MARBLE 2.0

16 huhtikuun, 2015

DSC_9998Pakko kehaista vielä vähän tuota meikäläisellä lainassa ollutta Nikkor 20mm F1.8G -objektiivia, jolla tämänkin postauksen kuvat on otettu. Se on nimittäin ollut omiin tarpeisiini melko täydellinen ja olen nyt vielä vakuuttuneempi siitä, että pian päättyvän laina-ajan jälkeen tulen sen ihan ikiomaan valikoimaani hankkimaan. Parasta tuossa objektiivissa on sen monikäyttöisyys, sillä se toimii loistavasti muun muassa maisemakuvissa, sisustuskuvissa, tapahtumakuvissa ja mielestäni oikeastaan missä tahansa muussakin, kunhan kuvauskohde pysyy melko lähietäisyydellä. Objektiivi piirtää kohteen skarpisti jopa täydellä (F1.8) aukollakin ja siitä on suuri apu myös hämärämmissä olosuhteissa. Laajakulmalinssi on tuonut asukuviinkin kivoja uusia kuvakulmia ja kaivattua vaihtelua. Ajattelin alunperin hommaavani jonkun zoomilla varustetun laajakulman, mutta nyt olen tullut toisiin ajatuksiin. Olen kuvannut jo monta vuotta lähes tulkoon pelkästään kiinteä polttovälisillä objektiiveilla enkä tunne kaipaavani omiin tarpeisiini zoomilinssiä. Tämän minulla lainassa olleen objektiivin tasoiseen suorituskykyyn yltävästä zoomilinssistä saisi myös maksaa pienen omaisuuden, joten budjettikin kiittää tästä päätöksestä.

Ja kyllä, taidan olla nyt varmistunut myös siitä, että Nikonissa taidetaan pysyä jatkossakin. Sekin päätös on tässä tietenkin täytynyt tehdä, ennen kuin alkaa omaa objektiivivalikoimaa kartuttamaan. Olen ollut uuteen tuttavuuteeni Nikoniin sen verran tyytyväinen, että muut vaihtoehdot ovat tainneet nyt kyllä karsiutua harkintalistaltani. Minulla on onnekseni tämä Nikon D610 -lainarunko käytössä kesän loppuun asti ja sen jälkeen on jossain vaiheessa varmaankin edessä myös oman rungon hankinta. Olympuksesta en kuitenkaan tule luopumaan, sillä jatkossa se saa ansiokkaasti toimittaa kakkoskameran virkaa silloin, kun en jaksa kantaa mukanani tuota isoa järkälettä.

Kuvissa näkyy tiistain duunipäivän asu, joka tuli ikuistettua samalla, kun kävimme Saran kanssa lounastreffeillä!

DSC_0062 DSC_0011 DSC_0087 DSC_0042 DSC_0131Takki Björn Borg* – Housut Gina Tricot* – Lenkkarit Nike (täältä)

Olisi muuten näin kamerapäissään älyttömän kiva kuulla, että millasia kamerakalustoja teiltä mahtaa löytyä? 

Kuvat: Sara / Tickle Your Fancy

♥ Janni

VALKOISEN ERI SÄVYJÄ

15 huhtikuun, 2015

Lauantaina oli ihana päivä! Kävin jo hyvissä ajoin aamulla juoksemassa lenkin auringonpaisteessa ihanissa rantamaisemissa ja päivällä lähdettiin Joonaksen kanssa käymään kaupungilla. Istuskeltiin aurinkoisella Lasipalatsin terassilla nautiskelemassa vapaapäivästä ja ihanasta kevään lämmöstä. Valitettavasti tuo onni katosi taas johonkin ja tilalle saatiin sitä perinteistä Suomea – kylmää, märkää ja harmaata. Mä en ihan oikeesti ala, ellei se oikea kevät ala sieltä pikkuhiljaa paukkaamaan kunnolla päälle!

Lauantain asussa nähtiin keväisen kelin kunniaksi vaaleita sävyjä..

DSC_9428 DSC_9476 DSC_9442 DSC_9490Takki H&M – Paita Uniqlo – Farkut Gina Tricot (saatu) – Kengät Adidas – Laukku Pull&Bear – Aurinkolasit Ray-Ban

Vielä jokin aika sitten en olisi missään nimessä pystynyt yhdistämään keskenään valkoisen eri sävyjä, mutta pikkuhiljaa olen tajunnut monien tuollaisten ”pukeutumissääntöjen” olevan täysin turhia. Ei kannata ottaa liian vakavasti ja välillä on hyvä testailla jotain sellaistakin yhdistelmää, joka ei ole ihan ensimmäisenä tullut mieleen. Sitä saattaa yllättyä, niin kuin minäkin pukiessani tuon luonnonvalkean takin yllä näkyvään asuun!

♥ Janni

PERJANTAIN ASU

14 huhtikuun, 2015

DSC_9205Kirjoittelinkin noista Gina Tricotin ihanista pellavapaidoista kunnon ylistystekstin jo täällä ja perjantaina tietenkin vetäisin heti yhden niistä päälleni töihin. Mulle tuli samantien mieleen, että sinisävyiset paidat sopisivat tosi kivasti yhteen valkoisien farkkujen sekä tennareiden kanssa ja niillä mentiin. Toimi tosi näppärästi ja keväinen freesi asu sopi hyvin aurinkoiseen päivään 🙂 Vielä kun noista villakangastakeista uskaltaisi luopua…..DSC_9327 DSC_9243 DSC_9275 DSC_9260Takki Zara – Paita ja farkut Gina Tricot (saatu) – Kengät Converse – Aurinkolasit Ray-Ban

♥ Janni