KESÄ TÄYNNÄ JUHLIA

8 kesäkuun, 2015

Eilen saatiin taas edellisen viikonlopun tavoin juhlia oikein olan takaa, kun vuorossa olivat pikkuveljen rippijuhlat ja siskon synttärit Kotkassa. Päivä oli taas täynnä juhlafiilistä, herkuttelua, sukulaisia ja ystäviä. Tänä kesänä näitä juhlia tuntuukin olevan vielä normaalia enemmän ja monet karkelot siintävätkin vielä edessäpäin!

Olin alunperin aikeissa pukea eilisiin juhliin jonkun kevyen kesämekon, mutta raivoisan kylmän tuulen vuoksi tulin toisiin aatoksiin ja housuilla mentiin taas viime viikonlopun tavoin. Tuuli on hyvin aistittavissa myös alla näkyvistä kuvista, vaikka yritimme nimenomaan löytää suojaisan kuvauspaikan…

DSC_9339 DSC_9374 cats DSC_9292 DSC_9430-2Toppi H&M / Housut Gina Tricot / Kengät Dinsko / Aurinkolasit Ray-Ban

Aurinkoista viikkoa!

♥ Janni

SUMMER BRONZE NUDE

7 kesäkuun, 2015

Yhteistyössä Indiedays ja Maybelline.

Lupasinhan viikko sitten, että seuraavassa Maybellinen kuvauksiin liittyvässä postauksessa mentäisiin suoraan asiaan ja nyt on sen aika. Koko kampanja on siis alusta asti pyörinyt Maybelline New Yorkin uuden Nudes -luomiväripaletin ympärillä, jonka tiimoilta mainitsemani kuvauksetkin järjestettiin. Pääsin silloin kokeilemaan ensimmäistä kertaa tuota monien mahdollisuuksien palettia, joka onkin siitä lähtien ollut melkeinpä päivittäisessä käytössäni. Siitä nimittäin sattuu löytymään kaikki sellaiset värit, mitä meikäläinen tarvitsee niin arkeen kuin juhlaankin. En ole oikein ikinä osannut käyttää räikeämpiä värejä silmämeikissäni ja siksi tuollainen neutraali, useamman sävyn paletti on mulle ihan unelma!

Meille jokaiselle bloggaajalle oli jo etukäteen valittu omat nude -lookit, jotka sitten tehtiin kuvauksissa juuri tuota nimenomaista Nudes -luomiväripalettia hyödyntäen. Mulle oli valittu lookiksi kesäisen hehkuva Summer Bronze Nude, jonka mukaan syntyi ammattilaisten käsissä yhtenäinen kokonaisuus niin meikin, hiusten kuin vaatteidenkin osalta. Olimme myös saaneet muutamaa päivää ennen kuvauksia mood boardit, joista saatiin jo vähän viitteitä omista lookeistamme.

Tältä näytti lopputulos omasta Summer Bronze Nude -lookistani:
maybelline

Ja tässä se erittäin monikäyttöiseksi osoittautunut Maybelline Nudes -luomiväripaletti:

DSC_8935

Oma meikkilookini sekä koko lopullinen stailaus osui todella hyvin omaan makuuni. Meikki oli hyvin voimakas, mutta ihanan kesäinen ja oranssihtava huulipuna toi siihen raikkautta. Oli kyllä jotenkin jännä nähdä ensimmäisen kerran tuo lähikuva omista kasvoistani noin vahvalla meikillä ja tuijottelinkin kuvaa jokusen tovin pähkäillen, että olenko siinä oikeasti minä itse 😀 Loppujen lopuksi tunnistin kuitenkin itseni – huh!

Joko te olette kerenneet tutustumaan tuohon Nudes -palettiin?

Entäpä mikä on tuomionne tuosta mun lookista?

Behind the scenes matskua kuvauspäivältä nähtävissä täällä ja kampanjan teaser -video täällä. Seuraavaksi onkin sitten luvassa tutorialvideo tuohon Summer Bronze Nude -lookiin!

♥ Janni

OLOHUONEEN MATTODILEMMA

6 kesäkuun, 2015

IMG_5893Meillä on ollut jo parin vuoden ajan kotona Elloksen Ekeby -villamatot, joihin olen ollut ihan huipputyytyväinen. Ostin aluksi kyseisen maton meille Kotkaan mustavalkoisena ja Helsinkiin muuttaessani sitten samanlaisen myös silloiseen yksiööni. Näin ollen meillä on niitä olohuoneessa tällä hetkellä kaksin kappalein – toinen sohvan edessä ja toinen ruokailuryhmän alla. Kuten jo aikaisemminkin mainittu, niin olen ollut mattoihin todella tyytyväinen, mutta viime aikoina olen huomannut kaipaavani kotiin jotain vaihtelua. Matto on kuitenkin melko merkittävä osa sisustusta ja näin varsinkin meillä, kun olohuoneen lattian ovat valloittaneet nuo kaksi 170x240cm kokoista mattoa. Tunnen kaipaavani jotain uutta sisustusrintamalla ja matot uusimmalla kotimme ilme muuttuisi helposti ja nopeasti. 

Uusi matto saisi nyt vaihteen vuoksi olla sävyltään aikaisempaa vaaleampi, mutta villa voisi mieluusti säilyä maton materiaalina. Haluan myös matossa olevan jonkin sortin kuvioita, koska yksivärinen matto näyttää omaan silmääni jokseenkin tylsältä. Olen nyt useampaan kertaan selannut edestakaisin Elloksen mattovalikoimaa ja kolme mattoa ovat nyt nousseet sieltä suosikeiksi:

cats1. Abilene -matto 100% villaa. Koko 170×240. Väri ja kuviointi miellyttää, mutta hapsut epäilyttää…

2. Ekeby -matto on sama kuin nykyinen, mutta vaaleanharmaana. Onko tylsää ostaa sama vanha, mutta vain erivärisenä?

3. Tanger -maton meinasinkin jo tilata, mutta pienempi koko (160×230) ja keinotekoinen materiaali rupesivat mietityttämään. Muuten tuo näyttäisi täydelliseltä!

Vielä ei siis ole tehty mitään päätöksiä ja aion vielä jatkaa pohdintaani. Enhän ole vielä edes kerennyt pahemmin tsekkailla tarjontaa muualta, joten vielä on tehtävä lisää kartoitusta. Jotenkin tuo Ellos vain tuli heti ensimmäisenä mieleen, sillä olen ollut äärimmäisen tyytyväinen sieltä tilaamieni kodin tuotteiden hinta/laatu -suhteeseen!

Elloksen mattovalikoiman löydätte kokonaisuudessaan täältä!

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

♥ Janni