Browsing Category

Raskaus

RASKAUSVIIKOT 28-30

27 tammikuun, 2020

Raskaus on taas edennyt muutamalla viikolla ja aika on mennyt hurjaa vauhtia, kun näiden muutaman viikon aikana olimme siellä reissussakin ja viime viikko arkeen paluun kanssa oli melkoista hässäkkää. Raskauden kolmaskymmenes viikko tuli täyteen lauantaina ja näin ollen jäljellä on enää koko raskausajasta alle yksi neljäsosa – huhh.

Nyt olisi siis korkea aika taas hieman summailla fiiliksiä kuluneiden viikkojen varsilta, vaikka mitään suuria muutoksia ei kyllä itse asiassa ole tapahtunutkaan.

– Vatsa ja vauva kasvavat näillä viikoilla kovaa vauhtia ja kumpaakaan ei ole voinut olla huomaamatta. Vauvan liikkeet alkavat olla todella voimakkaita ja hänen asentojen vaihdokset aiheuttava aika ajoin melko ikävältäkin tuntuvaa muljuntaa vatsassa. Välillä vatsa on täysin epäsymmetrisen muotoinenkin, kun vauva painaa selkää tai peppua kovasti vatsanpeitteitäni vasten. On jotenkin todella hullun tuntuista, kun välillä vauvasta voisi melkeinpä tarttua kiinni vatsan läpi. Nuo tuntemukset välillä jopa heikottavat itseäni, sillä jotenkin tuossa se konkretisoituu niin vahvasti, että sisälläni todella elelee joku. Vauva myös selkeästi reagoi erilaisiin ääniin sekä musiikkiin!

– Nuo todella vahvat liikkeet sekä vauvan voimistunut reagointi ulkoisiin ärsykkeisiin ovat edesauttaneet valtavasti jo nyt luomaan suhdetta vauvaan. Vaikka sanoin liikkeiden välillä tuntuvan jopa hieman ikävältä, niin voisin silti maata tuntikausia kädet vatsalla tunnustellen hänen liikkeitä ja olen alkanut jopa puhua vauvalle, vaikka vielä jokin aika sitten se tuntui hassulta ajatukselta.

– Henkisellä puolella on tapahtunut nyt näiden viikkojen aikana ehkä enemmän kuin koko raskauden aikana yhteensä. Olen täälläkin aikaisemmin maininnut, että en ole raskauden aikana kokenut olevani mitenkään erityisen herkillä tai kokenut mitään suuria muutoksia henkisellä puolella. Nyt kuitenkin erityisesti viimeisen viikon aikana mielialani ovat heitelleet laidasta laitaan ja tunteet ovat olleet pinnassa. Monet sellaiset jutut, joille normaalisti vain kohauttaisin olkapäitäni ovat menneet todella pahasti ihon alle ja kaikki pienetkin vastoinkäymiset ovat tuntuneet jotenkin kohtuuttomilta. Paljon asioita on ollut mielen päällä ja itku on ollut huomattavasti aikaisempaa herkemmässä.

– Jossain puhelimestani löytyvistä raskaussovelluksissa mainittiin, että tässä vaiheessa raskautta odottavista äideistä tulee monesti hieman ”sisäänpäin kääntyneitä” ja tämän olen kyllä huomannut omalla kohdallani. Tulee oltua todella paljon omissa maailmoissa ja ajatukset pyörivät melko tiiviisti raskauden sekä siihen liittyvien asioiden ympärillä. Välillä on todella haastavaa keskittyä muihin asioihin ja ajatus harhailee.

– Tämä liittyy vahvasti tuohon edelliseen, mutta normaali hajamielisyyteni on myös viimeisen viikon aikana noussut aivan uusiin sfääreihin ja se varmasti juuri liittyy tuohon keskittymiskyvyn herpaantumiseen. Asiat vain yksinkertaisesti tuntuvat tippuvan päästä (sekä käsistä!!) ja eräänä aamuna keitin muun muassa kahvin kahteen kertaan, kun en muistanut, että olin jo kaatanut kahvin mukiin ja höyryävä kahvi odotteli ruokapöydällä… Olen puhunut tästä hajamielisyydestä useamman ystäväni kanssa ja kaikki raskauden kokeneet ovat rauhoitelleet, että tämä olisi täysin normaalia – en voi kyllä tarpeeksi painottaa vertaistuen merkitystä!

– Jos henkisellä puolella on ollut hieman haastavaa, niin fyysisesti olen edelleen voinut todella hyvin. Reissussa meillä oli aika aktiivisia päiviä ja sen kyllä välillä tunsi iltaisin olotilassa sekä jaloissa, mutta haasteita ei sen kummemmin ole ollut. Toki en ole kovin paljoa rehkinytkään, mutta tässä ihan normaalissa arjessa kropassa on ollut tosi hyvä fiilis.

– Mulla alkaa selkeästi olla myös ”pesänrakennusvaihe” meneillään, kun kotona yksi jos toinenkin paikka on kokenut muutoksia. Sormeni syyhyävät päästä jo vauvan huoneen laittamisen kimppuun, mutta vajaat pari viikkoa täytyy vielä odotella. Kuten sanottu, niin huone toimittaa vielä tällä hetkellä oman vaatehuoneeni virkaa ja uudet säilytysratkaisut olisi vielä järjestettävä, ennen kuin huonetta voi alkaa kunnolla valmistella vauvaa varten. Onneksi ei enää kauaa!

 

– Janni

RASKAUSVIIKOT 25-27

6 tammikuun, 2020

Nyt on ollut raskauskuulumisissa hieman taukoa ja jopa kolme viikkoa on kerennyt vierähtää tässä välissä. Vointi on pysynyt hyvänä, mutta se täytyy sanoa, että nyt viimeistään todella tunnen olevani raskaana. Tottakai olen sen tuntenut jo useamman kuukauden, mutta tarkoitan, että nyt se alkaa todella vaikuttaa normaaleihin tekemisiin ja kasvavaan vatsaan on ollut totuttelemista. Eli käydäänpä hieman läpi viime aikojen fiiliksiä:

– Tosiaan vatsa on tähän mennessä kasvanut siinä määrin, että esimerkiksi tietyt asennot ovat alkaneet tuntua hieman tukalilta ja hengitys on muuttunut selkeästi normaalia raskaammaksi, kun kasvava kohtu painaa sisuskaluja yhä ahtaammalle. Tiedän, että vatsa tulee vielä tässä viimeisen kolmen kuukauden aikana kasvamaan pal-jon, mutta onneksi se tapahtuu pikkuhiljaa. Tuntuu jotenkin hullulta ajatella tässä vaiheessa, että kuinka paljon se voikin vielä kasvaa!

– Vauvan liikkeet ovat viimeisten viikkojen aikana muuttuneet potkujen lisäksi kunnon ”möngerrykseen”. Tila alkaa hänelläkin käydä tietysti koko ajan ahtaammaksi ja vatsan päältä näkyy selkeästi, kun vauva vaihtaa asentoaan puolelta toiselle. Tällä hetkellä yksi lempipuuhistani onkin illalla sohvalla makaillessa tunnustella, että mikä vauvan ruumiinosista tuntuu missäkin.

– Rutiineihini kuuluvat reippaat kävelylenkit ovat viime aikoina muuttuneet hieman rauhallisemmiksi, kun huomaan liian kovan vauhdin aiheuttavan inhottavaa pistosta tuonne kylkeen/alavatsan sivulle. Se sama tunne kuin normaalisti silloin, jos edellisestä ateriasta on liian pieni aika ennen juoksulenkille lähtöä. Tuo inhottava tunne menee ohi, kun pysähdyn hetkeksi, mutta palaa aina takaisin, jos vauhti kasvaa liian kovaksi. Mulla on normaalisti tosi nopea kävelyvauhti ja tähän himmailuun on joutunut hieman totutella.

– Viime viikolla (rv27) oli 3/4D ultran aika, josta mainitsin blogissa jo aikaisemminkin. Saimme ultran yhteistyönä Kaunis odotus -nimisestä paikasta ja olimme tähän käyntiin todella tyytyväisiä. Oli ihanaa päästä kaikessa rauhassa juttelemaan ammattitaitoisen kätilön kanssa raskauden kulusta sekä tulevasta synnytyksestäkin. Ultraamisen sekä kuvien suhteen meidän vauva oli ujolla tuulella ja piti lähes koko ajan kasvonsa käsien takana piilossa. ♥ Kärsivällisen odotuksen ansiosta saimme mukaamme muutamat ihanat kuvat ja jotenkin niiden myötä konkretisoitui, että siellä vatsassa möngertävä tyyppi todella on jo pieni lähes valmis ihminen. Olen tuijotellut noita kuvia useaan otteeseen ja miettinyt yhä enemmän sitä hetkeä, kun vihdoin tapaamme oikeasti. Vauva painoi arvion mukaan tuolloin ihan hieman päälle kilon verran!

Jatkuu….

– Viime päivinä olen myös ollut huomaavinani ensimmäisiä harjoitussupistuksia. Vatsaan tulee kiristävä tunne ja se muuttuu hetkellisesti todella pinkeäksi, mutta palautuu nopeasti. Tämä tunne on sellainen, että on hetkeksi lopetettava joku ruumiillinen tekeminen. Esimerkiksi toissapäivänä olin vaihtamassa lakanoita, kun tämä tunne tuli ja oli hetkeksi keskeytettävä tuo homma. Näitä tuntemuksia on niin vaikea arvioida ensikertalaisena, kun joutuu hieman arvuuttelemaan, että mikä on mitäkin!

– Vessassa ravaaminen on viimeisen parin viikon aikana noussut ihan uusiin sfääreihin. Rakkoon tuntuu koko ajan kohdistuvan enemmän painetta ja välillä tuntuu, että vessassa pitäisi ravata vähintään tunnin välein. Toisaalta armottoman kova pissahätä saattaa välillä mystisesti kadota kuin itsestään ja tämä johtuu varmaan siitä, että vauvaa vaihtaa asentoaan. Voin vain kuvitella, millaista tämän asian kanssa on parin kuukauden päästä, kun vauva on kerännyt rutkasti lisää massaa. Huh!

– Viime neuvolakäynnillä terkkari arvioi tunnustelemalla, että vauva olisi kääntynyt kohdussa pää alaspäin, mutta totesi samalla, että näillä viikoilla vauvat saattavat vielä pyörähtää ympäri useampaankin otteeseen. Tämä selvisi sitten varmuudella myös siellä ultrassa, jossa pää näkyi olevan alhaalla. Kätilö sen sijaan oli sitä mieltä, että vauvat saattavat hyvinkin ottaa ”lopullisen paikkansa” jo tässä vaiheessa, joten toivotaan siis niin. Kääntyilyhän taitaa kuitenkin olla mahdollista ihan sinne loppuun asti!

Sellaisia fiiliksiä tällä hetkellä. Tuntuu ihan uskomattomalta, että viimeinen kolmanneskin on jo alkanut, vaikka vielä hetki sitten tämä tuntui niin kaukaiselta ajalta. ♥

 

– Janni

RASKAUSVIIKKO 24

18 joulukuun, 2019

Viime viikolla ei ollut mitään kovin mullistavia tapahtumia, mutta tässä pieni kooste raskausviikon 24 kuulumisista:

RV24

– Viime viikolla naputtelin KELA:n sivuilla menemään äitiys- ja vanhempainrahahakemukset. Minulla on sillä tavalla eri tilanne verrattuna moniin, että näin yrittäjänä en tule pitämään varsinaista äitiyslomaa. Minun täytyy itse pitää huoli siitä, että rauhoitan ainakin kevättä ja kesää töiden puolesta tarpeeksi. Priorisoin tärkeimmät työt ja kaikki muut hommat laitan ainakin hetkeksi jäihin. Tätä on todella vaikea suunnitella etukäteen, kun ei voi yhtään tietää, mitä tulemaan pitää ja miten kaikki tulee vauvan kanssa sujumaan. Tulen kuitenkin tekemään töitä jossain määrin koko ajan ja suurimmassa osassa omista töistäni etuna onkin se, että hommia voi hoitaa ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa ja missä tahansa.

– Olin ollut koko ajan varma siitä, että tulisin valitsemaan äitiysavustuksen äitiyspakkauksen muodossa rahan sijaan. Olin pitänyt tätä ihan itsestäänselvyytenä, enkä siksi ollut edes oikein sen kummemmin ajatellut asiaa. Viime viikolla sitten tutustuin tarkemmin äitiyspakkauksen sisältöön ja vaikka se ehdottomasti pitää sisällään monia hyvin tarpeellisia juttuja, niin päädyin hieman omaksi yllätykseksenikin jättää paketin tilaamatta. Koin, että hyödyllisten tarvikkeiden lisäksi paketti sisälsi paljon myös sellaisia juttuja, jotka jäisivät meillä todennäköisesti käyttämättä. Suurin osa paketin tuotteistahan koostuu vaatteista ja itseni tuntien tiedän, että haluan pukea oman lapsen itse valitsemiini vaatteisiin. Tässä kohtaa voin myöntää pinnallisen puoleni pääsevän varmasti valloilleen siinä määrin, että vaikka äitiyspakkauksen vaatteet ovat varmasti hyviä, niin koen tärkeäksi, että ne myös miellyttäisivät omaa silmääni. Tästä huolimatta en voi olla korostamatta sitä, miten hienoa ylipäätään on, että Suomessa tällainen mahdollisuus äitiysavustukseen tarjotaan – valitsi sen sitten rahan tai äitiyspakkauksen muodossa!

– Mainitsinkin jo viime viikolla inhottavasta kiristyksen tunteesta vatsassa etenkin navan seudulla. Tuo vaiva ilmaantui aluksi vain iltaa kohti mennessä, mutta jossain vaiheessa viime viikolla se alkoi jo päivällä vaivaamaan siinä määrin, että päätin varmuuden vuoksi soittaa asiasta neuvolaan. Sieltä minun neuvottiin ottamaan yhteyttä äitiyspolille, jossa puhelimen välityksellä käytiin melko tarkasti läpi tuntemuksiani. Fiilis oli tosiaan sellainen melko voimakas kiristyksen tunne, joka ilmeni liikkuessa ja ihan makuullakin asentoa vaihtaessa. Vaivan arveltiin kuitenkin olevan lihasperäistä ja johtuvan kohdun nopeasta kasvusta sekä kiinnikkeiden sekä kudosten venymisestä. Jotain tällaista arvelin itsekin omien tuntemuksieni perusteella ja loppuviikosta tuo vaiva olikin onneksi poissa. Muutaman kerran kipu on palannut ihan hetkittäisenä ja mennyt sitten tosi nopeasti ohi!

– Tuntuu, että vauva on viimeisen viikon aikana saanut ihan valtavasti lisää voimaa. Minulla tosiaan on istukka kohdun ”takaseinässä” ja sen vuoksi olen tuntenut liikkeet todella selvästi jo pitkään. Nyt kuitenkin liikkeet ovat alkaneet tuntua välillä sellaiselta moukaroinnilta, että Joonaskin on välillä hieman hätkähtänyt, kun on vatsan päältä tunnustellut. Erityisesti iltaisin vatsa hytkyy siihen malliin, että se on hieman alkanut vaikeuttaa nukahtamistakin. Kaikesta huolimatta liikkeiden tunteminen on edelleen I-HA-NAA!

– Viime viikolla palailin myös kevyiden kotitreenien pariin hieman pitkäksi venyneen tauon jälkeen. Olen nyt joka toinen päivä yhdistänyt reippaan kävelylenkin kotitreeniin ja se tuntuu juuri sopivalta itselleni tähän hetkeen. Treenin teen kiertoharjoittelun muodossa – siihen sisältyy kahdeksan erilaista liikettä, joista jokaista tehdään 30 sekuntia ja palautusta tulee liikkeiden välissä 10 sekuntia. Teen kaikki liikkeet siis peräjälkeen ja toistan kierroksen kolme kertaa.

 

– Janni