Browsing Category

Muoti

PAREMPI MYÖHÄÄN KUIN EI MILLOINKAAN

29 maaliskuun, 2019

Perjantai-ilta meneillään ja täällä sitä istutaan taas eilisen tapaan ihan reaaliaikaan postausta kirjoittamassa. Harvemmin ajastan postauksia monen päivän päähän, mutta usein teen esimerkiksi pari postausta kasaan samalla kertaa ja ajastan ne seuraavan parin päivän sisään. Nyt on kuitenkin eilisen tavoin tarkoitus painaa julkaisunappia heti, sillä luvassa on ihan vain tämän perjantain kuulumisia. Tämä päivä on sujunut hyvinkin samanlaisissa merkeissä kuin eilinenkin: töiden parissa. Juuri hetki sitten lopettelin muut hommat ja ajattelin vielä julkaista nämä tänään lounasreissun yhteydessä otetut asukuvat!

On muuten jokseenkin huvittavaa, että olemme Xenian kanssa asuneet jo kolmen vuoden ajan melkein toistemme naapureissa, mutta vasta tällä viikolla hengasimme ensimmäisen kerran yhdessä. Keskiviikkona tosiaan tapasimme kuvaustreffien merkeissä ja meillä hujahtikin heti monta tuntia toistemme seurassa. Tullaan ihan älyttömän hyvin juttuun ja olen melko fiiliksissä siitä, että mulla on nyt täällä Porvoossakin kaveri, jonka kanssa viettää aikaa silloin tällöin ja voidaan auttaa toisiamme työhommissa puolin ja toisin – ihan parasta. Tänään mulla sitten meinasikin iskeä pieni paniikki yhden yhteistyön kuvauksien suhteen, mutta uskalsin hälyttää Xenian pienellä varausajalla apuun ja saatiin homma yhdessä hoidettua maaliin – huh, mikä helpotus! On ollut kaikin puolin ihan huippua päästä tutustumaan tuohon inspiroivaan ja sydämelliseen mimmiin. Xenia on myös ihan superhauskaa seuraa ja ollaan molemmat sen verran kovia puhumaan, että jutuista ei meinaa tulla loppua – toivottavasti päästään taas pian jatkamaan. ♥

takki H&M // neule Peak Performance // housut Only // kengät Timberland // laukku Marimekko

Nyt lähden vielä lenkille haukkaamaan raitista ilmaa ja kuuntelemaan Nonsense -podin uusimman vaalispessu -jakson. Kannattaa kuunnella, jos ette ole vielä sitä tehneet!

Ihanaa viikonloppua!

Kuvat: Xenia Andersson-Sutton

Editointi: minä

 

– Janni

TRENSSIT JA BLEISERIT – KEVÄT 2019

26 maaliskuun, 2019

Tämän kevään trenditakeissa mennään melko klassisella linjalla, sillä kaksi ehkä eniten huomiota saanutta takkia ovat; trenssit ja bleiserit. Nämä molemmat mielletään monesti lähtökohtaisesti yhdistettäväksi klassisempaan ja skarpimpaan tyyliin, mutta erityisesti over size -mallit toimivat todella monenlaisissa tyyleissä ja myös rennommissakin asukokonaisuuksissa. Nämä tämän postauksen kuvat sen ainakin viimeistään todistavat!

Sain näistä itse ihan valtavasti inspiraatiota omaan kevätpukeutumiseeni ja siksi ajattelin jakaa nämä myös teidän kanssa:

Kuvat: Pinterest

 

– Janni

VARASLÄHTÖ KEVÄÄSEEN

14 maaliskuun, 2019

Vielä ei todellakaan olisi aika kaivaa kevättakkeja varastosta esille tai ainakaan ottaa niitä käyttöön, mutta itse otin tänään pienen varaslähdön jo kvyempään pukeutumiseen. Kaikki talvivaatteet kyllästyttävät jo todenteolla monen kuukauden jälkeen, enkä myöskään usko, että tällä olisi haluttu nähdä enää yhtäkään asua valkoisen teddykarvatakin kanssa. Laitoin takin alle kaksi merinovillaneuletta päällekkäin ja olin suurimmaksi osaksi autolla liikkeellä, niin kylmäkään ei päässyt yllättämään. Tuntui ihanan freesiltä pukeutua kevyemmin ja nyt odotankin entistä enemmän innolla, että aurinko sulattaisi lumet ja kevät voisi vihdoin kunnolla alkaa. Hieman huonolta tosin näyttää, sillä tällä viikolla lunta on tainnut tupruttaa lisää ihan jokaisena päivänä! Joko siellä muutkin innolla odottavat, että talvivaatteet saisi vihdoin sysätä syrjään?

takki H&M // poolopaita Benetton // housut Only // kengät Timberland // laukku Markberg

 

– Janni