Browsing Category

Sisustus

UUTTA SISUSTUKSESSA

7 elokuun, 2016

Syksyn lähestyminen tarkoittaa mulle aina poikkeuksetta kodin sisustusvimman nousemista uusiin sfääreihin, enkä taida olla ainoa. Tämä taitaa olla ihan yleinen ilmiö, joka on huomattavissa kaksi kertaa vuodessa – syksyisin sekä keväisin. Nythän syksy ei ole vielä edes ennättänyt tulla, mutta tämä vuosi on ollut muutenkin vähän poikkeuksellinen, kun sisustushommat ovat pyörineet mielessä ihan tauotta. Tähän on varmasti syynä ensimmäinen ihkaoma yhteinen asunto, jota ollaan laitettu kuntoon tässä vuodenvaihteesta lähtien. Täällä vaan on niin kivaa puuhastella ja tilaakin on nyt sen verran paljon, ettei koko asunnon sisustaminen kaksiosta muutettaessa ole tapahtunut ihan kädenkäänteessä. Paljon on vielä edelleen kesken, mutta syksyn lähestyminen tuntuu tuovan taas perinteistä puhtia sisustushommiin!

Viime aikoina on tullut tehtyä muutamia uusia hankintoja kotiin, joista osa on jo esillä ja jotkut odottavat vielä noutamistaan tänne. On tullut tehtyä useampiakin second hand -löytöjä ja niistä olen erityisen innoissani. Vanhan tavaran löydöistä saa aina niin paljon paremmat fiilikset verrattuna siihen, jos ostaisi kaiken uutena kaupasta. Sisustusjuttuja on siis varmasti luvassa lähiaikoina taas paljon ja tässä jo pientä esimakua syksyn sisustusintoiluista..

Arvatkaapa mitä – en ole täällä Porvoossa asuessamme onnistunut tappamaan vielä ainuttakaan huonekasvia ja se on kuulkaas jo jotakin. Uusi kuvassa näkyvä käpypalmu lähti perjantaina mukaan ikeasta ja betoninen kynttiläkippo löytyi lauantaina H&M Homelta.

DSC_7896

Rakastan vaihdella sisustustyynyjä aina sesongin mukaan!

DSC_7900

Peikonlehtikin senkun kasvaa kasvamistaan. Paperipussin sisällä on normaali posliiniruukku!

DSC_7902

Kullan värinen lattiavalaisin löytyi Kotkasta kirppikseltä ja se sattui olemaan juuri etsimäni kaltainen. Pari kertaa piti hieraista silmiä, jotta uskoin sen hintalapussa todella lukeneen vain 8 euroa – löytö!

DSC_7905

Kaksi matalaa puutasoa ovat myös peräisin Kotkasta – Goodwill -vanhantavaran myymälästä. Näitäkään ei oltu hinnalla pilattu, sillä yhteensä maksoin noista nimellisen kymmenen euron hinnan. En edes ollut ihan varma, että mihin nuo kotona sijoittaisin, mutta ne oli pakko ottaa mukaan. Olohuoneen ikkunan edustan piti olla väliaikainen paikka, mutta ne sopivatkin siihen itseasiassa tosi kivasti. Uusi paikka toki joudutaan keksimään pian, sillä ostamamme sohvan laajennus odottelee jo noutajaansa Helsingissä. Tuolla järjestyksellä tila tulisi sitten varmaankin turhan ahtaaksi!

DSC_7909

Sellaista kuuluu sisustusrintamalle tällä kertaa. Joko siellä on syksyn sisustusinspis iskenyt vai onko meikäläinen ainoa varaslähdön ottanut? 😀

♥ Janni

UUTTA KOTONA

19 heinäkuun, 2016

Vierashuoneen sisustaminen on jäänyt meillä tosi pahasti vaiheeseen muiden hommien kiilatessa sen edelle. Viimeksi kerroin vierashuoneen tilanteesta tässä postauksessa, eikä sen jälkeen ole kauheasti kyllä muutosta tapahtunut. Viime viikolla saatiin kuitenkin vihdoin hankittua kauan toivottu kirjahylly, jonka ansioista Joonaksen koko ajan kasvava kirjavalikoima pääsi vihdoin autotallista sisälle asti. Hylly on sen verran kookas, että ainakin toistaiseksi siihen saa mahdutettua kivasti myös muuta sisustustavaraa kirjojen lisäksi. Matalan mallin ansiosta se toimii myös samalla tv-tasona, joten edellinen taso saa väistyä sen tieltä.

Edelleen vieraamme saavat valita nukkumapaikkansa tuon kuvassa kaksinkerroin käännetyn futonin ja ilmalla täyttyvän patjan väliltä. Olen jo pidemmän aikaa kytännyt kivoja vuodesohvia tori.fi:ssä, mutta sopivaa ei ole vielä toistaiseksi tullut vastaan. Eiköhän sekin kuitenkin pian löydetä joko vähän käytetynä, tai sitten ihan uutena ja vierashuone tulee taas astetta valmiimmaksi!

Tässä kuitenkin vähän päivitettyä tilannetta

DSC_4959 DSC_4962 DSC_4949

♥ Janni

JUST ANOTHER SUMMER DAY

13 heinäkuun, 2016

DSC_4427

Mä ryhdistäydyin vihdoin viime viikolla ja tilasin itselleni ajan kampaajalle. Meille tuottaa yleensä kampaajani kanssa enemmän tai vähemmän hankaluuksia tuo molemmille sopivan ajan löytäminen, mutta nyt näin lomalla se saatiinkin nopeasti lyötyä lukkoon. Eilen siis hiuksien latvoista otettiin hapsottavat osat pois ja kirjavaksi haalistuneesta väristä tuli muutamaa astetta tummempi sekä tietysti tasainen. Laitan hiuksista kuvaa vielä myöhemmin!

Kampaamokäyntiä lukuunottamatta päivä sujui pitkälti kotona. Aurinko kurkisteli aina välillä pilvien välistä ja siitä oli pakko ottaa kaikki irti omalla pihalla. Pitkästä aikaa uusien lasien inspiroimana otin espressomasiinankin käyttöön ja tein itselleni ihan superhyvän latten. En edes tiedä, että miksi kahvikone on jäänyt vain pöydälle pölyttymään, mutta nyt se otetaan kyllä ehdottomasti takaisin käyttöön. Ollaan myös siistitty pihaa tässä viime päivien aikana ja eilen heiteltiin jätelavalle vanhaa puutavaraa ja muuta rojua, joista haluamme päästä eroon. Sama homma jatkuu vielä tänäänkin jossain vaiheessa – kääk!

Myöhemmin sain vielä pikkusiskon tänne yökylään ja lähdettiin heti samalta istumalta kauppaan ostamaan illaksi sapuskaa. Suunnitelmissa oli grillaaminen ja mua kieltämättä hieman jännitti astua ensimmäistä kertaa grillimestarin puikkoihin, kun Joonas ei ollut himassa. Kaikki sujui kuitenkin melko mallikkaasti ja saatiin tosi hyvä sapuskat tehtyä. Nyt uskallan siis huoletta kutsua kavereita tänne grillaamaan, vaikka itse master chef ei olisikaan kotona – jes!

Kuvien muodossa vähän fiilistelyjä päivän varrelta..

DSC_4420 DSC_4454 DSC_4484 DSC_4562 DSC_4570 DSC_4490 DSC_4531 DSC_4547 DSC_4567

Näitä ihania kesäpäiviä lisää – kiitos!

♥ Janni