Istuskelen täällä parhaillaan pitkästä aikaa kahvilassa tekemässä työhommia ylhäisessä yksinäisyydessäni – ihanaa saada rästissä olevia työhommia hoidettua. Lapsen saatua on konkretisoitunut, että miten paljon sitä voikaan ihan parissa tunnissa jo saada aikaan, kun saa keskittyä rauhassa ilman keskeytyksiä. Tänään olisi tehtävälistalla laskutusta, tulevien yhteistöiden suunnittelua, yhden yhteistyön julkaisu ja sähköpostilaatikon läpikäymistä. Mulla on nyt tässä alkuvuoden aikana ollut aika paljon aikaisempaa vähemmän töitä, kun kaksi pitkäaikaista diiliä päättyi vuodenvaihteessa. Alkuun uusi tilanne jännitti, mutta samalla tiesin, että kevyempi työtahti tekee varmasti hyvää. Stressi on laskenut jo nyt ihan huimasti ja useampana iltana viikossa olen voinut hyvällä omalla tunnolla ottaa iisisti eikä aina tarvitse istua koneen ääressä. Jossain vaiheessa aikaisemmin homma meni siihen, että minun oli jo vaikea viettää omaa vapaa-aikaa. Tekemättömät työt jyskyttivät takaraivossa jatkuvasti ja koin, että aina olisi pitänyt olla mielummin tekemässä jotain hyödyllistä. Pidemmän päälle tuollainen meininki käy todella kuormittavaksi.
Tuntuu ihan hullulta näin jälkikäteen ajatella muutaman kuukauden takaista tilannetta. Remontti- sekä muuttohommat olivat käynnissä ja olin suurimman osan ajasta vauvan kanssa kahdestaan Porvoossa. Joonas oli normaalisti päivät töissä ja sitten illat sekä yöt Kotkassa remonttihommissa. Istuin joka ilta yöhön asti koneella töiden äärellä ja samaan aikaan vauva nukkui todella huonosti heräillen monta kertaa yössä. Tuolloin oli töiden lisäksi tehtävä päivittäin kaikkia remonttiin liittyviä päätöksiä sekä hoidettua juoksevia asioita siihen liittyen. Lisäksi koti oli ihan hujan hajan, kun pakkasin koko ajan pikkuhiljaa tavaroita muuttoa varten ja kävin läpi kaappeja sekä varastoja yksi kerrallaan. En ole luonteeltani ollenkaan suorittajatyyppiä, mutta loppuvuodesta tuli kyllä laitettua pakon edessä kunnon suoritusmode päälle.
Sen jälkeen, kun muutto ja suurin remontti oli hoidettu, niin talolla oli tottakai vielä yhtä sun toista hoidettavaa asiaa ja pientä fiksailtavaa. Vasta nyt tässä ihan viimeisten viikkojen aikana on pikkuhiljaa tullut sellainen fiilis, että alan olla palautunut tuosta kaikesta ja fiilis on alkanut rentoutua. Ihanaa huomata, että sitä alkaa olla taas oma itsensä ja on päässyt normaalin arjen pariin kunnolla. Tähän on toki vaikuttanut isosti myös tuo työtahdin keventyminen ja varmasti myös kevään mukanaan tuoma valoisuus on vielä boostannut parempaa oloa. Tällä hetkellä mulla on todella innostunut fiilis kaikesta tulevasta ja on ollut ihanaa päästä rauhassa asettautumaan uuteen kotiin. Oli inhottavaa pahimman stressin ja uupuneisuuden keskellä huomata, että en ollut oma itseni. Sain tosi selkeästi kiinni siitä, mitä tällainen tahti pidempään jatkuessaan voisi aiheuttaa. Onneksi omalla kohdallani tämä oli vain muutaman kuukauden tiukempi ajanjakso!
Muistan, kun sanoin viime kesänä, että en halua nyt vauvavuoden aikana ryhtyä muutto-/remonttihommiin – mutta kuinkas sitten kävikään…😃 Onneksi tuo rupeama on nyt takanapäin ja siitä selvittiin!
– Janni
