[mittaustagi]
Yhteistyössä Indiedays ja Intersport.
Nyt on vuorossa Intersportin treenihaasteen toinen osio ja samalla pieni muistutus #treenihaasteeseen osallistumisesta. Itsehän mainitsinkin jo viime kerralla inspiroituneeni kovasti päästessäni mukaan tähän sporttiseen kampanjaan. Se jopa osittain johti uuden harrastuksen aloittamiseen, josta kerroinkin jo aikaisemmin täällä. Kuntonyrkkeilyn peruskurssi on nyt suoritettu ja aion ehdottomasti jatkaa uuden lajin parissa myös jatkossakin. Lisäksi menin muutama päivä sitten viime vuoden tavoin varaamaan itselleni paikan myös keväiseltä Helsinki city run puolimaratoniltakin. Juokseminen on siis ehdottomasti tekemässä paluun meikäläisen aikatauluihin ja muutaman kuukauden päästä häämöttävä koetus motivoi kyllä kivasti!
Treenihaastekampanjan edellisessä postauksessa laitoin jakoon selän liikkuvuutta ja terveyttä edistävän rauhallisemman treenin, mutta nyt olisi hieman erilaisen treenin vuoro. Vartin kestävään tehotreeniin et tarvitse maton lisäksi muita välineitä, vaan oman kropan paino toimii vastuksena liikkeissä. Erilaisia liikkeitä on kahdeksan kappaletta, joista jokaista tehdään puolentoista minuutin ajan. Treeni kestää tosiaan vain viisitoista minuuttia, mutta kovalla tempolla saa takuuvarmasti hien pintaan. Halutessaanhan koko setin voi vetää vielä toisen kierroksen heti perään, jos siltä tuntuu. Tahdin päätät itse ja haastetta saat tavoittelemalla mahdollisimman suurta toistomäärää puolentoista minuutin aikana.
Nyt muistuttelisin teitä ottamaan itsekin osaa Intersportin heittämään hauskaan treenihaasteeseen, sillä se ei voisi olla helpompaa ja osallistujien kesken arvotaan kivoja palkintoja. Lataatte vain sporttisen kuvan Instagramiin tai twitteriin hashtagilla #treenihaaste ja näin olette mukana. Jos sinulla ei syystä tai toisesta ole tiliä kyseisissä sosiaalisissa medioissa, niin kuvan voi toki lisätä myös kampanjasivujen kautta täällä. Treenihaasteeseen osallistujien kesken arvotaan viikottain Intersportin 100 euron arvoisia lahjakortteja (yht. 30 kpl).
Energistä loppuviikkoa kaikille!
Lisää videoita ja tietoa treenihaasteesta pääsette tsekkaamaan täällä 🙂
♥ Janni
[conversionpixel campaign=’Intersport treenihaaste’ title=’#TREENIHAASTE 2.0′]