niin fleece kuin merino, joten tämä herätti kiinnostuksen. 🙂

  • Reply Eveliina 22 toukokuun, 2022 at 10:21 am

    Tuohi-villapaidan, sillä se näyttää täydellisen malliselta!

  • Reply Roosa 22 toukokuun, 2022 at 10:23 am

    Valitsisin kaski villapaidan jossain ihanassa sävyssä. Minulta löytyy kyseinen villapaita jo valkoisena ja rakastan sitä!

  • Reply Marja-Liisa 22 toukokuun, 2022 at 10:25 am

    All day 250 naisten merinofleecemekko Kaya, koska olisi niin passeli ja tyylikäs töihin ♥

  • Reply Saila Kuutti 22 toukokuun, 2022 at 10:42 am

    Tuo pellavanruskea Kaski on t-ä-y-d-e-l-l-i-n-e-n! Valitsisin ehdottomasti sen ☺️

    • Reply Vee 29 toukokuun, 2022 at 9:38 am

      Tuohi merinovillapaita vaaleansinisenä <3 tarvetta neuleelle ja nämä vaikuttaa laadukkailta!

  • Reply Laura P 22 toukokuun, 2022 at 11:54 am

    Lily merinomekko kiinnostelisi. Kesälle olisi tarvetta luottomekolle ja tuo vaikuttaa ihanalta! Moneen tilanteeseen sopiva malli ja takuuvarma materiaali.

  • Reply Jamppa 22 toukokuun, 2022 at 12:05 pm

    Tuohi naisten merinovillapaita – klassinen malli, laadukas materiaali. Paita kulkisi varmasti mukana vuosikymmeniä. 🥰

    • Reply Anni.6 22 toukokuun, 2022 at 3:31 pm

      Joku mekko, mutta mikä niistä? Kaikki tosi kivoja. <3 ehkä tuo Koivu?

  • Reply Henna 22 toukokuun, 2022 at 1:06 pm

    Ehdottomasti tuohi neule! Näyttää niin mukavalta ja monikäyttöiseltä neuleelta 😍

  • Reply Suvili 22 toukokuun, 2022 at 1:37 pm

    Kirsikka tai Kastanja-mekko monikäyttöisyyden takia!

  • Reply Ph 22 toukokuun, 2022 at 1:45 pm

    Ehdottomasti Koivu mekko, vedenvihreän sävyssä. Sillä se on vaan niin äärettömän kaunis ja käytännöllinen, sekä moneen käyttötarkoitukseen tai tilanteeseen sopiva!

  • Reply Jossu 22 toukokuun, 2022 at 2:51 pm

    Kaski-neuleen kesäiltoihin 🙂

  • Reply Ilona 22 toukokuun, 2022 at 3:47 pm

    Kaski neule olisi kyllä ihana! Värit on kaikki todella herkullisia mutta valkoinen olisi ihanan ajaton🤍

  • Reply Henriikka 22 toukokuun, 2022 at 4:02 pm

    Sarka naisten merinovillapaita. Ihanat värit neuleesta ja kiva kaulus 😚

  • Reply Jonna 22 toukokuun, 2022 at 4:21 pm

    Valitsisin tuohi-neuleen, koska rento korkeakauluksinen neule puuttuu vielä vaatekaapistani. Uskoisin sen olevan ahkerassa käytössä🤍

  • Reply Anne 22 toukokuun, 2022 at 6:01 pm

    Pellavanruskea Kaski, koska väri on vaan niin kaunis!

  • Reply Viivi 22 toukokuun, 2022 at 7:17 pm

    Ehdottomasti valitsisin koivu-mekon. Etsinnässä on jo pitkään ollut mekko, joka toimisi ympärivuotisessa käytössä😍

  • Reply Minttu 22 toukokuun, 2022 at 8:38 pm

    Koivu-mekon, pellavan tai veden värisenä.

  • Reply Laura 22 toukokuun, 2022 at 8:44 pm

    Koivumekko on aivan ihana tuossa vedenvihreässä sävyssä eli sen itselle kotiuttaisin tai oikeastaan minkä vaan näistä merinovaatteista mitä esittelitte, ihania!

  • Reply Anna 22 toukokuun, 2022 at 9:20 pm

    Ria-mekko mustana olisi aivan ihana, kun tulevana kesänä ei todennäköisesti muut kesämekot (eikä viime kesänä tilaamani Kia-mekko) mahdu päälle. Northoutdoor on brändi, jota kelpaa tukea ja mainostaa!

  • Reply Johanna 23 toukokuun, 2022 at 2:55 am

    Koivu-mekko houkuttelis upean värin takia, mutta ehkä kuitenkin kääntyisin Kaski-neuleen puoleen, koska se olis kätevä pakata mukaan kesän teltta- ja pyöräretkille 🙂

  • Reply Mirka Koivisto 23 toukokuun, 2022 at 6:17 am

    Valitsisin sinisen merinofleece hupparin, käytössä on jo valmistajan villapaitoja, t-paitoja ja mekkoja mutta tämä uutuus on vielä testaamatta. Todella laadukkaita ja ihania tuotteita. 👌

  • Reply Petra 23 toukokuun, 2022 at 6:23 am

    Kaski-neuleen tai sen yhden uuden neulepaitamallin (en muista nimeä). Itsellä on jo kaapissa kaksi all day -malliston mekkoa, välikerrastohuppari ja Tuohi-neulepaita ja nämä vaan on niin ihania vaatteita päällä.

  • Reply Jenna 23 toukokuun, 2022 at 6:56 am

    Kyllä Kaski-neule menisi tilaukseen 😻

  • Reply Minna Latvala 23 toukokuun, 2022 at 6:57 am

    Maya olis ihana

  • Reply Milla 23 toukokuun, 2022 at 7:08 am

    Kaapista löytyy jo Kaski kahdessa värissä, yksi Kota ja yksi Vaski. Nämä on vaan niin parhaita neuleita ja eihän niitä voi olla liikaa 😍 hetki sitten tuli karsittua vaatekaapista pitämättömiä vaatteita kiertoon ja kohta näyttää siltä, että eihän kaapissa olekaan muita kuin Northoutdoorin neuleita 🤭 Koivu-mekko on ollut haaveena pitkään ja miten ihanalta se näyttääkään myös pyöristyvän vauvavatsan kanssa. Täällä myöskin odotetaan vauvaa 🧡

  • Reply Riina 23 toukokuun, 2022 at 7:15 am

    Valitsisin tuon Koivu neulemekon, vedenvihreässä sävyssä, UPEA ! 🙂

  • Reply Manja 23 toukokuun, 2022 at 7:23 am

    Tuohi-neule tai merinofleece huppari 😍 toi vedenvihreä on upea sävy!

  • Reply Anna 23 toukokuun, 2022 at 7:27 am

    Ottaisin merinofleece-hupparin tai toisen Kaski-villapaidan eri värissä, niin paljon käytössä se on ollut ja on ihana lapsen kanssa ulkoiluun!

  • Reply Hann 23 toukokuun, 2022 at 7:43 am

    Lily tai Kirsikka -mekot on lempparit😍

  • Reply Noora 23 toukokuun, 2022 at 7:49 am

    Valkoinen Lunni-pusero lämmittäisi vilukissaa 🙂

  • Reply Päivi 23 toukokuun, 2022 at 8:12 am

    Koivu-merinomekkoa tulisi varmasti käytettyä paljon, sillä uskon sen sopivan hyvin perusvaatteeksi viileämmille säille.

  • Reply KristaR 23 toukokuun, 2022 at 8:25 am

    Merinofleeceä olisi ihana päästä testaamaan etenkin venereissuilla 😊

  • Reply Maisa 23 toukokuun, 2022 at 9:37 am

    Tuota merinofleeceä olisi kiva päästä kokeilemaan esim. hupparin muodossa! 🙂

  • Reply Riikka Ahola 23 toukokuun, 2022 at 9:38 am

    Kaskineule tai koivumekko. Ne vaan on niin nättejä 💖

  • Reply Mari 23 toukokuun, 2022 at 9:53 am

    Kastanjamekko lähtis matkaan😍

  • Reply Heli 23 toukokuun, 2022 at 10:22 am

    Kuohu-merinoneule piparmintun värisenä näyttää ihanalta! Ja vaatekaapissa olisi juuri tarvetta uudelle neulepuserolle.

  • Reply Ella 23 toukokuun, 2022 at 10:55 am

    Ottaisin varmaankin valkoisen merinomekon! 🙂

  • Reply Heinik 23 toukokuun, 2022 at 11:24 am

    Luultavasti Tuohi-neule olisi valintani. Kaikki niin nättejä 😍

  • Reply Noora 23 toukokuun, 2022 at 1:27 pm

    Koivu mekon vedenvihreänä 🥰. Aivan ihana kesäväri ja sopii kaupugilla kun mökillä 🥂.

  • Reply Anna 23 toukokuun, 2022 at 2:48 pm

    Ostin itsekin keväällä tuon Kaski-paidan pellavan värisenä ja on ollut aivan ihana paita ja kaunis väri, voisin ottaa kaveriks toisen samanlaisen jonkun muun värisenä 😊

  • Reply Anni 23 toukokuun, 2022 at 2:54 pm

    North outdoorilla on monta vaatetta, mitä haluisin testata. Etenkin mekot ja perusneuleet houkuttelee. Nyt jos saisin valita, ottaisin varmaan Halla neulepuseron 😊

  • Reply Tirre 23 toukokuun, 2022 at 4:02 pm

    Valitsisin Tuohi-villapaidan vedenvihreänä 😍

  • Reply Ani 23 toukokuun, 2022 at 4:45 pm

    Tuo merinefleece kiinnostaa retkeilyyn! Tuohi-paita onkin kovalla käytöllä 😊

  • Reply Ilona 23 toukokuun, 2022 at 5:41 pm

    Merinovillahuppari tai kaski-neule ois ihanat 💞

  • Reply Hennakaisa 23 toukokuun, 2022 at 7:37 pm

    Merinofleecea haluaisin kokeilla, tavallinen tuntuu niin hiostavalta. Olis ihanaa saada hengittävä ja lämmittävä huppari 😊

  • Reply VaaraTM 23 toukokuun, 2022 at 7:46 pm

    Kaiko neule, kaunis ja lämmin.

  • Reply Linda 23 toukokuun, 2022 at 7:48 pm

    Musta Lily-mekko olisi minun valintani.

  • Reply Hannnnnna 23 toukokuun, 2022 at 7:55 pm

    Vaski merinovillapaita olisi aivan ihana 🙂

  • Reply annemaria 23 toukokuun, 2022 at 8:05 pm

    Koivu-mekon valitsisin siksi, että se näyttää tyylikkäältä mutta olisi varmasti myös mukava päällä! 🙂

  • Reply Marleena 23 toukokuun, 2022 at 8:19 pm

    Tuohi neuleesta olen unelmoinut jo pitkään 😍 Sopisi niin moneen hetkeen vuoden ympäri. Kaski neuleen myötä ihastuin North Outdoorin tuotteisiin, niin monikäyttöisiä!

  • Reply Laura 23 toukokuun, 2022 at 8:26 pm

    Valitsisin tuon Koivu-mekon juuri samassa sävyssä kuin sinullakin. Raskaushaaveita täälläkin ja maha toivottavasti vuoden sisällä tarvitsisi joustavaa päälle puettavaa 🤩

  • Reply Kaiisa 23 toukokuun, 2022 at 9:08 pm

    Tuohi-neule on ollut jo pidempään toivelistallani 😍

  • Reply J 24 toukokuun, 2022 at 1:37 am

    Tuohi neuleen arkeen (vaikuttaa monikäyttöiseltä) tai tuo merinofleecehuppari treeneihin/niiden jälkeen käytettäväksi 🙂

  • Reply Sofia 24 toukokuun, 2022 at 6:38 am

    Kaski-villapaita!

  • Reply Sennu 24 toukokuun, 2022 at 9:28 am

    North Outdoorin tuotteet ovat minulle tuttuja jo usean vuoden ajalta. Muistaakseni sinun instakuvien kautta merkkiin alunperin tutustuinkin 🙂 Oma valintani olisi Mesi -neuletakki mustana. Se vaikuttaa ihanan monikäyttöiseltä ja on tarpeeksi yksinkertainen sopiakseen kaikenlaisiin asuihin. Olisi huippua saada uusi, laadukas ja kestävä neuletakki vanhojen nyppyisten tilalle.

  • Reply Katri 24 toukokuun, 2022 at 9:36 am

    Koivu-mekko on suosikkini, väriä en kyllä vielä osaa päättää 🧡

  • Reply Ninka 24 toukokuun, 2022 at 2:56 pm

    Tuo piparminttu, Kuohu haisten merinovillapusero.

  • Reply Anne lukkala 24 toukokuun, 2022 at 9:58 pm

    Koivu mekko pellavan/beigen sävyisenä

  • Reply saya 24 toukokuun, 2022 at 11:24 pm

    Vilja merinoneulepuseron valitsisin! Vaikuttaa monikäyttöiseltä vaatekaapin kulmakiveltä 🙂

  • Reply Tua 25 toukokuun, 2022 at 2:03 am

    Keltainen merinofleece 250 huppari on suosikkini. Pitäisi lämpimänä ja iloisena värinsä puolesta itseni ja ympärillä olevat ihmiset. Pirteyttä kehiin. Huppu on kiva lisä suojaamaan niskaa tuulelta. Jeps, eipä muuta kuin peukut pystyyn, että tämä löytäisi oikean kodin. Came to mama.

  • Reply hande 25 toukokuun, 2022 at 3:33 am

    Koivu-mekko olisi täydellinen ja ihana päällä kohta synnytyksen jälkeen

  • Reply HeiniK. 25 toukokuun, 2022 at 7:39 am

    Koivu mekko, vedenvihreä tai pellavanruskea, ihanat ❤️

  • Reply Lola 25 toukokuun, 2022 at 6:06 pm

    Mesi naisten merino neuletakki tai Tuohi naisten merinovillapaita!

  • Reply Hexa 25 toukokuun, 2022 at 6:53 pm

    Kaskineule näyttää upealta. Ja sävyt upeita!

  • Reply Selina 26 toukokuun, 2022 at 7:09 am

    Minun valinta olisi valkoinen Kaski-neule.

  • Reply Sanna 26 toukokuun, 2022 at 7:16 am

    Puisto neuletakki olisi aivan ihana 😍

  • Reply J 26 toukokuun, 2022 at 11:01 pm

    Merinofleecehuppari. Rento ja monikäyttöinen.

  • Reply Sari P 27 toukokuun, 2022 at 7:19 am

    Lunni-merinovillapaita <3

  • Reply sofia 27 toukokuun, 2022 at 4:13 pm

    Tuohi-neule on ollut mulla kovassa käytössä tämän kevään ja valitsisin sen toisessa värissä, vedenvihreänä:)

  • Reply Satu 27 toukokuun, 2022 at 6:52 pm

    Kaski-neule ois ihana, mutta väriä en osais valita 😀

  • Reply Soffi 28 toukokuun, 2022 at 3:07 pm

    Vedenvihreä Koivu-mekko 😊 Niin kaunis sävy ja olisi tarvetta näin käytännölliselle mekolle!

  • Reply Maarit 28 toukokuun, 2022 at 8:24 pm

    Mustikanvärinen merinovillafleece sopisi mulle koska se olis just täydellinen lisä mun ulkoiluhetkiin & retkiin!

  • Reply Ida 29 toukokuun, 2022 at 8:22 am

    Valitsisin merinopaidan – Kaski tai Vilja ❤️ Kauniit villaiset vaatteet ovat käytössä kesät talvet!

  • Reply Hanna 29 toukokuun, 2022 at 8:26 am

    Tuohi vedenvihreänä <3 Aivan ihana väri ja malli.

  • Reply Jane 29 toukokuun, 2022 at 8:32 am

    Tuohi-neule pellavanruskeana olisi ihana, sillä se lämmittäisi ihanasti viileinä kesäpäivinä ja toimisi näin ympäri vuoden 🙂

  • Reply JennaP 29 toukokuun, 2022 at 8:36 am

    Vaikea valita vain yhtä tuotetta mutta huppari on ollut jo pidempään ostoslistalle ja menisi kivasti koiralenkeillä niin valitsisin all day merinofleecehupparin korallin värisenä.

  • Reply Taija 29 toukokuun, 2022 at 8:44 am

    Jos voitto osuisi kohdalle, niin valinta olisi todella vaikea Tuohi-neuleen ja Koivu-mekon välillä. Väri olisi ehdottomasti kuitenkin vedenvihreä. Ja siksi että näyttää rehellisesti sanottuna vaan niin hyviltä teidän päällä! 😀

  • Reply Henrietta 29 toukokuun, 2022 at 8:49 am

    Koivu- mekko vedenvihreänä 🤍 vedenvihreä on lempiväri ja mukavaa että sitä on nykyään myös paljon vaatetuksessa! Mekko olis täydellinen vaate vuoden ympäri, talvella leggingsien kanssa ja kesällä ruskettuneiden säärten pariksi. Myös laadukkaat ja pitkäkestoiset vaatteet kiinnostavat!

  • Reply Anniina 29 toukokuun, 2022 at 9:00 am

    Kaski neule pellavanruskeana olisi ihana!😍

  • Reply Jaana 29 toukokuun, 2022 at 9:45 am

    Päätyisin varmaan Tuohi-neuleeseen koska malli on täydellinen 🙌😍

  • Reply Karin 29 toukokuun, 2022 at 9:52 am

    Kaikki ihania mutta ehkä eniten käyttöä olisi tuohi- neuleelle.

  • Reply Tiina 29 toukokuun, 2022 at 10:28 am

    Ros-mekko tai Kaski-neule, monipuolisia vaatteita molemmat ja käyvät useana vuodenaikana!

  • Reply Marianne 29 toukokuun, 2022 at 10:32 am

    Lunni naisten merinovillapaita olisi aivan täydellinen merelle 🥰 pitkä vuosi kohta takana lyhyillä lomilla, hoitoalalla vuosi on ollut taas aikamoinen. Pääsen pysähtymään muutamaksi viikoksi purjehdusreissulla. Tämä olisi valtavan kiva kesäiltoina ja kylmempinä kesäpäivinä ❤️

  • Reply Hanna 29 toukokuun, 2022 at 11:59 am

    Layla-mekko olisi täydellinen kesän reissuille ☀️

  • Reply Iitu 29 toukokuun, 2022 at 12:25 pm

    Puisto naisten merino neuletakki, koska on mukavan monipuolinen ja sitä voi käyttää ympäri vuoden 🙂

  • Reply Sara 29 toukokuun, 2022 at 12:48 pm

    Kuohu-villapaita olisi valintani, kivenruskeassa värissä. Juurikin siitä syystä, että tuossa värissä se sopisi ihan kaikkeen käyttöön, työpäivästä toimistolla aina kesäiseen illanviettoon. Tällaisia monikäyttöisiä vaatteita on mukava valita omaan vaatekaappiin!

  • Reply Tupu 29 toukokuun, 2022 at 6:29 pm

    Paljon ihania vaihtoehtoja, mutta valitsisin vedenvihreän Tuohi-neuleen. Merinovilla on loistava materiaali, kaikkina vuodenaikoina!

  • Reply RiikkaS 29 toukokuun, 2022 at 7:58 pm

    Merinovillahuppari näyttää ihanan rennolta ja lämpimältä viileisiin kesäiltoihin mökillä ja veneellä 🙂

  • Vastaa käyttäjälle J Cancel Reply