Browsing Tag

KOTI

TÄMÄN HETKEN SISUSTUSHAAVEITA

9 huhtikuun, 2017

Mä olen viime aikoina inspiroitunut valtavasti uusista sisustusjutuista ja suunnitteilla olisi vaikka mitä kivaa uudistusta kotiin. Kyse on melko pienistä jutuista ja muutoksista, mutta kaikki on vielä suunnitteluasteella. Saa nähdä mitä kaikkea päätyy toteutusvaiheeseen asti, mutta rakastan selailla ja kerätä sisustusinpiraatiota Pinteresetin loputtomasta kuvatulvasta.

Tällä hetkellä haaveilen värikkäistä yksityiskohdista, upeista viherkasveista, erilaisista valaisinratkaisuista, sametista, konjakin värisestä nahasta sekä uusista ruokapöydän tuoleista!

Ihanaa sunnuntaita kaikille – ottakaa iisisti!

– Janni

MAKUUHUONEEN SISUSTUSTA

2 huhtikuun, 2017

Eilinen lauantaipäivä sujui kurjasta kelistä huolimatta varsin kivoissa merkeissä, kun lähdettiin aamulla heti hyvissä ajoin kohti Kotkaa. Siihen aikaan saatiin tosin nauttia vielä kauniista auringonpaisteesta, joka kyllä vaihtui sitten pian räntäsateeksi. Vietettiin Kotkassa päivä ystävien sekä perheen kanssa hengaillen ja sitten lähdettiin iltapäivällä takaisin kotiin päin. Ilta meni tässä ihan kotosalla ja se oli kivaa vaihtelua viime aikojen vauhdikkaiden viikonloppujen jälkeen. Tänään meille tulee kohta remppamies tekemään vessaremontin viimeiset silaukset, jotka viimeksi jäivä vielä kesken; katon maalaus, muutamien nurkkien silikoni ym…

Tuo lisääntynyt valo on inspiroinut viime aikoina kuvailemaan kaikkea – asukuvia, sisustusjuttuja ja vaikka mitä. Tässä olis kuvia meidän makuuhuoneen tämän hetkisestä tilasta – en ole edelleenkään saanut aikaiseksi seinien maalausta, mutta kyllä se vielä joskus tapahtuu.

Ihanaa ja rentoa sunnuntaipäivää kaikille!

Lisää sisustusaiheisia postauksia löydätte täältä!

– Janni

IHANA VALO

28 maaliskuun, 2017

Meillä on viimeisen parin viikon ajan nukuttu joka yö sälekaihtimet auki, sillä aurinkoon ja valoisuuteen on maailman ihaninta herätä. En ole torkuttanut herätystä melkein ollenkaan ja se on jo melkoinen saavutus. On se vaan kumma, miten kokonaisvaltaisesti kevät ja rutkasti lisääntyvä valon määrä vaikuttaa yleiseen fiilikseen. Suu vääntyy aamulla väkisinkin hymyyn, kun avoimien kaihtimien välistä pilkistää sininen taivas ja auringonpaiste!

Aamuaurinko paistaa meillä ihanasti olohuoneeseen ja tällaista näkymää on saatu ihastella viime aikoina monena aamuna ♥

– Janni