Browsing Category

Uncategorized

FINALLY FOUND THEM

11 huhtikuun, 2017

Miten voi olla mahdollista, että aurinko paistoi koko päivän kirkkaalta taivaalta, mutta meni pilveen juuri kuvaushetkellä ja rupesi vielä kaiken kukkuraksi satamaan – niin mun tuuria. Ei annettu kuitenkaan sen lannistaa ja saatiin kuvat huonosta tuurista huolimatta purkkiin. Olen etsinyt tuollaisia kuvissa näkyvien pöksyjen kaltaisia rentoja suoria housuja viime syksystä asti ja vihdoinkin löysin sopivat. Ne osuivat silmiini ihan sattumalta H&M:n nettikaupan aleosastolta, jota eksyin viikonloppuna selailemaan ihan vaan huvikseni. Housut näyttivät kuvassa ihan täydellisiltä ja ihme kyllä, ne olivat sitä myös livenä. Ne sopivat täydellisesti niin siistimpiin kuin rennompiinkin asuihin ja iso plussa lahkeiden suulla olevista halkioista. Tykkään noista ihan hurjasti!

takki ja housut H&M // paita Uniqlo // kengät Adidas (Zalando here) // laukku 3.1 Phillip Lim

– Janni

COMFY WEEKEND LOOK

10 huhtikuun, 2017

Me vietettiin lauantaina päivää meidän ystäväporukalla ja yhtenä aktiviteettina oli tunnin sessio Rush -trampoliinipuistossa. Voisi olettaa, että jos kyseisessä paikassa saa jonkin osan kropastaan kipeäksi, niin lihaskivut sijoittuisivat alavartalon puolelle. Vaan toisin kävi meikäläisen kohdalla, kun koko yläkroppa on ollut lantiosta ylöspäin ihan tolkuttoman hellänä nyt jo toista päivää putkeen. Rushissa on sellaisia erikorkuisia tasanteita, joiden alla on trampoliinit. Ideana on päästä hyppäämällä tasanteen reunalle ja vetää siitä käsien voimalla itsensä tasanteen päälle. Alimalle tasolle pääseminen oli helppo tehtävä, mutta seuraavaksi korkein tasanne oli itselleni jo superhaastava. Osa ystävistäni pääsi kuin pääsikin tason päälle ja se jos jokin motivoi meikäläistä tarmokkaasti yrittämään vielä monta kertaa kovemmin. Lopulta jouduin toteamaan, että täytyy jatkaa harjoitteluja ensi kerralla, mutta tämä fiilis lihaksissani todistaa varmaksi sen, että ainakin yritin tosissaani. Kymmeniä kertoja roikuin tasanteen reunassa kiinni pääsemättä lopulta kuitenkaan sen päälle ja sen verran se jäi kaihertamaan mieltä, että täytyy varmaan mennä Rushiin pian uudestaan jatkamaan harjoituksia – haha. Näin kipeitä lihaksia mulla ei ole kyllä ollut vähään aikaan!

Nämä asukuvat ovat peräisin sunnuntailta ja noudattavat jälleen todella mukavuudenhaluista linjaa. Kaivoin farkkutakin esille ensimmäistä kertaa tänä keväänä ja sillä pärjäsi hyvin, kun laittoi alle hupparin ja sen alle vielä pitkähihaisen paidan. Saisi vaan nuo ilmat kyllä lämmetä nyt kunnolla ja oikea kevät tulla!

takki Levi’s // huppari Vans // housut Zara // kengät Adidas // lippi Brandy&Melville

– Janni

ENSIMMÄISTÄ KERTAA TÄNÄ KEVÄÄNÄ

9 huhtikuun, 2017

Tänään raahasin ensimmäistä kertaa tänä keväänä pihakalusteiden pehmusteet ulos, sillä aurinko paistoi iltapäivällä sen verran houkuttelevasti. Meidän takapihalla oli ihana tuulensuojainen paikka, mutta ei tuossa kyllä mikään lämmin vielä ollut. Villasukat pysyi visusti jaloissa ja takki niskassa. Nautiskeltiin pihalla kahvit jätskien kera ja samalla fiilisteltiin tulevaa kesää sekä suunniteltiin jotain hankintoja terassia varten.

Viime vuonna käytettynä ostetut pöytä ja tuolit osoittautuivat tosiaan sittenkin liian kookkaiksi ja päätettiin siksi laittaa ne kiertoon. Nyt pitäisi sitten löytää jotain kivaa tilalle, mutta onneksi tässä on vielä aikaa etsiskellä ennen kesän alkua. Lisäksi haluttaisiin ostaa lisää paloja tuohon kuvissa näkyvään sohvaan, mutta harmikseni sain tietää tuon olevan K-Raudan valikoimasta poistuva tuote ja lisäpalat ovat sen vuoksi kiven alla. Toivotaan, että saataisi pari lisäpalaa vielä haalittua jostakin!

– Janni