Browsing Category

Keittiö

BETONIMAINEN KEITTIÖN VÄLITILA

28 tammikuun, 2016

[mittaustagi]
DSC_7294

Olen saanut keittiömme välitilasta sen verran paljon kysymyksiä niin tutuilta kuin teiltä blogini lukijoiltakin, että ajattelin omistaa sille nyt oman postauksensa. Keittiössämme oli edellisien asukkaiden jäljiltä välitilassa siniturkoosia mosaiikkilaattaa, joka toi meille lähinnä mieleen uima-altaiden pohjat jossain etelässä. Oli siis sanomattakin selvää, että asialle oli tehtävä jotain. Muutamia eri vaihtoehtoja tuli punnittua, mutta aika nopeasti päädyimme vertailemaan erilaisia sisustuslaasteja, jotka tuntuvat olleen melko pinnalla jo pidemmän aikaa. Olin ihastellut betonimaisia pintoja monessa paikassa niin keittiön välitiloissa, kuin muissakin pinnoissa, mutta sen enempää mulla ei ollut näistä hajua. Netistä löytyi todella paljon hyödyllistä tietoa ja lopulta menin vielä ammattilaisen puheille.

Decosista sain ystävällistä palvelua ja ammattilainen esitteli minulle muutamia erilaisia välitilaan sopivia ratkaisuja. Hän suositteli meille kalkkilaastia, jota sai kahdessa eri karkeusasteessa ja useissa eri sävyissä. En kuollaksenikaan enää muista, että kumpi tämä meille valittu karkeusaste oli, mutta sävy oli mahdollisimman vaalea mattaharmaa. Sain myymälästä kotiin pari erilaista mallilaattaa ja seuraavana päivänä haettiin sitten tarvittavat tuotteet. Itse en olisi uskaltanut lähteä laastin levitystä toteuttamaan, vaikka sen pitäisikin olla todella helppoa. Vanhoja laattoja ei tarvinnut irrottaa, mutta saumavälit piti tietenkin ensin tasoittaa. Koko homman hoiti sama rakennusalan ammattilainen, joka meillä oli tekemässä muutakin remonttia, joten en osaa kertoa sen tarkemmin eri työvaiheista. Sen osaan kertoa, että kalkkilaastia levitettiin kaksi kerrosta ja sen jälkeen pintaan hieman hiottiin haluamamme kaltaiseksi. Pinnan voi jättää rosoisemmaksi tai sitten siloittaa täysin tasaiseksi – me halusimme jotain siltä väliltä. Lopputulokseen voi tietysti vaikuttaa myös jo laastin levitysvaiheessa levittämällä sen joko mahdollisimman tasaiseksi tai sitten jättämällä pintaan enemmän elävyyttä. Lopuksi pintaan vedettiin telalla vielä viimeistelyvaha, joka kovetti pinnan lopullisesti.

Lopputulos on juuri sellainen kuin halusimmekin ja olemme tosi tyytyväisiä tähän ratkaisuun!

DSC_7307DSC_7343DSC_7331

  Mitä siellä tykkäillään? Lisää laajempia kuvia keittiöstä täällä.

– Janni

MEIDÄN KEITTIÖ

13 joulukuun, 2015

DSC_3561Täytyy myöntää, että alunperin minua mietitytti tosi paljon, että näinköhän saamme tehtyä uudesta kodistamme meidän näköisen. Näin toki asunnossa suuren potentiaalin, mutta sen alkuperäinen kunto ja tyyli oli niin erilainen, että hieman silti jännitti. Nyt tällä hetkellä, pari viikkoa muuton jälkeen voin kuitenkin pikkuhiljaa alkaa luopua noista epävarmoista ajatuksista, sillä juuri meidän koti tästä todella alkaa muotoutua.

Keittiöön laitoimme uuden lattian, maalasimme seinät sekä uusimme työtasot ja välitilan. Olemme molemmat todella tyytyväisiä lopputulokseen ja valinnat menivät tosi nappiin. Työtasoksi valikoitui tamminen puutaso ja välitila tehtiin kalkkilaastilla, josta teen vielä myöhemmin ihan oman postauksensa. Jossain vaiheessa olisi tarkoitus myös vaihtaa kaappien ovet ja uusia kodinkoneet, mutta niillä ei ole vielä mikään kiire. Keittiö on avomallinen ja saareke erottaa sen olohuoneesta, jonka vuoksi tila tuntuu entistäkin avarammalta ja ilmavammalta. Katsellaan laajempia kuvia vielä myöhemmin, kun muutamat pikkujutut saadaan laitettua valmiiksi!

DSC_3569 DSC_3573 DSC_3584 DSC_3579 DSC_3583 DSC_3588

Me haettiin äsken olohuoneen uusi matto matkahuollon pisteeltä ja nyt alan testaamaan sitä paikoilleen – iiiik! Toivottavasti valinta osui siinäkin nappiin, eikä tarvitsisi ryhtyä palautusrumbaan.

Mitäs sanotte keittiöstä?

♥ Janni