yhteistyössä Indiedays ja Palmolive
Meikäläisestä on kuoriutunut tämän uuden asunnon myötä esiin ihan uusia puolia. Yksi niistä on ehdottomasti mieltymys saunomiseen ja löylyissä tuleekin istuskeltua monta kertaa viikossa. Tämä on aiheuttanut myös muita lieveilmiöitä, kuten hifistelyä erilaisissa tuotteissa aina saunan pesuaineista ja laudeliinoista oman itsensä hemmotteluun. Vartaloa on tullut hölvättyä viimeisen kuukauden aikana erilaisilla saunahunajoilla, vartalovoiteilla, kuorinnoilla ja suihkugeeleillä varmaan koko viime vuoden edestä. Ei ole ollenkaan huono homma, että tämä villitys alkoi juuri nyt talvipakkasien kanssa samaan aikaan, sillä ihoni on tällä hetkellä melkoisesti paremmassa kuosissa verrattuna normaaliin kuivaan ja hilseilevään talvi-ihooni.
En siis pistänyt ollenkaan pahitteeksi kuullessani, että minut oli valittu mukaan Indiedaysin ja Palmoliven kampanjaan. Sain kotiin testattavaksi Palmoliven uusia Aroma Sensations -sarjan tuotteita, joista löytyy varmasti sopiva suihkugeeli jokaiseen makuun. Tuoksut ovat syötävän herkullisia ja perinteisien suihkugeelien lisäksi valikoimassa on myös kevyitä, päivittäiseen käyttöön sopivia kuorivilla ominaisuuksilla varustettuja tuotteita. Jokainen tuoksuista on kesäisen raikas ja tuotteet liukuvat pehmeästi iholla kevyesti vaahdoten. Näiden tuotteiden myötä suureen arvoonsa noussut saunahetki on saanut taas ripauksen lisää luksusta!

Omaksi suosikikseni tästä tuoteperheestä on tainnut valikoitua tuo pinkissä pullossa oleva Feel Glamorous -hellästi kuoriva suihkugeeli. Tuoksusta löytyy karhunvatukkaa, vaniljaa ja pitayaa. Olen itse sen verran laiska kuorimaan ihoani säännöllisesti ja perusteellisesti, että tällainen jokapäiväiseen käyttöön soveltuva ”pikakuorinta” on mulle ihan omiaan. Toinen ehdoton lempparini on tuossa alla olevan kuvan taustalla näkyvä Feel The Massage -suihkugeeli, joka on myös varustettu kuorivalla ominaisuudella. Tuote sisältää kuolleenmeren suolaa, aloe veraa ja vesiminttua. Tuoksu on äärimmäsen raikas ja suihkugeelin koostumus kovasti omaan makuuni!
Kiinnostaisiko teitäkin päästä testaamaan näitä uutuuksia? Palmolive hakee testiryhmäänsä 200 tyyppiä, joille lähetetään kotiovelle asti juurikin tuo pinkki Feel Glamorous – suihkugeeli. Kyseiseen testiryhmään pääsee hakemaan mukaan vastaamalla parin minuutin kyselyyn ja alkuun pääsette tästä!
Löytyykö teidän lukijoiden joukosta muista innokkaita saunojia? Mulle tämä on tosiaan ihan uusi piirre, mutta ei meillä kyllä ole ikinä ennen edes ollut omaa saunaa. Varsinkin näillä kovilla pakkasilla on ollut nyt ihanaa mennä ulkoilun jälkeen nauttimaan lämpimästä saunasta!
♥ Janni