Browsing Category

Sisustus

IDEOITA PIHALLE

18 toukokuun, 2016

Viime postauksessa kertoilinkin pienoisesta paniikistani pihahommien suhteen, joten tähän perään ajattelin heittää muutamia lempparikuviani omien inspiskansioideni uumenista.

Päällimäisenä mielessä siintävät isot betoniruukut, macrame -amppelit, värikkäiksi maalatut ruukut, erilaiset viherkasvit sekä sinivalkoiset kukkaset….

piha piha4 piha2 piha3

Tänään hattiin K-Raudasta tilatut säleikkörimat terassia varten ja Joonas on ahkerasti uurastanut niiden parissa koko illan. Huomenna on sitten meikäläisen vuoro tarttua työvälineisiin ja hoitaa takapihan terassin pintakäsittely. Syyhyävin sormin  odotan jo pääseväni terassin sisustuspuuhiin, mutta vielä joutuu ainakin ensi viikkoon asti venailemaan!

♥ Janni

OMALLA PIHALLA

5 toukokuun, 2016

Nyt ei kyllä sanat riitä kuvaamaan tätä fiilistä. Kesä on oikeasti tullut ja sitä on jotenkin hemmetin vaikea käsittää, kun viime viikolla oli vielä niin pirun kylmä. Tämä lystihän saattaa tunnetustikin loppua hetkellä millä hyvänsä, joten tästä on otettava nyt kaikki irti ja niin me kyllä totisesti tänään tehtiinkin. Koko päivä on tullut vietettyä omalla pihalla ja sain tänne vielä Annikankin seurakseni ♥ Makoiltiin päivä auringossa, tehtiin safkaa ja syötiin jätskiä. Jeti reissasi koko ajan kahden sylin välillä ja nautiskeli rapsutuksista. Annika lähti äsken kotia kohti ja meikäläinen siirtyi tänne terassin varjopuolelle läppärin kera. Tässä mä vaan shortseissa ja topissa istuskelen ja näpyttelen tätä postausta – ihan uskomatonta!

Meidän terassin kunnotuspuuhat alkavat kunnolla vasta ensi viikolla, mutta kyllä täällä kelpaa jo nyt viettää aikaa. Oma piha on kyllä erittäin jees näillä keleillä!

DSC_5759 DSC_5783 DSC_5761 DSC_5778 DSC_5790 DSC_5811 DSC_5803

Toivottavasti sielläkin on saatu nautiskella auringosta oikein kunnolla!

Ps. meikäläinen suuntaa huomenna Pariisiin ja sielläkin on varmaan ihan jees!

♥ Janni

KESKENERÄINEN ETEINEN

2 toukokuun, 2016

Meidän eteinen on tällä hetkellä sisustettu vähän samalla meiningillä kuin aikaisemmin täällä esitelty vierashuoneemme. Eteiseenkään ei siis ole tehty oikein mitään hankintoja ja tuo kuvissa näkyvä penkki on itseasiassa ollut aikaisemman asuntomme parvekkeella. Vierashuoneen kalustuksen tavoin tuokin on jotenkin päätynyt tuohon ja löytänyt siitä paikkansa, vaikka tulevaisuudessa siihen olisi tarkoitus hommata jotain aivan muuta. Jonkinlainen lipasto mulla on tällä hetkellä mielessä, mutta saa nähdä, mitä vielä keksitään. Meillä oli aikaisemmin mattokin tuossa penkin edessä, mutta nyt kevään tullen tila on jotenkin paljon freesimpi ilman sitä. Kiva saada nuo laatatkin maton alta esiin, sillä tykkään niistä edelleen ihan älyttömästi!

DSC_5274 DSC_5291 DSC_5278

Ulko-ovet tullaan pian vaihtamaan taloyhtiössämme vanhojen ruskeiden sijasta valkoisiin ja se tuo taas eteiseen paljon lisää raikkautta. Todella keskeneräinen tilanne vallitsee siis myös eteisessä, mutta hiljaa hyvä tulee. Ratkaisuja on kiva tehdä pikkuhiljaa fiiliksen pohjalta!

♥ Janni