Browsing Category

Hyvinvointi

KIIREISEN ARJEN PELASTAJAT

29 syyskuun, 2020

 

Kaupallinen yhteistyö: Marli Kauranen

Mainitsinkin sunnuntaisessa postauksessani, että tänä alkusyksynä on kiirettä pitänyt. Kesällä oli töiden suhteen rauhallisempaa ja olenkin hieman jo etukäteen jännittänyt, että miten tulen nyt syksyllä handlaamaan vauva-arjen ja töiden muodostaman paletin. Lisäksi tähän loppuvuodelle tuli vielä muutto- ja remppaprojektitkin, joten voin sanoa, että aika ei ainakaan tule käymään tylsäksi. Ihan alusta lähtien olen ollut kuitenkin luottavainen sen suhteen, että kyllä tästä kaikesta ehjin nahoin selvitään, sillä en ole onneksi minkään asian kanssa yksin. Apua löytyy niin koti-, kuin työhommissakin ja siitä olen mielettömän kiitollinen – yksin en tähän pystyisi!

Tällaisina aikoina olisi ehdottoman tärkeää pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan, jotta näiden hektisten vaiheiden läpi selviää ehjin nahoin – ravinto, lepo, ulkoilu ym… Itselleni suurin kompastuskivi on aina ollut säännöllisen ateriarytmin puute ja kiireen keskellä se valitettavasti korostuu. Jostain syystä minulle on ollut vaikeaa saada ateriarytmejä rutiininomaisksi ja en voi sanoa lapsen saamisen myötä asian menneen ainakaan parempaan suuntaan. Helposti homma menee niin, että syötän lapsen sekä hoidan kaikki muut hommat ja jossain kohtaa päivää huomaan, että en ole itse syönyt koko päivän aikana murustakaan. Kiireen keskellä en vaan osaa priorisoida omaa syömistä, vaikka se olisi oman jaksamisen kannalta ehdottomasti tärkeää.

Tämä yhteistyö Marli Kaurasen kanssa tuli tämän hetkisen elämäntilanteeni kanssa täydelliseen saumaan, sillä olen jo entuudestaan tunnetusti tällaisten helppojen, maukkaiden ja terveellisten välipalojen suurkuluttaja. Kun ateriarytmi on aika ajoin kadoksissa, niin tällaiset tuotteet pelastavat pahimmalta nälkäkiukulta ja toimivat hätäapuna, vaikka toki eivät aterioita korvaakaan. Marli Kauranen on helppo ottaa mukaan minne tahansa ja nauttia nopea välipala liikkeessä ihan missä tahansa – autossa, kaupungilla, palaverieväänä – you name it!

Marli Kauranen on paitsi hyvänmakuinen, niin myös kokonaisvaltaisesti vastuullisesti tuotettu. Se sisältää kotimaista täysjyväkauraa ja tuote valmistetaan sekä pakataan Suomessa. Säilöntäaineeton ja maidoton Marli Kauranen sopii myös vegaaniseen ruokavalioon. Tuotteessa ei ole  lisättyä sokeria, vaan herkullinen maku on peräisin marjoista, hedelmistä sekä kaurasta. Plussaa myös uudelleen suljettavasta korkista, joka osaltaan ehkäisee hävikkiä!

Saatavilla on kaksi erilaista makua: marjainen vadelma-mustikka-mansikka sekä hedelmäinen appelsiini-ananas.

Tämän yhteistyön myötä sain ison paketillisen Marli Kaurasia kotiin ja tänään nappasin viimeisen purkin mukaan, kun lähdin vauvan kanssa hoitamaan asioita kaupungille. Kuitupitoinen ravitseva juoma toimii ensiapuna nälkään ja herkullisen makunsa ansiosta se vie myös makeanhimon – win, win. Marli Kauraset löytyvät kaupan kylmähyllystä!

Mikäli sieltä seuraajien joukosta löytyy muitakin tällaisten nopeiden, herkullisten sekä terveellisten välipalojen ystäviä, niin siirtykääpä Instagramin puolelle. Mun uusimmassa feed-kuvassa on nimittäin arvonta, jossa 3 onnekasta voittavat itselleen Marli Kauranen -tuotepaketit, jotka sisältävät 10 purkkia Marli Kaurasia!

Marli Kauraseen pääsette tutustumaan tarkemmin täällä ja kampanjasivuilla löytyy myös arvonta, josta voi muun muassa voittaa Zalandon lahjakortin.

Otetaan myös vinkkejä vastaan, että miten miten meikäläinen saisi ateriarytmit kuntoon? Olen miettinyt, että voisin ottaa asiakseni syödä aina samalla itsekin, kun annan vauvalle ruokaa. Ehkä siitä niin muodostuisi pikkuhiljaa tapa!

 

– Janni

TERVEELLINEN VÄLIPALA + ARVONTA

13 maaliskuun, 2019

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: LINKOSUO

Aiheuttaako sopivien välipalojen löytäminen muillekin hankaluuksia? Itselläni ruokailuvälit venyvät aivan liian pitkiksi varsinkin sellaisina päivinä, kun olen aamusta iltaan liikkeellä tai vaihtoehtoisesti kotona omassa kuplassani koneen ääressä. Uupumus iskee jossain vaiheessa energian puutteen vuoksi ja silloin kaupan hyllyjen välissä seikkaillessa aivotkin lyövät jo tyhjää. Tällaisina hetkinä tulee helposti sorruttua johonkin epäterveelliseen ja sokeripitoiseen välipalaan, kun ei vain enää jaksa ajatella väsymyksen sekä nälkäkiukun iskiessä!

Välipalahyllyt notkuvat tänä päivänä erilaisia tuotteita ja monet niin sanotusti terveelliseksi naamioidut energia-/proteiinipatukat sekä muut vastaavat tuotteet sisältävät ihan armottomat määrät sokeria ja lisäaineita. Kiireessä ravintosisältöjä tulee harvemmin tarkkailtua sen kummemmin, kun on vain saatava nopeasti jotain pahimpaan nälkään. Pikkuhiljaa olen kuitenkin osannut alkaa kyseenalaistamaan monia tuotteita ja tutkimaan niitä entistä kriittisemmin. Lisäksi olen monta kertaa harmitellut, miten vähän helppoja suolaisia välipalatuotteita on ylipäätään saatavilla ja sellaisia on tullut monta kertaa kaivattua!

Nyt edellä mainittuun kaipaukseeni on vastattu, sillä Linkosuo on viime vuoden loppupuolella tuonut kauppojen hyllyille runsaskuituiset, vähäsokeriset ja proteiinipitoiset Rye Sport -ruisnapit kätevissä 50g annospusseissa. Kyseinen tuote asettuu juurikin sinne välipalatuotteiden segmenttiin ja siitä löytyy kolme eri makua; suolainen sour cream & onion, makea vadelma & jogurtti sekä lasten makuun hedelmäinen kauranappi. Nyt tiedän mitä seuraavaksi valitsen välipalahyllystä sen pahimman nälkäkiukun kourissa!

Linkosuon Rye Sport -tuotteet ovat loistavia välipaloja, koska:

– ne ovat runsaskuituisia

– ne sisältävät vain murto-osan sokeria verrattuna esim. lukuisiin proteiini- ja energiapatukoihin

– niissä on runsaasti proteiinia (11-15 g / 100 g)

– ne ovat kotimaisia

– pieni annospussi on helppo ottaa mukaan

Kaiken lisäksi ne maistuvat ihan älyttömän hyviltä ja oma suosikkini on ihan ehdottomasti pettämätön sour cream & onion -makuyhdistelmä. Rye Sport -napit ovat paistettu uunissa ihanan rapeiksi ja ainoana miinuksena voisin mainita, että näihin saattaa jäädä himo!

Rye Sport -välipalanapit sopivat muun muassa seuraaviin käyttötarkoituksiin:

– On the go välipalaksi töihin, vaellusretkelle, salin jälkeen tai mihin tahansa tilanteeseen

– Granolan korvaajaksi murskattuna tuomaan kuitua jogurtin tai rahkan kanssa

– Salaattiin tuomaan rapeutta ja purutuntumaa

– Sosekeiton päälle tuomaan kuitua ja proteiinia

– Autoon talteen hätävarana, jos nälkä pääsee yllättämään kiireisenä päivänä

– Koko perheen evääksi ulkoiluretkille

Näitä voisi keksiä varmaan loputtomiin!

ARVONTA!

Kerro tämän postauksen kommenteissa, missä tilanteessa itse hyödyntäisit Linkosuon Rye Sport -välipaloja

Kaikki kommenttinsa jättäneet ovat mukana Linkosuon tuotepaketin arvonnassa (yhteensä 5 voittajaa!!).

Arvonta päättyy 19.3. ja tarkemmat säännöt voi tsekata täältä!

 

– Janni

HELPPOJA KASVISRUOKIA

11 maaliskuun, 2019

Kaupallinen yhteistyö: Knorr

Kovinkaan moni blogiani pidempään seuranneista ei varmasti ole voinut välttyä siltä faktalta, että kokkailu ei ole minulle sitä kaikista ominaisinta puuhaa. Rakastan hyvää ruokaa, mutta olen äärimmäisen laiska valmistamaan sitä itse. Minun onnekseni mieheni sen sijaan on ollut aina erittäin kiinnostunut ruoanlaitosta ja näin ollen hän hoitaakin varmasti 90% meidän talouden kokkailuista. Heitetäänkin hänen kanssaan usein vitsiä siitä, kun yksin ollessani kehittelen aina mitä oudoimpia sapuskoja vältellessäni ruoanlaittoa ja välillä saatan unohtaa syömisen kokonaan tai elää jollain pelkällä leivällä. Ennen nämä tällaiset tilanteet olivat aika harvinaisia, mutta nykyään saatan viettää monta päivää viikossa yksin kotona ja tästä ruoka-asiasta on muodostunut pieni ongelma. Jos haluan syödä ravinnerikkaasti ja terveellisesti, niin en voi enää täysin vältellä ruoanlaittoa tai elää leivällä monta päivää viikossa!

Jokin aika sitten pääsin tutustumaan Knorrin uusiin VEGO -sarjan tuotteisiin. Kyseessä on kasvisruoka -sarja, jonka tuotteet sisältävät kastikkeen sekä kasviproteiinin lähteen. Knorr VEGO -tuotteet eivät sisällä sisäilöntäaineita, väriaineita tai aromivahventeita ja aterian valmistamiseen menee vain kymmenen minuutin verran. Pussin sisällön voi lämmittää joko kattilassa tai mikrossa ja sitten vain lisätään annokseen hiilarit oman mielen mukaan. Niin helppoa, että kaltaiselleni laiskalle kokille nämä tuotteet ovat jo nyt olleet monen arkipäivän pelastus. Annokset ovat todella maukkaita ja kelpaavat syötäväksi ihan sellaisenaan, mutta itse tykkään lisätä vielä hieman raikasta salaattia kyytipojaksi!

Knorr VEGO -sarjaan kuuluu kolme tuotetta:

Chili Sin Carne – kidneypavut ja soijarouhe (vegaaninen)

Vego Balls – soijapyörykät tomaattikastikkeessa (vege)

Vego Bites – soijasuikaleet punaisessa currykastikkeessa (vege)

Omaksi suosikikseni on ehdottomasti valikoitunut tuo vegaaninen Chili Sin Carne, johon tykkään tulisen ruoan ystävänä lisätä vielä hieman lisää chiliä ja päälle tietenkin raikasta korianteria – NAM!

Vastuullinen kulutus ja vastuullinen arkiruoka ovat valikoituneet Knorrin koko vuoden isoksi teemaksi ja tämä menee aika hyvin yksiin myös meidän talouden kanssa. Olemme nimittäin tänä vuonna asettaneet tavoitteeksemme vähentää lihansyöntiä merkittävästi ja muuttaa ruokailutottumuksiamme kaikin puolin vastuullisempaan suuntaan. Näin ollen tällaiset nopeat, mutta kuitenkin maukkaat ja terveelliset kasvisruoat ovat enemmän kuin tervetulleita helpottamaan arkeamme. Pakko sanoa, että tämä ruokailutottumusten muuttaminen on ollut paljon helpompaa kuin mitä etukäteen kuvittelimme ja vaikka emme ole mitään tarkkoja sääntöjä itsellemme asettaneet, niin olemme vähentäneet punaisen lihan syöntiä varmasti yli puolella ja broilerinkin kulutus on jäänyt melko olemattomiin. Kalaa on tullut syötyä jonkin verran ja sitten ollaan menty ihan puhtaasti kasvislinjalla!

VEGO -tuotteiden sijoittelu kaupoissa vaihtelee ja ne saattavat löytyä joko viileistä vegehyllyistä tai sitten lämpimästä. Tuotetta voi siis säilyttää kummalla tavalla tahansa, mutta Knorr suosittelee säilytystä viileässä. Voin kuitenkin myöntää, että olen itsekin säilyttänyt näitä kotona lämpimässä kuivakaapissa, sillä sinne ne tuli sijoitettua jotenkin ihan automaattisesti. VEGO -tuotteet ovat jo nyt laajasti saatavilla kaupoista, mutta näistä voi myös vinkata omaan lähikauppaan, jos heidän valikoimastaan ei vielä löydy!

Kuten sanottu, niin nämä ovat tuoneet rutkasti helpotusta omaan arkiruokailuuni ja näiden avulla kasvisruoan lisääminen omassa ruokavaliossani on helpottunut vielä entisestään. Itselleni myös ruoan maukkaudella on iso painoarvo omissa valinnoissani ja siitäkään ei näiden kohdalla ole tarvinnut tinkiä!

VEGO -tuotteista voitte lukea lisää TÄÄLLÄ!

 

– Janni