JETI VASTAA JYKÄN HAASTEESEEN

20 huhtikuun, 2015

Nyt olisi vuorossa hieman erilaista postausta, sillä Mimmin ihana Jykä-koira haastoi Jetin jo aikoja sitten hauskaan koiramaiseen kyselyyn. Jykä on varmaan jo ihmetellyt, että on kyllä ihme janari, kun ei Jetin vastausta tähän haasteeseen ole kuulunut. Jetillä on ollut tässä kevään aikana omia kiireitään, mutta sain nyt vihdoin patistettua vastaukset ulos ja tämän postauksen valmiiksi!

1. Olen… kuusivuotias Bichon Frisé poika Jeti. Alunperin olen kotoisin Lappeenrannasta, mutta melko pian syntymäni jälkeen muutin omistajieni luo Kotkaan ja sittemmin olen helsinkiläistynyt.

2. Parhaat päikkärit nukun.. milloin missäkin, mutta makoisimmat unet saan kyllä jommankumman omistajani kyljessä kiinni.

3. Paras kaverini on.. perheeni ja muut läheiset. Nyt tarkoitan siis ihmisiä, sillä minun on ollut koko elämäni ajan hieman vaikeuksia löytää tasoistani seuraa lajitovereistani. Ihan nuorena pojankloppina viihdyin muiden koirien seurassa, mutta melko pian kasvoin ulos niistä piireistä. Jotenkin sitä vain viihtyy paremmin ihmisten seurassa ja muut lajitoverini eivät herätä minussa oikein tunteita suuntaan tai toiseen. Joskus sitä innostuu hieman leikkimään jonkun kanssa, mutta ei sellaista kyllä pidemmän päälle jaksa!

DSC_9860

4. Jos saisin valita, ruokakupistani löytyisi aina… raakaa naudan jauhelihaa, sillä se on suurinta herkkuani. Yleisesti ottaen myös kaikki ihmisten ruoka on äärimmäisen herkullista ja anelenkin usein, että saisin edes nuolla muiden lautaset ruokailun päätteeksi. Monesti se kannattaa!

5. Kun minua pyytää tuomaan lelua, kannan omistajani eteen… ehdottomasti joko lähes itseni kokoisen kilpikonna pehmolelun tai vihreän vinkuvan sammakon. Vaikka en tykkää leikkiä muiden koirien kanssa, niin ihmisiä leikitän silti todella mielelläni!

6. Kotihiiri, agilitykiitäjä vai näyttelyiden palkintorohmu? Kotihiiri ehdottomasti, jos noista vaihtoehdoista pitää valita.

DSC_9854

7. Mikä muisto tai tapahtuma on jäänyt pörröisestä elämästäsi parhaiten mieleen? Kaikki ihanat kesäiset mökkireissut ehdottomasti. Mökillä sitä saa nauttia elämästä kaikin rinnoin, kun voi kirmailla vapaana ja vahdata pihalla ohi kulkevia ihmisiä. Voisin istuskella raittiissa ilmassa muiden rapsuteltavana kaiket päivät ja loikoilla viileällä nurmikolla. Mökillä tehdään monesti myös kaikkia herkullisia sapuskoja, joista minäkin pääsen usein nautiskelemaan!

8. Kenet blogosfäärin karvaturreista haluaisit tavata? Yksi blogimaailmasta tunnettu koira minulla asuukin ihan naapurissa ja usein törmäämmekin Sanchon kanssa rappukäytävässä. Ihan hyväntahtoinen ja harmiton kaveri, mutta energiaa löytyy vähän liikaa minun makuuni. Tietenkin Jykän kanssa olisi mukava tavata, sillä olihan se häneltä ystävällinen ele haastaa minut vastaamaan tähän hauskaan kyselyyn. Myös Luka vaikuttaa erittäin mukavalta veijarilta, mutta kohtalaisen suuri ikäeromme hieman arveluttaa!

 

♥ Jeti

PARI ASTETTA RENNOMPI

20 huhtikuun, 2015

Näin jossain inspiskuvassa lappuhaalarit yhdistettynä bombertakkiin ja siitä lähti ajatus alla näkyvään asuun. Näkemässäni alkuperäisessä kuvassa kokonaisuus oli toteutettu aika paljon skarpimassa muodossa, mutta itse puin sen sitten pari astetta rennompana. Tässä asussa tuli nimittäin käytyä vain lauantaisella kauppareissulla hakemassa ainekset päivälliseen sekä siihen raakasuklaaseen, jonka herkullisen reseptin jaoinkin jo eilisessä postauksessa. Nuo uudet Roshe Runit ovat olleet nyt kohta viikon päivät juurtuneet aika tiukasti meikäläisen jalkoihin, mutta tällä viikolla voisin luvata käyttää myös muita kenkiä!

DSC_0370 DSC_0453 DSC_0467Reipasta alkanutta viikkoa kaikille – you can do it!

♥ Janni

HOMEMADE RAW CHOCOLATE

19 huhtikuun, 2015

Mä olen viime vuosien aikana maistanut useita erilaisia raakasuklaita, niin kaupan valikoimista löytyviä kuin kotona tehtyjäkin. Jotkut ovat olleet ihan hyviä ja jotkut taas eivät sitten niin hyviä 😀 Joonas on tehnyt raakasuklaata jo joskus yli pari vuotta sitten kotonakin, mutta silloin en innostunut vielä ollenkaan. Nyt mulla on jo jonkin aikaa muhinut mielessä ajatus, että pitäisi kokeilla valmistaa raakasuklaata kotona vielä uudemman kerran. Ostaa niihin hyvät tarvikkeet ja katsoa, että mihin omat rahkeet riittävät. Eilen ryhdyttiin sitten vihdoin tuumasta toimeen ja uskokaa tai älkää, niin saatiin aikaiseksi ihan superhyvät raakasuklaakonvehdit. Makua tuomaan käytettiin pakastekuivattuja vadelmia, mulperinmarjoja, hasselpähkinää, pistaasipähkinää sekä kookoshiutaleita. Kokeiltiin noita miksaamalla muutamia erilaisia variaatioita, joista yksi oli ehdottomasti ylitse muiden.  Se taisi olla jopa parasta raakasuklaata, jota olen maistanut – vaikka itse sanonkin gröhöhöhöm…

Käytettiin erilaisia silikoonisia jääpalamuotteja apuna suklaan valmistuksessa ja ne toimivat ihan täydellisesti!

DSC_0576Raakasuklaamassa:

  • 2dl kaakaovoita
  • 2rkl kookosöljyä
  • 5rkl raakakaakaojauhetta
  • 2rkl lucumaa
  • 3rkl hunajaa
  • 1tl luomu vaniljarouhetta

Lisukkeeksi esim:

  • hienonnettuja mulperimarjoja
  • (hassel)pähkinärouhetta
  • kookoshiutaleita
  • pakastekuivattuja marjoja

Sulata kaakaovoi ja kookosöljy vesihauteessa (n.20min). Lisää joukkoon kuivat aineet ja sekoita sauvasekottimella sileäksi. Lisää lopuksi haluamasi lisukkeet oman mielen mukaan ja annostele raakasuklaamassa muotteihin. Lisää päälle vielä koristeeksi vaikkapa kuivattuja vadelmia, pistaasipähkinöitä tai jotain muuta oman mielen mukaan. Laita pakastimeen jähmettymään n.20 minuutiksi ja sen jälkeen nautiskele!

DSC_0540Raakasuklaamassan voi jakaa muutamaan pieneen kuppiin, jos haluaa meidän tavoin kokeilla erilaisia variaatioita. Me jaoimme massan esimerkiksi kolmeen kuppiin, joista yhteen sekotimme hienonnettuja mulperimarjoja, toiseen hasselpähkinärouhetta ja kolmanteen kookoshiutaleita. Noista ensimmäinen mulperimarjaversio oli molempien ehdoton suosikki!DSC_0587 DSC_0527Oletteko te kokeilleet valmistaa raakasuklaata omin avuin? Onko teillä jotain killeri vinkkejä meille seuraavaan kertaan? 🙂

♥ Janni