LEIKKAUKSESTA TOIPUMISTA

24 helmikuun, 2018

Kerroinkin jo edellisessä postauksessa koiramme Jetin keskiviikkoisesta polvileikkauksesta, joka oli meneillään juuri silloin, kun postausta kirjoittelin. Leikkaus meni hyvin ja pikkuinen on toipunut siitä parhaalla mahdollisella tavalla. Ensimmäisen illan, yön ja seuraavan päivän toipilas oli tosi reppana, mutta pikkuhiljaa Jeti alkaa olla oma itsensä. Tämän operaation takia meillä on mennyt viikon ohjelmat aikalailla uusiksi ja kotona on tullut vietettyä paljon aikaa. Silloin keskiviikkona pystyin tosiaan tekemään töitä etänä ja torstaiksi sekä perjantaiksi saatiin onneksi Jetille parasta seuraa kotiin omien työpäivien ajaksi. Tänään mun oli tarkoitus alunperin lähteä päiväksi Kotkaan, kun Joonasellakin on siellä työpäivä, mutta en millään raaskinut vieläkään jättää reppanaa yksi kotiin. Ollaan loikoiltu Jetin kansa koko päivä sohvannurkassa, katseltu sarjoja ja käytiin ekan kerran keskiviikon jälkeen hyvin pienellä lenkillä, kun viime päivinä ei olla lähdetty omaa takapihaa kauemmas.

Suurin haaste on tällä hetkellä yrittää pitää toipilas mahdollisimman rauhallisena ja valvoa, ettei se hypi soville ja sängyille sekä niiden päältä alas. Jeti on niin ketterää ja eläväistä sorttia, että se ei ihan tajua, että nyt pitäisi ottaa varovaisesti. Kuntoutukseen ja toipumiseen tullaan siis tarvitsemaan rutkasti kärsivällisyyttä, mutta eiköhän tästä se loppujen lopuksi suju hyvin!

Tässä fiiliksiä lauantaiselta kotipäivältä

Kivaa viikonlopun jatkoa!

– Janni

POIKKEUKSELLINEN PÄIVÄ

21 helmikuun, 2018

Tänään on tullut vietettyä hieman poikkeuksellinen päivä, kun olen pitänyt etätyöpäivää täältä Porvoosta käsin. Syynä tähän on koiramme Jetin polvileikkaus, joka on itseasiassa parasta aikaa käynnissä. Jeti satutti toisen takajalkansa viikonloppuna ja maanantaina käytiin sitten lääkärissä kuulemassa tuomio – vasemman takajalan polven eturistiside oli mennyt poikki. Onneksi saatiin varattua aika leikkaukseen jo heti parin päivän päähän ja sain itse työhommat sumplittua niin, että tämä onnistui näin nopeasti. Olen tässä parin päivän sisällä eri tahojen kanssa keskustellessa huomannut, että nuo polviongelmat tuntuvat olevan etenkin ikääntyvillä koirilla varsin yleisiä ja olen kuullut monia kokemuksia eturistisiteiden leikkauksista. Tosi harmittava juttu, mutta nyt vain toivotaan, että operaatio menee hyvin ja kuntoutuminen lähtisi heti käyntiin!

Aamulla tuli tehtyä duunihommia kotoa käsin ja puolenpäivän maissa käytiin Joonaksen kanssa yhdessä lounaalla. Sitten olikin aika viedä Jeti lääkäriin ja siitä lähtien olen istunut läppärin sekä chai latten äärellä eräässä kahvilassa. Odotan kuumeisesti, että puhelin kohta pirahtaisi ja kuulisin, miten Jetin leikkaus sujui. Hyvinhän se varmasti on mennyt, mutta olisi kiva päästä jo hakemaan pikkukaveri kotihoitoon!

Lounaan yhteydessä kerettiin napata kuvat pakkaspäivän asustakin – ihan kuin joskus ennen vanhaan, kun oltiin vielä päivittäin duuneissa lähekkäin tai samassa kaupungissa edes!

takki Bubbleroom // neule ja nahkahousut H&M // kengät Timberland // laukku Céline

Loppupäivä ja ilta tulee varmaankin kulumaan leikkauksesta toipuvan koiran vointia tarkkaillen. Tekee varmasti itsellekin hyvää vähän rauhoittua ja olla vaan. Onko teidän lemmikeille tehty vastaavia operaatioita?

 

– Janni

HAUSSA UUDET NAHKAHOUSUT

18 helmikuun, 2018

Eilen vietettiin Joonaksen kanssa yhteistä vapaapäivää Helsingissä. Käytiin kahveilla ja pyörittiin kaupungilla. Yritin kovalla duunilla metsästää itselleni uusia tekonahkahousuja rikkoutuneiden tilalle, mutta etsinnät eivät tuottaneet tulosta. Muutamia kivoja housuja löytyi, mutta kaikista oli vain isoimmat koot jäljellä. Olen jo parin kuukauden ajan yrittänyt löytää edellisien lemppareiden tilalle korvaajaa ja saisi jo pikkuhiljaa alkaa löytymään. Täytyy varmaan seuraavaksi tsekata netistä, kun kivijalkakaupoista ei vaan tunnu löytyvän sopivia!

Tässä eilisen aurinkoisen päivän asukuvat

takki Topshop // neule Uniqlo // farkut KARVE // kengät Vagabond // laukku Céline

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

– Janni