Browsing Category

Oma elämä

MELKEIN NELJÄ KUUKAUTTA

25 heinäkuun, 2020

Tuntuu samaan aikaa uskomattomalta ja sitten taas maailman luonnollisimmalta, että meillä asustaa jo lähes neljän kuukauden ikäinen vauva. Aika tuntuu edelleen menevän kuin siivillä ja uskon tämän muutenkin poikkeuksellisen kevään sekoittavan ajantajua entisestään. Vauvan kaksi ensimmäistä kuukautta menivät koronan vuoksi aika visusti vain kotona omissa oloissa ja nyt tuntuu kuin aika olisi silloin ollut jotenkin pysähtynyt. Ihan pikkuvauva-aika hujahti äärimmäisen nopeasti ja uskon poikkeusolojen vaikuttavan isosti omiin fiiliksiini, kun tuota aikaa muistelen. Vauvakuplan lisäksi elettiin eräänlaisessa koronakuplassa ja kun ei päästy tuota hetkeä jakamaan kenenkään kanssa, niin välillä tuntuu kuin olisin kuvitellut vain ja kaikki olisi ollutkin unta.

Vauva tuntuu kasvavan ihan mahdotonta vauhtia ja veikkaankin, että meidän nelikuisen paino on jo reippaasti yli kahdeksan kiloa. Ensi viikolla se neuvolassa selviää, mutta hänen kantaminen alkaa käymään välillä aika rankaksi. Välillä iltaisin tuntuu kuin kädet olisivat aivan veltot ja olenkin vitsaillut, että katsotaan, millaiset hauikset mulle tässä vielä kehittyy. Vauvalle siis ruoka maistuu, eikä minun ole täytynyt oikein missään kohtaa olla huolissaan, että riittääkö maitoni. Tällä hetkellä vauvalle menee 68-74cm vaatteet (ajattelin, että näillä mentäisi vasta joskus alkutalvesta 😃).

On ihanaa, kun nelikuisen kanssa pystyy jo ihan vähän kommunikoimaan – vauva vastaa hymyihin ja nauraa kaikelle hassuttelulle. Hän osaa tehdä koko ajan enemmän käsillään ja ihaninta on, kun hän välillä sylissä pitää kaulan ympäriltä kiinni tai näpertää pehmolelupupua ennen nukahtamistaan. Vauva myös viihtyy enemmän itsekseen, kun osaa leikkimatollakin kurottaa leluihin ja tutkia niitä. Kädet menevät myös ihan koko ajan suuhun ja välillä on melkoista taistelua, kun häntä yrittää estää syömästä nyrkkejään. Käsien syöminen haittaa myös nukahtamista, kun tutti lentää suusta vähän väliä. Tämän takia olen meinannut jo heivata tutit pois käytöstä, mutta odotellaan nyt jonkin aikaa, jos homma rauhottuisi.

Nukkuminen on tällä hetkellä tosi vaihtelevaa ja meillä ei edelleenkään ole mitään tiettyä rytmiä. Pyrin kuitenkin aina siihen, että vauvalla olisi mahdollisuus päivisin nukahtaa silloin, kun hän alkaa olla väsynyt. Vauva nukkuu edelleen vähintään kolmet päiväunet, eikä jaksa olla hyväntuulisena hereillä paljoa paria tuntia pidempään. Yöunille hän käy yleensä yhdeksän maissa illalla ja herää keskimäärin 1-2 kertaa yön aikana, mutta jonain öinä useamminkin. Päiväunillakin välillä herää kesken ja riittää, kun joku käy laittamassa tutin takaisin, niin unet jatkuvat. Yöherätyksillä saattaa myös joskus riittää tutti, mutta yleensä haluaa maitoa.

Ollaan pari viikkoa sitten jo siirrytty osittain vaunukopan käytöstä ratasosaan. Tämä siksi, koska vauva ei enää oikein viihdy hereillä ollessaan selinmakuulla, kun ei pysty tähystellä ympäristöä. Ratasosaa ei yleisesti suositella otettavaksi käyttöön ihan vielä tässä kohtaa, mutta itse konsultoin tässä lääkäriä, joka antoi siunauksensa. Tokikaan emme istuta vauvaa rattaissa, vaan pidetään lähes tulkoon täysin makuuasennossa. Tämä ratkaisi ongelman ja vauva viihtyy nyt tosi hyvin rattaissa.

Ollaan oltu vauvan kanssa jo useita öitä poissa kotoa ja reissaaminen vauvan kanssa on mennyt hyvin. Ollaan tehty pari mökkireissua, oltu isovanhemmilla yötä sekä nyt viimeisimpänä kaksi yötä Turussa hotellissa. Vauva on nukkunut kaikilla reissulla yöt ihan normaaliin tapaansa tai jopa paremminkin kuin kotona. Saa nähdä, että milloin tulee itse oltua ensimmäinen yö erossa vauvasta – tällä hetkellä se ei vielä tunnu ajankohtaiselta.

Tällaisia kuulumisia tähän väliin. Ei mitään kovin erikoista ja pääosin tänne kuuluukin hyvää. 😊 Tottakai välillä ollaan väsyneitä vähän jokainen vuorollaan, mutta se taitaa olla erityisesti vauva-aikana enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja muutenkin välillä homma on melkoista sekoilua, mutta sitäkin oikeastaan osasin odottaa. Se on just niin kuin moni sanoo, että vaiheita tulee ja menee. Hommat ja rutiinit voivat hyvin pienessä ajassa kääntyä täysin päälaelleen, eikä kannata ainakaan pienistä vastoinkäymisistä hätkähtää. Ensi viikolla tilanne saattaa olla taas ihan eri – tai joskus jo vaikka seuraavana päivänä!

 

– Janni

MIKSI??!! (VAUVA-EDITION)

10 heinäkuun, 2020

Muun muassa seuraavia asioita on tullut viime päivinä mietittyä…

Miksi vauva nukkuu superpitkät päiväunet aina juuri silloin, kun ollaan vaikka lähdössä johonkin ja odotan jo kuumeisesti hänen heräämistään? Ja sitten vastaavasti nukkuu vain lyhyen pätkän silloin, kun minulla olisi kasapäin töitä tai muita hommia tehtävänä?

Miksi vaippa fuskaa juuri silloin, kun sitä vähiten toivoisi? Mökillä ilman juoksevaa vettä, kylässä, kaupungilla sekä just sillä hetkellä, kun vauva on jo turvakaukalossa ja ollaan juuri lähdössä jonnekin.

Miksi vauvan kynnet kasvavat ihan jumalatonta vauhtia?

Ja miksi niitä minikynsiä on niin pirun vaikea leikata?

Miksi en itse osaa nukkua päiväunia vauvan nukkuessa? Priorisoin lähes aina jonkin muun homman unen edelle, vaikka aina ei pitäisi.

Miksi vauvan tutti tippuu aina juuri kriittisellä hetkellä unen rajamailla ja vauva havahtuu hereille?

Miksi lähes kaikki pukevat vauvan sukat venyttämällä sukan varren housun lahkeiden päälle?

Ja miksi ne sukat ovat lähes poikkeuksetta selkeästi ihan liian isoja vauvan jalkaan?

Miksi puen ihan automaattisesti ja alitajuisesti usein itseni sekä vauvan matchaaviin asuihin?

Miksi en vaan saa tarpeekseni ihanista pienistä vauvanvaatteista?

Miksi sähköinen rintapumppu on niin pirusti tehokkaampi kuin käsikäyttöinen?

Miksi toinen rinta vuotaa melkein aina, kun imettää toisesta?

Miksi vauva herää aina juuri sillä sekunnilla, kun saan itse ruokalautasen eteeni ja olen alkamassa syömään?

Miksi vauvan ihopoimut pitää olla niin hankalat pestä sekä kuivata?

Miksi baby wipes -pakkauksesta tulee aina monta puhdistusliinaa kerralla, vaikka yrittää ottaa vain yhden?

Miksi vauva haluaisi väkisin syödä nyrkkejään?

Miksi vauvan pulleiden poskien silittely ja pussailu on PARASTA?

Miksi vauva häkeltyy ja melkein pidättää hengitystään hississä?

Pystyttekö samaistumaan? Listaa voi myös jatkaa, mikäli siellä on jotain vastaavia kysymyksiä mielen päällä? 😁

 

– Janni

MITÄ KUULUU

24 toukokuun, 2020

Blogin päivitystahti on viime aikoina ollut todella hidasta ja se on useamman asian summa. Siksi ajattelinkin, että olisi kiva päivitellä hieman kuulumisia. Toivottavasti pääsen pian taas hieman aktiivisemmin tämänkin homman pariin, mutta nyt on meneillään sen verran paljon, että yritän ainakin olla ottamatta asiasta sen suurempia paineita. Huomasin Saran blogissa tällaisen kivan ”rakenteen” kuulumispostaukselle ja päätin hyödyntää sitä itsekin!

Mitä kuuluu?

Suoraan sanoen hyvin vaihtelevaa tällä hetkellä. Mainitsinkin Instagramin puolella, että jouduin tällä viikolla hyvästelemään yhden oman elämäni merkittävimmistä ja tärkeimmistä läheisistä viimeiselle matkalleen. Tähän liittyen mieli on luonnollisesti ollut aika ajoin matalalla jo useamman päivän ajan ja kaikkeen muuhun keskittyminen on ollut todella haastavaa. Rästissä olevat työhommat ahdistavat tällä hetkellä, kun suru, vauvan hoitaminen ja muu arjen pyörittäminen ovat imeneet kaikki mehut. Eiköhän jossain kohtaa kuitenkin ala helpottaa ja olen kyllä sitä mieltä, että surulle pitääkin antaa aikaa. Onneksi samaan aikaan elämässä on nyt myös paljon onnea sekä hyvää meneillään. Elämä ottaa ja antaa samalla jotain tilalle – sen olen viimeisen parin kuukauden aikana saanut omakohtaisesti kokea.

Tällä hetkellä katson…

Tosi sekalaisesti ei sarjoja, mutta en ole tällä hetkellä kunnolla koukussa oikein mihinkään.

Just nyt kuuntelen…

Kaikkea rennon letkeää musiikkia, jonka tahdissa on ollut ihana fiilistellä viime päivinä vihdoin lämpeneviä kesäkelejä. Surun keskellä tykkään yleensä kuunnella kevyttä musiikkia, joka tuo ainakin hetkeksi hymyn huulille ja rentouttaa ahdistunutta mieltä.

Luen…

En niin mitään tällä juuri hetkellä. En kirjoja, blogeja tai pahemmin uutisiakaan juuri nyt..

Lautasella… 

Aamiaista! Kautta aikojen olen yrittänyt taistella, jotta saisin aamiaisen syömisen jokapäiväiseksi rutiiniksi ja nyt se on viimein tainnut onnistua. En edes muista, että milloin aamiainen olisi jäänyt väliin – jes!

To do-listalla seuraavana…

No kasapäin niitä rästissä olevia duunihommia, pyykkien pesua, kodin siivousta ja muun muassa lakanoiden vaihto. Lisäksi pitäisi hommata tuohon meidän olohuoneen ja makuuhuoneen välillä olevaan laajennettuun oviaukkoon joku pimennyskangas tms, sillä epäilen valoisuuden häiritsevän vauvan unia aamuyöstä lähtien!

Viime päivien herkku…

Jäätelö, jota on viime aikoina tullut nautiskeltua varmaan vähintään kerran päivässä. Vahva kesän merkki!

Olen viime aikoina harrastanut… 

Kävelylenkkejä – välillä tulee heitettyä parikin pidempää lenkkiä päivän aikana ja nyt on ollut ihana käydä kävelyillä myös ystävien kanssa. Minulla on huomenna synnytyksen jälkitarkastus ja toivon kaiken näyttävän sen verran hyvältä, että pääsisin vihdoin myös vähän raskaampienkin treenien pariin. Toki täytyy alkuun ottaa rauhallisesti ja ehkä esim. porrasjuoksu ei vielä ole hyvä idea, vaikka himottaisi niin pirusti päästä oikein kunnolla hikoilemaan ja hengästymään!

Just nyt haluaisin mennä…

Ravintolaan syömään pitkän kaavan mukaan tai johonkin aurinkoiselle terassille ystävän kanssa lasillisille. Molemmat aion toteuttaa heti, kun se vain on mahdollista. Saatan jopa tirauttaa pari onnenkyyneltä, kun edellä mainitut tapahtuvat!

Tällä hetkellä iloitsen eniten…

Ihanasta pienestä tyttärestä, joka kasvaa ja kehittyy päivä päivältä. ❤️Sekä aurinkoisista ja lämpöisistä keleistä!

Nauroin kippurassa kun…

Ei hitsit nyt en kyllä just muista, että milloin olisin viimeksi nauranut ihan kippurassa.

Ostoslistalla…

No se joku pimennyssysteemi makuuhuoneeseen ja kesäkukkia terassille!

Eniten ärsyttää…

Se, että meidän kotiin on tällä hetkellä jotenkin vaikea saada säädettyä optimaalista lämpötilaa. Aina on joko liian kuuma tai viileä!

Tänään aion…

Ulkoilla ja käydä ehkäpä ostamassa niitä kesäkukkia!

 

– Janni