Browsing Category

Lifestyle

CLARION HELSINKI

17 marraskuun, 2016

sdr

Tasan viikko sitten tähän aikaan juhlittiin upouuden Clarion hotellin avajaissa Jätkäsaaressa. Oli ihanan virkistävää vetäistä pitkästä aikaa juhlavermeet päälle, korkkarit jalkoihin ja nauttia täysillä juhlahumusta. Avajaiset oli järjestetty ihan viimeisen päälle ja illan aikana saatiin nauttia upeista esiintyjistä, superhyvistä tarjoiluista ja ihanasta juhlatunnelmasta. Tanssilattialla oli aivan mahtava meininki ja pitkästä aikaa tuli jorattua jalat kipeiksi. Avajaisjuhlat sekä hotelliyö olivat kaikin puolin aivan mahtava piristys arjen keskelle ja oli ihanaa lähteä aamulla töihin herkullisen hotelliaamisen saattelemana. 

Clarion hotelli koostuu kahdesta tornitalosta ja punatiiliseen makasiinirakennukseen tehdystä tapahtumatilasta. Hotellihuoneita on yhteensä 425 ja suurimmasta osasta on upea merinäköala. Hotellissa on yhteensä mahtavat 16 kerrosta ja huipulta on mielettömät näkymät Helsingin ylle. Ylimmässä kerroksessa on saunatilat, lämmitetty ulkouima-allas sekä kuntosali. Vähän harmittaa, että en visiitilläni kerennyt näitä testaamaan. Olisi ollut mahtavaa käydä aamulla salilla ja ihailla juoksumatolta käsin Helsingin ylle aukeavaa näkymää, pulahtaa höyryävän lämpimässä uima-altaassa ja istua löylyissä. Täytyy varmaan tehdä uusi visiitti mahdollisimman pian!

clarion-helsinki3 clarion-helsinki2

cof

cof

clarion4


Ps. Kaikki postauksen kuvat on muuten otettu puhelimen kameralla, kun järkkärin muistikortti hajosi mysteerisesti tuona päivänä. Onneksi Honor 8:n kameralla saa aika kivaa jälkeä!

♥ Janni

TALVIFIILISTELYÄ

6 marraskuun, 2016

Koko viikonloppu on ollut täynnä tunnelmallista talven fiilistelyä – kynttilöitä, ulkoilua, hyvää ruokaa ja äsken laitettiin vielä talven ensimmäiset tuletkin omaan takkaan. Äsken syötiin vatsat täyteen superhyvää chorizopastaa ja nyt kuuntelen tässä sohvalla takkatulen ritinää. Pakko varmaan ottaa kohta vielä pienet päikkärit, ennen kuin viimeistelen yhden huomenna julkaistavan kampanjapostauksen!

Kuvat ovat peräisin iltapäiväiseltä visiitiltämme vanhasta kaupungista. Toivottavasti sinne laitettaisi pian paikoilleen kaikki jouluvalot ja muut jouluiset somisteet. Porvooseen kannattaa kyllä ihan ehdottomasti poiketa joulun alla, jos haluaa herätellä omaa joulufiilistään!

dsc_6949 dsc_6988 dsc_7025 dsc_7032dsc_7001dsc_7016

Takki Carlings // pipo Glitter (old) // neule Adidas // farkut Tiger Of Sweden //kengät Timberland

♥ Janni

25 SYYTÄ NAUTTIA PIMEYDESTÄ JA TALVESTA

27 lokakuun, 2016

Edellisessä postauksessa kyselin teiltä hieman apuja siihen, että miten osaisin löytää tulevasta pimeästä kaudesta ja talvesta lisää positiivisia puolia. Olin varma, että sieltä teidän joukosta löytyy paljon talven fiilistelijöitä ja sain juuri sitä, mitä halusinkin. Aivan ihania positiivisia kommentteja ja monta uutta hyvää syytä nauttia tästä loppusyksyn pimeydestä sekä edessä häämöttävästä talvesta. Ette ehkä uskokaan, miten paljon sain kommenteistanne inspiraatiota ja positiivista mieltä tulevan pimeän kauden yli pääsemiseen. Saitte myös heräteltyä joulun odotuksen ja siitä intoutuneena laitoinkin jo eilen ensimmäiset jouluvalot terassille!dsc_5146

Tässä olisikin nyt koottuna 25 ehdottoman hyvää syytä nautiskella aluillaan olevasta talvikaudesta:

♥ Kylmällä kelillä kahvi ja muut kuumat juomat maistuvat ekstrahyviltä

♥ Kynttilät ja takkatuli luovat ihanaa lämmintä tunnelmaa

♥ Joulun odotus ja siihen liittyvä fiilistely

♥ Hiihto, laskettelu ja kaikki muut hauskat talvilajit

♥ Revontulet (joita en muuten itse ole ikinä nähnyt ja siksi otankin missioksi niiden bongaamisen tänä talvena)

♥ Pimeät pakkasillat ja kaunis tähtitaivas

♥ Pimeinä aamuina on lohduttavaa viipyä piilossa päivän velvollisuuksista ja seurailla rauhassa päivän valkenemista

♥ Tunnelmaa luovat jouluvalot pimeyden keskellä

♥ Kuuman glögin siemailu

♥ Tuoksukynttilöiden fiilistely kotona

dsc_4123

♥ Koti tuntuu erityisen kivalta, lämpimältä ja tunnelmalliselta

♥ Pimeällä on helpompi rauhoittua iltaisin ja uni maistuu paremmin

♥ Kaikki kahvilat ovat tähän aikaan vuodesta ihanan tunnelmallisia 

♥ Lumen tuoma valo ja kirkkaus

♥ Maaginen arktinen tunnelma

♥ Kodin sisustuksen päivittäminen kaikella lämpimällä ja pehmoisella

♥ Lumiukkojen ja -lyhtyjen rakentaminen sekä muu ulkona puuhastelu, kunhan muistaa pukeutua lämpimästi

♥ Lämmin sauna ulkoilun päätteeksi

♥ Leffaillat perheen kesken

♥ Kerrospukeutuminen ja pehmoiset lämpimät neuleet

♥ Hyvään kirjaan uppoutuminen kynttilänvalossa

♥ Roadtripit kauniissa hankisissa maisemissa

♥ Ja mikä parasta: Pimeän ajan jälkeen valoa ja aurinkoa osaa taas arvostaa entistä enemmän – hymy nousee korviin joka kerta kevätauringon vihdoin lämmittäessä!dsc_5170

Toivottavasti tästä olisi apua myös muille kaltaisilleni kaamosmasennukseen taipuvaisille tyypeille. Eiköhän oteta tänä vuonna ilo irti pimeyden mahdollistamasta tunnelmallisuudesta ja keskitytä vaikka kaikkii noihin edellä mainittuihin ihaniin juttuihin, jotka tähän vuoden aikaan liittyvät!

– Janni