Browsing Category

Uncategorized

TÄMÄN HETKEN SISUSTUSHAAVEITA

9 huhtikuun, 2017

Mä olen viime aikoina inspiroitunut valtavasti uusista sisustusjutuista ja suunnitteilla olisi vaikka mitä kivaa uudistusta kotiin. Kyse on melko pienistä jutuista ja muutoksista, mutta kaikki on vielä suunnitteluasteella. Saa nähdä mitä kaikkea päätyy toteutusvaiheeseen asti, mutta rakastan selailla ja kerätä sisustusinpiraatiota Pinteresetin loputtomasta kuvatulvasta.

Tällä hetkellä haaveilen värikkäistä yksityiskohdista, upeista viherkasveista, erilaisista valaisinratkaisuista, sametista, konjakin värisestä nahasta sekä uusista ruokapöydän tuoleista!

Ihanaa sunnuntaita kaikille – ottakaa iisisti!

– Janni

KUKKAFARKUT

6 huhtikuun, 2017

Muistatteko, kun hetki sitten tässä postauksessa ihastelin erilaisia kukkakuvion kirjailtuja farkkuja? Kerroin tilanneeni yhdet kollaasin farkuista itselleni testiin ja toivoin sormet ristissä, että ne olisivat sopivat. Pari päivää sitten hain ne postista ja mua suoraan sanottuna jännitti kokeilla niitä kotona, sillä ne näyttivät päällisin puolin vielä paljon ihanammalta livenä kuin kuvassa. Vetäisin farkut jalkaan ja ne istuivat onnekseni yllättävän hyvin. Farkut ovat Topshopin petite -osastolta ja sen vuoksi lahkeetkin jäivät nilkkapituisiksi, kuten näissä pöksyissä kuuluukin. Kukkien väri on superkaunis ja muutenkin tykkään noista ihan älyttömästi!

neule Gina Tricot // farkut Topshop here // kengät VANS // hattu Brixton

Muistelen, että mulla olisi ollut ihan samantyyliset farkut lapsena joskus ysärillä – nostalgiaa!

– Janni

LÄHTÖKUOPISSA

5 huhtikuun, 2017

Täällä aletaan olla pikkuhiljaa lähtökuopissa, sillä tänään starttaa meidän perheen tyttöjen perinteinen kevätreissu Tukholmaan. Tänään sattuu vieläpä olemaan vanhimman siskoni syntymäpäivät, joten päästään varmasti yhdessä skoolaamaan niidenkin kunniaksi. Musta on tosi ihanaa, että ollaan pidetty tästä perinteestä kiinni, sillä ihan hirveän usein ei muuten tule tällä porukalla nähtyä. Kaikilla on niin omat kuviot ja menot, että jengin yhteen kokoaminen on aina superhankalaa. Keväisestä perinteestä pidetään kuitenkin aina kiinni ja toteutetaan tämä minireissu yhdessä äidin sekä siskojen kanssa!

Loppuviikoksi on luvassa vaikka mitä muutakin kivaa, sillä vietetään lauantaina ystäväporukalla pientä aktiviteettipäivää. Luvassa vähän sporttia, hyvää ruokaa, synttäreiden juhlimista ja hengailua ystävien kanssa – parasta!

Saataisiinpa nauttia huomenna aurinkoisesta Tukholmasta!

– Janni