Browsing Category

Lifestyle

HAPPY TO BE HOME

10 huhtikuun, 2016

Huhh mikä viikonloppu – ihanaa olla kotona! Perjantaina tuli tosiaan käytyä päiväreissulla Oulussa ja lauanantaina lähdin yhden yön työreissulle Osloon. Kotiuduin juuri äsken ja nyt on kyllä pitkästä aikaa sellainen fiilis, että takki alkaa pian ammottaa tyhjyyttään. Laitoin heti ensitöikseni saunan lämpiämään ja ajattelin pyhittää koko loppuillan totaalirentoutumiselle!

DSC_4107 DSC_4086

Palaillaan huomenissa, sillä aivot eivät nyt vaan enää toimi!

Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille ♥

PS. olisin voinut ennen näiden kuvien ottoa käyttää hyödyksi niitä tässä postauksessa jakamiani pikavinkkejä tyvikasvun peittämiseksi 😀 Näyttää nimittäin melko jäätävälle. Nyt hiukset ovat jo onneksi saaneet uutta väriä pintaan!

-Janni

BUSY WEEKEND AHEAD

8 huhtikuun, 2016

Tämä viikonloppu tulee menemään hieman erilaisissa tunnelmissa, sillä huomenna suuntaan työmatkan merkeissä Osloon ja sunnuntai-iltana sitten vasta takaisin kotiin. Tämä viikonloppu tulee siis hujahtamaan ohi ennen kuin huomaankaan ja tekemistä riittää.  Tämä tuleekin olemaan ensimmäinen reissuni Osloon ja senkin takia on ihan kivaa suunnata sinne päin huomenna. Tosiasiassahan en kyllä pahemmin kerkeä kaupunkia tällä pikavisiitillä näkemään, mutta silti!

jamppa

Seuraavaksi mulla olisi tämän illan agendlla hiusten värjäystä, sillä tyvikasvu on taas päässyt venähtämään melko järkyttäviin sfääreihin. Väriä siis tyveen ja color maskia latvoihin ensiavuksi!

Ihanaa viikonloppua teille kaikille – rentoutukaa meikäläisenkin edestä, jos teillä on siihen mahdollisuus!

♥ Janni

VALOA JA AURINKOA

31 maaliskuun, 2016

DSC_3875

Teillä menee varmasti jo pikkuhiljaa hermot tähän meikäläisen kevätintoiluun, mutta silläkin uhalla aion jatkaa sitä. Oli niin siistiä vetäistä tänään töiden jälkeen kahvikupposet pihalla auringossa ja siinä samalla mietiskellä, että hetki sitten tuohon aikaan oli aina vielä pilkkopimeää. Olisihan se hauskaa asua jossain etelässä, missä päivät olisivat valoisia ympäri vuoden, mutta sitten jäisin paitsi tästä ihanasta tunteesta, joka valtaa mielen aina keväisin. Valoa ja aurinkoa arvostaa aivan eri levelillä, kun ne eivät ole itsestäänselvyyksiä!

DSC_3891 DSC_3869DSC_3913

♥ Janni