Edellisessä postauksessa käytiin läpi, että mitkä vauvan tarvikkeet me olemme näinä ensimmäisinä viikkoina kokeneet oikeasti tarpeellisiksi. Samanlaista postausta oli toivottu myös vaatteiden osalta, joten nyt paneudutaan tarkemmin vaatepuoleen – millaiset vaatteet olemme kokeneet helpoimmaksi pukea ja kuinka paljon vaatteita olisi hyvä olla valmiina pienelle vauvalle. Pienet vauvan vaatteet ovat kyllä yksi maailman suloisimmista jutuista! ❤️
BODYT
Moni vannoo vastasyntyneen kanssa kietaisubodyjen nimeen niiden pukemisen helppouden vuoksi ja niin myös minä. Mielestäni bodyja olisi hyvä olla valmiina ainakin kokoja 50cm sekä 56cm ja molempia ehkä sellainen n. 5kpl. Bodyja saattaa likaantua erinäisistä syistä aika kovaan tahtiin, niin ei ole sitten painetta olla ihan koko ajan pesemässä, jotta vauvalle riittää vaatteita.

HOUSUT
Housujen kanssa noudattaisin samaa kaavaa kuin bodyjenkin kanssa; eli 50cm ja 56cm ja noin 5kpl kumpaankin kokoa. Housuissa kannattaa kiinnittää huomiota, ettei vyötärökuminauha ole superkireä, sillä se voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa vauvalle vatsavaivoja. Sellaiset leveällä resorilla varustetut pöksyt ovat ainakin mukavia!
YÖPUVUT
Haalarimallisia yöpukuja joko avoimilla kärjillä tai ”potkuhousumallia” oman mielen mukaan. Sain raskausaikana ystävältä vinkin, että kaksisuuntainen vetoketju on yöpuvuissa ihan MUST ja otinkin siitä itselleni ohjenuoran, sillä uskon hänen olevan aivan oikeassa. Kaksisuuntainen vetoketju helpottaa huomattavasti vaipanvaihtoa ja vetskari on nopeampi kuin monta erillistä pientä nappia/nepparia. Lindexillä on tosi hyviä puuvillaisia yöpukuja ja ne taitavat olla aina ”ota 3, maksa 2” -hinnalla. Kokoja: 3 x 50cm ja 3 x 56cm.

SUKAT
Vauvojen sukat eivät oikein koskaan tunnu pysyvän kunnolla jaloissa ja siksi moni varmaan suosiikin umpinaisella kärjellä varustettuja potkuhousuja ja -haalareita. Me ollaan kuitenkin huomattu, että sellaiset resorilliset lähes polviin asti ulottuvat sukat kyllä pysyvät jaloissa. Sellaiset ihan minit vauvojen sukat ovat meillä toimittaneet enemmän lapasien virkaa, kun ne eivät pysy jaloissa 30 sekuntia pidempään. Sukkia on hyvä olla ihan reilu määrä, sillä pienet sukat tuppaavat varmasti häviämäänkin helposti, eli 13-15 kokoisia sukkia olisi hyvä olla ainakin 5 paria.
HAALARIT
Potkupuvut ja collegehaalarit ovat myös käteviä pienen vauvan kanssa ja itse olen suosinut jälkimmäistä. Pehmoisia haalareita voi pitää sisäkäytössä, mutta ne ovat myös käteviä ulkona lämpimällä ilmalla tai untuvapussin sisällä/ulkovaatteiden alla. Yksiosainen asu on helppo ja nopea pukea. Näitä riittää hyvin 1-2 kpl 50cm sekä 56cm kokoja.

ULKOVAATTEET
Tämä riippuu tietenkin ihan täysin vallitsevasta vuodenajasta ja säätilasta. Me ei tietysti nyt näin keväällä ostettu vastasyntyneelle mitään toppavaatteita, vaan sen sijaan hankin merinovillahaalarin sekä vanutäytteisen collegehaalarin. Näiden sekä untuvapussin kanssa ollaan selvitty ulkoiluista hyvin. Lisäksi merinovillainen kypärämyssy, lapaset sekä villasukat ovat olleet ulkoillessa hyvät!
MATERIAALIT
Itse olen suosinut sisävaatteissa luomupuuvillaa ja kiinnittänyt erityistä huomiota materiaalien pehmeyteen, jotta vaatteet tuntuisivat mahdollisimman mukavilta pienen ihoa vasten. Ulkovaatteissa sekä -asusteissa sen sijaan merinovilla on aika lyömätön ja sitä suosin omassakin pukeutumisessani. Merinovilla lämmittää ja hengittää hyvin, eikä yleensä kutita!

Tässä ehkä sellainen hyvä starttipaketti, mutta toki sitä varmaan monilla kertyy paljon enemmänkin pieniä vaatteita. Itse olen ainakin hieman hullaantunut ihanista pienistä vaatteista ja käytettyinäkin olemme saaneet kavereilta aika paljon. Tein ennen vauvan syntymää postauksen, jossa esittelin lähes kaikki siihen mennessä hankkimistamme vauvan vaatteista ja sen voi tsekata täältä.
Millaisia vaatteita te olette suosineet vauvan ensimmäisinä viikkoina? 😊
– Janni










