Browsing Category

Ihonhoito

TURVALLISESTI AURINGOSSA

16 kesäkuun, 2019

Kaupallinen yhteistyö: Be3

Kesä, lämpö ja aurinko – siinä kolme asiaa, jotka ovat äärimmäisen lähellä omaa sydäntäni. Helteisillä keleillä minua ei saa pidettyä sisällä ja auringon lämmössä loikoilu saa minut rentoutumaan ihan ainutlaatuisella tavalla. En valita kuumuudesta koskaan ja sanottakoon sekin, että auringon päivettämä kesäiho on omaan silmääni todella kaunis. Olen kuitenkin aina tiedostanut ja erityisesti näin aikuisiällä vielä paremmin sisäistänyt sen faktan, että tähän kaikkeen auringosta nauttimiseen liittyy myös kääntöpuoli, jonka suhteen on noudatettava erityistä varovaisuutta ja oltava tarkkana. Auringon haittavaikutuksista puhutaan koko ajan enemmän ja itsekin suhtaudun asiaan vakavuudella. Oma ihoni ei pala auringossa herkästi, mutta sen järkevä suojaaminen on minulle kuitenkin itsestäänselvyys. Laadukkaat aurinkosuojatuotteet kuuluvat joka kesän vakiovarusteisiini ja pidän huolta siitä, että kesäisin myös päivävoiteessani on tarpeeksi korkea suojakerroin (vähintään SPF20). Tänä päivänä en myöskään monestakaan syystä enää viihdy auringossa tuntikaupalla, kuten joskus teiniaikoina tuli tehtyä. Silloin sitä saatettiin oikein ottamalla ottaa aurinkoa aamusta iltaa ja vaikka en silloinkaan lähes koskaan palanut, niin tuskinpa sellainen käristys iholle hyvääkään tekee. Tykkään edelleen tänä päivänä rentoutua ja lojua auringossa, mutta 2-3 tuntia kerrallaan on ehdoton maksimiaika!

Tänä kesänä sain testiin Be3-merkkisiä aurinkotuotteita, joille onkin tässä viimeisten viikkojen aikana tullut ihan kiitettävästi käyttöä. Kyseessä on italialainen brändi, jonka aurinkosuojatuotteet omaavat innovatiivisen patentoidun 3 in 1 -tekniikan, jonka avulla progressiivinen aurinkosuoja suojaa ihoasi juuri niin tehokkasti kuin itse haluat. Saman aurinkosuojatuotteen tehon voi helposti räätälöidä esimerkiksi kaikkien perheenjäsenten yksilöllisiin tarpeisiin sen mukaan, kuinka monta kerrosta tuotetta iholle levittää. Be3-aurinkosuojatuotteet sisältävät UVA/UVB-suojan ja tuotteet tuoksuvat ihanan kesäiseltä kookoksen sekä vaniljan sekoitukselta – nam. Kahden aurinkosuojatuotteen lisäksi Be3-tuotesarjaan kuuluu myös after sun sekä itseruskettava spray!

Be3-aurinkosuojatuotteiden aktiiviset ainesosat:

Progressive SPF™: kuivaöljy, asteittain lisättävä suoja kerroin (SPF 20/30/50 tai SPF 50/50+/50++)

Avokadoöljy: pehmentää ja kosteuttaa ihoa

Jojobaöljy: lisää ihon kimmoisuutta, kosteutta sekä korostaa sävyä

E-vitamiini: antioksidantti, joka ennaltaehkäisee vapaiden radikaalien aiheuttamia ihovaurioita.

Aurinkosuojatuotteita on nykyään markkinoilla monenlaisia, mutta olen kokenut itselleni ehdottomasti parhaaksi nämä Be3:n kaltaiset spray-muodossa tulevat tuotteet. Kevyt öljymäinen spray on superhelppo levittää ja tuote imeytyy nopeasti. Spray-tuotetta on helppo kerrostaa eikä se tukkeuta kasvojen ihohuokosia paksujen voiteiden tavoin!

Lue lisää aurinkosuojista täältä!

Auringossa vietetyn päivän jälkeen viilentävä after sun-spray hemmottelee ihoa ja virkistää koko kehoa. Be3-after sun spray on aurinkosuojien tavoin spray-muodossa ja se sisältää loistavan kombinaation rauhoittavia, kosteuttavia sekä viilentäviä ainesosia!

Be3-after sunin aktiiviset ainesosat:

Superyhdistelmä rekisteröityjä korkealaatuisia D.S.B C ja INHIPASE -ainesosia, jotka hoitavat ihoa auringossa olon jälkeen.

Aloevera: kosteuttaa, suojaa, tekee ihosta silkkisen pehmeän ja suojaa ihoa haitallisia vapaita radikaaleja vastaan.

Sigesbeckia orientalis-kasvi: lisää ihon kosteutta, sävyä ja kimmoisuutta

Mentoli: viilentää ja raikastaa ihoa

Lisäksi sarjaan kuuluu vielä itseruskettava spray kasvoille ja dekolteelle, joka lupaa luonnollisen, tasaisen sekä pitkäkestoisen värin. Itseruskettava spray on superhelppo suihkuttaa iholle (ei tarvi levittää käsin) ja pienen pakkauskokonsa ansiosta se on täydellinen otettavaksi myös matkalle mukaan. Tämä itseruskettava ei tahraa vaatteita tai lakanoita ja tuote on 100% luonnollinen. Tässä loistava vaihtoehto kaikille, jotka haluavat iholle paahteisen sävyn ilman auringon haitallista UV-säteilyä!

Be3 itseruskettavan sprayn aktiiviset ainesosat: 

Dihydroksiasetoni (DHA): antaa iholle rusketusta muistuttavan väliaikaisen värin

Activatan: värjää ihon nopeasti, tehokkaasti ja tasaisesti. Takaa nopeamman luonnollisen rusketuksen, joka kestää pitkään.

Hyalugo-oligo: hyaluronihappo, joka kosteuttaa ihoa ja täyttää ryppyjä ja uurteita.

Aloevera: kosteuttaa ihoa, tekee siitä pehmeän ja tasaisen sekä suojaa orvaskettä pitkäkestoisella kosteuttavalla vaikutuksella.

Ovatko Be3 -merkin tuotteet teille ennestään tuttuja vai onko kyseinen brändi ihan uusi tuttavuus?

Be3-tuotteita saa ostettua monista kivijalka-apteekeista sekä tilattua nettiapteekeista!

Muistetaanhan kaikki nauttia kesän aurinkoisista päivistä turvallisesti ja järkevästi. Moni tuntuu edelleen tänäkin päivänä suhtautuvan ihon palamiseen lähinnä humoristisella tavalla, eikä asiaan suhtauduta sen vaatimalla vakavuudella. Auringosta ja kesästä saa mielestäni aivan ehdottomasti nauttia, mutta järkevästi ja tiettyä varovaisuutta noudattaen. Tässä asiassa ei tarvi heittäytyä hysteeriseksi, mutta sellaista ”tän päivän puna on huomisen bruna” -läpän heittoa en haluaisi enää kuulla!

Be3-tuotteisiin voitte käydä tutustua tarkemmin täällä!

Kuvat minusta: Xenia Andersson-Sutton

 

– Janni

PARHAAT ITSERUSKETTAVAT

28 syyskuun, 2016

Tämä aihe alkaa olla taas viimeisään näin syksyllä ajankohtainen monien keskuudessa itseni mukaan lukien – itseruskettavat nimittäin. Pian alkaa viimeisetkin rippeet kesällä tarttuneesta päivetyksestä olla tiessään ja hipiä kaipaa lämpimämpää sävyä. Rusketus ei tietenkään ole kaikkien mieleen, mutta itse lukeudun niihin, jotka tykkäävät olla aina vähä päivettyneitä. Kesäisin unohdan itseruskettavapurnukat kaappien perukoille,  sillä ihoni ruskettuu auringossa nopeasti ja päivetys säilyy iholla melko pitkään. Kuitenkin syksyn tullen on otettava taas apukeinot käyttöön ja nyt ajattelinkin vinkata teillekin omista suosikkituotteistani itseruskettavien saralla. 

Alla näkyykin oma luottokolmikkoni:

parhaat itseruskettavat

1. Otetaan ensimmäisenä käsittelyyn For All My Eternityn itseruskettava mousse, joka on oma ehdoton suosikkini niin kutsuttujen vahvempien itseruskettavien joukossa. Tällä saa kunnon värin jo ensimmäisellä käyttökerralla ja tämän levittämisessä levityshanska on aivan ehdoton, ellei halua kauttaaltaan oransseja kämmeniä. Väristä tulee vahva, mutta sävy on kuitenkin kauniin luonnollinen. Mousse on helppo levittää vartalolle, sillä tuotteessa on niin kutsuttu levitysväri, jonka ansiosta näät, mihin kaikkialle tuotetta on jo levitetty. Itse tykkään laittaa itseruskettavaa aina iltaisin ennen nukkumaan menoa, antaa tehota yön yli ja käydä sitten aamulla suihkussa huuhtomassa turha rippeet pois. Aamuinen suihku ei kuitenkaan ole pakollinen ja olen huomannut, että pidemmän vaikutusajan kanssa väri myös kestää kauemmin. Tuotteen imeytymistä ei tarvitse odotella liiaksi ja tuoksu on tosi neutraali – 10 / 10. Tätä myy muun muassa tanstore.fi!

dsc_2838

2. Toisena suosikkina mainittakoon ACO:n Self Tanning Lotion, joka on ollut minulla käytössä jo monta vuotta. Tällä ei kovin tummaa väriä saa aikaan, mutta se tuo juuri sopivasti lämpöä iholle. Tämän levittämiseen ei tarvita lainkaan levityshanskaa, sillä väri ei imeydy niin rivakasti ihoon, ettei sitä kerkeisi vielä pestä pois kämmenistä levityksen jälkeen. Tämän imeytymisestä olen kuullut kahdenlaisia kommentteja; itselläni se imeytyy moitteettoman nopeasti ihoon, mutta joillakin voide ei meinaa imeytyä millään. Jokaisen iho on tietenkin erilainen ja eri tuotteet käyttäytyvät eri ihmisten ihoilla eri tavoilla. Itse tykkään ACO:n itseruskettavasta tosi paljon!

dsc_2843

3. Kolmas suosikkini on myöskin ACO:lta ja kyseessä on Sun Kissed Body -kevyesti päivettävä kosteusvoide. Tätä voi mielestäni käyttää ihan normaalin kosteusvoiteen tapaan koko vartalolle, sillä väriä tulee niin vähän. Huomaan sen tuovan iholle hieman lämmintä sävyä, mutta väri on todella mieto. Tätä voi omasta mielesäni käyttää ihan päivttäin pelkäämättä, että väristä tulisi milloinkaan liian vahva. Pienen sävyn lisäksi tämä tuo todella hyvin kosteutusta kuivemmallekin iholle!

dsc_2830

Täytyy muistaa, että nämä fiilikset on koottu vain omien kokemuksieni perustella. Jokaisen iho reagoi itseruskettaviin tuotteisiin omalla tavallaan ja itselleen sopivat tuotteet löytää parhaiten kokeilemalla. Erilaisilla ihonsävyillä ja ihotyypeillä tulokset voivat tietenkin olla tosi erilaisia! 

Jos tuo For All My Eternity kiinnostaa, niin siitä löytyy laajempi postaus täältä!

Mitkä ovat teidän suosikki-itseruskettavat?

♥ Janni

MATTAPINTAINEN MEIKKIPOHJA

27 syyskuun, 2016

Pitkään aikaan ei ole tullut rustailtua blogiin meikkijuttuja, mutta nyt tulee vähän päivitettyä listaa meikäläisen suosikkituotteista meikkipohjan osalta. Viime aikoina meikkipohja onkin ollut itselläni entistä isommassa roolissa, kun muu meikki on tullut jätettyä vähemmälle!

dsc_2789

Käytän meikkivoiteen alla primeria säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta kokeilemistani tuotteista suosikiksi on muodostunut Lumenen matifying & pore minimizing primer (huh mikä nimi…) Tämä vaaleanpunaisessa tuubissa myytävä tuote jättää ihon todella pehmeäksi, tasoittaa ja nimensä mukaisesti auttaa pitämään ihon mattapintaisena.

Meikkivoiteissakin Lumene on jo pitkään ollut kestosuosikkini. Olen kokeillut merkin monia eri meikkivoiteita aina tietyn hetken tarpeen mukaan ja nyt suosikkini on Lumenen Matt Control –meikkivoide. Kesällä on mukavampi käyttää kevyempiä tuotteita, mutta näin syksyllä ihon päivetyksen hälvetessä tykkään ottaa käyttöön tällaisen peittävämmän voiteen. Matt control –meikkivoide jättää ihon samettiseksi ja meikki pysyy kasvoilla aamusta iltaan – ei valittamista!

Peitevoiteena mulla on kesästä asti ollut käytössä NARS:n Radiant Creamy Concealer ja se on ihan huippuhyvä. Tuote levittyy paremmin kuin yksikään aikaisemmin testaamani concealer ja peittää tosi hyvin muun muassa tummat silmänaluset. Mulla alkaakin olla tuo purkki ihan finaalissa ja täytyy ehkä valita nyt talvea vasten astessa vaaleampi sävy. Tätä voin suositella todella lämmöllä!

dsc_2802

Käytin ennen meikin kiinnittämiseen värillistä puuteria, kunnes kosmetiikan parissa työskentelevä ystäväni kyseenalaisti tapani. Siinä kohtaa valaistuin ja sen jälkeen olenkin käyttänyt väritöntä irtopuuteria, joka mukautuu ihoon sen sävystä riippumatta. En itseasiassa ymmärrä, että miksi puuterista pitäisi tulla enää väriä, jos pohjalla on jo meikkivoide? Valaiskaa te nyt puolestanne meikäläistä, niin ehkä käännän taas kelkkani 😀 Lumenen Sheer Finish -irtopuuteri on ollut minulla käytössä pitkään ja se toimii mielestäni moitteettomasti; kiinnittää meikin, ei tee ihosta tunkkaista ja on todella riittoisa. Ainoana miinuspuolena voisin mainita tuotteen mukana tulevan aplikaattorin, jonka kanssa ei kyllä pärjää ja kunnollinen sivellin tulee kyllä tarpeeseen!

Myös päivävoiteeni noudatta samaa matta -teemaa, sillä käytössäni on tällä hetkellä Lumenen Bright Now -sarjan kiiltoa kontroloiva geelivoide. Tykkään ihan superpaljon voiteen geelimäisestä koostumuksesta ja olen huomannut käytössä, että tämä todella ehkäisee ihon kiiltoa ja ”rasvoittumista” päivän aikana. Lisäksi tuote imeytyy kasvoille todella nopeasti ja kosteuttaa juuri sopivan hillitysti!

Lisäksi voisin tässä vielä kehaista noita Real Techniquesin Bold Metals -sarjan siveltimiä, joita olen nyt itse käyttänyt reilun puolen vuoden ajan. Siveltimet ovat kestäneet käyttöä ja pesua äärimmäisen hyvin. Niiden synteettiset harjakset tuntuvat ihanan pehmeältä iholla ja meikki levittyy tasaisesti. Näiden jälkeen olen vasta tajunnut, että kunnollisiin siveltimiin kannattaa todella kiinnittää huomiota. Noiden kuvissa näkyvien siveltimien lisäksi itseltäni löytyy vielä muutama lisää ja kaikkiin olen ollut erittäin tyytyväinen!

Löytyykö teidän meikkiarsenaaleista samoja suosikkeja?

Osa esitellyistä tuotteista saatu blogin kautta.

♥ Janni